Erä

Lyijyn metsästyskäyttö saattaa loppua EU:n päätöksellä jopa kokonaan

EU-komitean oli määrä keskustella asiasta ensi viikolla. Nyt esitys on vedetty kokonaan pois listalta.
Pekka Fali
EU:ssa on valmisteltu lyijyhaulien kieltämistä jo yli neljän vuoden ajan.

Euroopan unioni edistää yhtä aikaa kahta lakialoitetta lyijyn metsästyskäytön rajoittamiseksi. Suomalainen virkamies arvioi, että unioni on päätymässä ehdotuksista tiukemman kannalle.

"Ajankohtaisista riista-asetuksista tämä on se, joka herättää eniten keskustelua", sanoo neuvotteleva virkamies Hanna Korhonen sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) on vuosia työstänyt asetusta, joka rajoittaisi lyijyhaulien käyttöä ja hallussapitoa kosteikkoalueilla.

Heinäkuussa Euroopan komissio pyysi yllättäen virastoa valmistelemaan uuden esityksen, joka kieltäisi lyijyn käytön haulien lisäksi muissakin luodeissa sekä kosteikkojen ohella kaikissa muissakin ympäristöissä.

Uusi pyyntö yllätti aiemman ehdotuksen käsittelystä Suomessa vastanneen Korhosen, koska aloitteen valmistelu voi kestää vuosia. Haulirajoitusta on valmisteltu maaliskuusta 2015 alkaen. Siitä oli tarkoitus keskustella EU-komiteassa ensi viikolla ja äänestää marraskuussa.

Keskiviikkona Korhonen kuitenkin kertoi STT:lle, että keskustelu oli vedetty pois asialistalta. Syytä muutokselle ei annettu.

Vaikka Korhosella ei ole muutoksen syystä tietoa, hänen mukaansa on mahdollista ja jopa todennäköistä, että komissio pohtii nyt tiukemman rajoituksen edistämistä.

"Ehkä komissio on tullut siihen tulokseen, että laajempi rajoitus olisi paikallaan, mutta tämä on vain omaa pohdintaani."

Täyskieltoa kannattivat myös ECHA:n tieteelliset komiteat, jotka tarkastelivat vaihtoehtoa kosteikkorajausta selvittäessään. Korhonen olettaa, että mahdollisesti uudistettu esitys voisi edetä valmistelussa aiempaa nopeammin, koska sen pohjatyö on jo pitkälti tehty.

Lue myös:

Täysi lyijykielto saattaa tehdä osasta aseita käyttökelvottomia

Metsästäjäliitto: Lyijykielto on perusteltu kosteikoilla mutta turvepohjaiset maat pitäisi jättää ulkopuolelle

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsästäjäliitto: Lyijyn käyttökielto on perusteltu kosteikoilla, missä on näkyvää vettä – turvepohjaiset metsät pitäisi jättää kiellon ulkopuolelle

Lyijyhaulikielto aiheuttaa harmaita hiuksia metsästäjille

Lintujärjestö haluaa nykyistä laajemman lyijyhaulikiellon: "Nyt pitää ajatella Euroopan etua, eikä Suomi saa olla jatkamassa ympäristön myrkyttämistä”