Erä

Puuttuuko metsästysreissultasi noutava koira? Noutajapörssistä löytyy apu lintumetsälle

Noutajapörssi-palvelu toimii Facebookissa jo viidettä kautta.
Saara Olkkonen
Monet noutajien omistajat eivät itse metsästä, mutta lähtevät silti mielellään koiran kanssa lintumetsälle.

Suomen Noutajakoirajärjestö (SNJ) muistuttaa, ettei lintumetsälle tulisi lähteä ilman noutavaa koiraa. Järjestön ylläpitämästä Noutajapörssistä voi koiraton metsästäjä hankkia koulutetun noutajan ohjaajineen mukaan metsälle. Palvelu toimii Facebookissa jo viidettä kautta.

"Kaikki noutajan omistajat eivät itse metsästä tai heillä ei ole mahdollisuutta metsästää itse koiransa kanssa. Moni heistä on silti kouluttanut koiransa rodun perinteiseen käyttötarkoitukseen, ja he ovat innokkaita lähtemään avuksi koirattomille metsästäjille", kertoo Suomen Noutajakoirajärjestön metsästyspuolen lajivastaava Sari Lehtonen-Lammi.

Noutajapörssissä koiranohjaajat koirineen ilmoittautuvat avuksi metsälle. Metsästäjät voivat etsiä sopivaa koirakkoa jahtiseuraksi.

Koiranohjaajana voi toimia ilman metsästyskorttia tai aseenkantolupaa.

Metsästyskausi käynnistyi 10.8. sepelkyyhkyn metsästyksellä, mutta monelle todellinen kauden avaus on 20.8., kun vesilinnustuskausi alkaa koko maassa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Akat ampumaan -tapahtuma tarjosi hauleja, hemmottelua ja hyvää ruokaa: "Me lähdettiin viettämään äiti-tytär -päivää"

Metsästä pataan – näin paloittelet riistalinnun oikeaoppisesti

Saako dronea käyttää metsästyksessä? Entä saako metsästyskiellossa oleva henkilö osallistua karhunmetsästykseen? Poliisi vastaa