Erä

Luonto-Liitto: Susien tappamat ja vahingoittamat metsästyskoirat pitää korvata koiranomistajan omilla vakuutuksilla ilman valtion korvausvastuuta

Kotieläinvahinkojen korvaamisessa on syytä pohtia, maksetaanko korvauksia, mikäli alueella tiedetään liikkuvan susia, eikä eläimiä ole suojattu asianmukaisesti.
Sudet tappoivat tämän nuoren jämtlanninpystykorvan viime syksynä Sonkajärvellä.

Yksi suurimmista ongelmista susien sietämisen hyväksymiseen ja salametsästykseen liittyen ovat koiravahingot, todetaan Luonto-Liiton lausunnossa koskien maa- ja metsätalousministeriön (MMM) luonnosta Suomen susikannan hoitosuunnitelmaksi.

Susien aiheuttamat koiravahingot ovat kuitenkin suhteellisen vähäisiä, jos niitä vertaa koirien muihin kuolin- tai vahingoittumissyihin metsästystilanteessa, esimerkiksi auton alle jäämiseen, hirven potkaisuun tai heikkoihin jäihin tippumiseen.

Liiton mielestä on tärkeä koostaa kattava tilasto myös koirien muista kuolinsyistä, jolloin susien aiheuttamat koiravahingot saisivat oikean mittasuhteen ja tämä toimisi osana hoitosuunnitelman viestintäsuunnitelmaa.

Hoitosuunnitelmaluonnoksessa otetaan kantaa myös susien aiheuttamiin vahinkoihin. Luonto-Liiton mielestä suden aiheuttamien vahinkojen korvaaminen mahdollisimman nopeasti on hyvä asia. "Mutta on syytä pohtia, maksetaanko korvauksia, mikäli alueella tiedetään liikkuvan susia, eikä eläimiä ole suojattu asianmukaisesti."

"Metsästyskoirien kohdalla vahingot pitää korvata kokonaisuudessaan koiranomistajan omilla vakuutuksilla ilman valtion korvausvastuuta", järjestö linjaa lausunnossaan.

"Esimerkiksi Saksassa kotieläinvahingot korvataan nopeasti. Korvauksia ei kuitenkaan makseta, mikäli kotieläimiä ei ole suojattu asianmukaisesti", kirjoitetaan Luonto-Liiton lausunnossa.

Näin ei kuitenkaan ole, sillä esimerkiksi Alasaksin osavaltiossa susivahinkojen korvaaminen ei edellytä kotieläinten suojaamista. Joillakin alueilla ja joillekin eläimille saatetaan tällainen ehto asettaa, mutta osavaltio myös maksaa suojaustoimenpiteet. Osavaltio tukee myös muiden kotieläinten kuin maatalouden tuotantoeläinten suojaamista.

Muokattu 7.9. klo 13.41: Lisätietoa Saksan korvauskäytännöistä.

Luonto-Liiton lausunto koskien maa- ja metsätalousministeriön luonnosta Suomen susikannan hoitosuunnitelmaksi

Lue lisää

Nuoren hirvikoiran haukku ehti kestää vain hetken Sonkajärvellä ennen kuin sudet tappoivat sen

Sudet ovat tappaneet yhteensä 19 koiraa kuluvan vuoden aikana – suomenpystykorva Sulo vietiin pihasta Ilomantsissa

Sudet raatelivat huippukoiran hengiltä Konnevedellä – omistaja ehdottaa kaikkien susien pannoittamista

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yle: Susivahinkoja korvattu tänä vuonna lähes 40 000 eurolla

Susiin liittyvä riitely ei väsytä – ihan kaikkia

Riistavahinkorekisteriin on kuluvan metsästysvuoden aikana merkitty tieto kuudesta suden vahingoittamasta tai tappamasta koirasta