Erä

Osa metsän sienistä on koiralle myrkyllisiä – näin ehkäiset mahdollisesti tappavan sienimyrkytyksen

Muutamat sienilajit ovat suorastaan tappavia, ja voivat johtaa koiran menehtymiseen.
Helena Karhu
Esimerkiksi punakärpässieni on myrkyllinen.

Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö Agria Eläinvakuutus varoittaa, että osa metsissämme kasvavista sienistä on koiralle myrkyllisiä ja vaarallisia. Muutamat sienilajit ovat suorastaan tappavia, ja voivat johtaa koiran menehtymiseen.

Hyvä perussääntö on, että mikäli sieni on ihmiselle myrkyllinen, se on myös koiralle myrkyllinen.

Myrkyllisiä sieniä ovat esimerkiksi punakärpässieni, valkokärpässieni, ruskokärpässieni, pantterikärpässieni, korvasieni sekä suippumyrkkyseitikki.

Koiralle myrkylliset sienet voivat aiheuttaa sille vatsavaivoja ja muita myrkytyksen oireita. Yleisimpiä oireita ovat oksentelu ja ripuli. Myrkytyksen oireet riippuvat kuitenkin sienilajista. Osa sienistä on niin myrkyllisiä, että pelkkä sienen nuoleminen voi riittää aiheuttamaan oireita.

Agria Eläinvakuutuksesta huomautetaan, että jotkut myrkkysienten aiheuttamat oireet voivat ilmetä vasta muutaman päivän kuluttua. Muun muassa suippumyrkkyseitikin aiheuttamat myrkytysoireet voivat näkyä vasta usean päivän kuluttua sienen syömisestä, ja tällöin munuaisvaurio voi olla jo niin vakava, että koira menehtyy.

Jos epäilee, että koira on syönyt myrkyllisiä sieniä, on heti syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Mahdollisuuksien mukaan eläinlääkärin vastaanotolle kannattaa ottaa kuva sienestä, jota epäilee tai tietää koiransa syöneen.

Sienimyrkytyksen saamista kannattaa ehkäistä ennalta. Koira on esimerkiksi hyvä pitää kytkettynä sienimetsässä tai muualla luonnossa liikuttaessa. Kun koira kytkettynä, se ei pääse ainakaan kovin helposti karkaamaan ja syömään sieniä tai häiritsemään muita sienestäjiä eikä metsän eläimiä.

Mikäli koira on perso ruoalle, ja syö mitä tahansa löytämäänsä, on sienimetsällä ja muilla metsälenkeillä sienestysaikaan syytä olla erityisen tarkkana. Koiralle kannattaa myös opettaa "jätä" tai "ei ota" tai vastaava käsky, jotta se osaa jättää esimerkiksi haistelemansa sienen rauhaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nuuskatyynyt tai tupakantumpit ovat koirille vaarallisia – nikotiinimyrkytys voi jopa tappaa, tunnistatko oireet?

Oletko tattien taitaja ja käävistä kärryillä? – Testaa MT:n sienivisalla

Video: Sienestäjät ja marjastajat tekevät tyypillisesti kaksi virhettä, jotka kipeyttävät kehon