Erä

Häirikkömetso hyökkäsi Teuvo Parviaisen kimppuun – lopulta mies joutui kuristamaan linnun hengiltä: "Onneksi sain kaulasta kiinni"

Aiemmin Parviainen ei ole kohdannut aggressiivista metsoa, vaikka hän on liikkunut metsässä jo vuosikymmeniä.
Heikki Sivill
Kuvan lintu ei liity tapaukseen.

Marjastaja joutui syyskuun alkupuolella Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa hieman erikoisempaan tilanteeseen, kun aggressiivinen metso hyökkäsi hänen kimppuunsa. Lopulta tilanne päättyi siihen, että marjastaja joutui kuristamaan metson hengiltä.

Metson aggression kohteeksi joutunut Teuvo Parviainen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hän oli kohdannut saman linnun jo muutama päivä aiemmin.

"Silloin pääsin siitä eroon seipäällä hätistelemällä, ettei tarvinnut koskea", hän sanoo.

Metson viimeisenä elinpäivänä Parviainen pysäköi autonsa Kiesvaaran alueella sijaitsevan metsätien laitaan noin kahden aikaan iltapäivällä. Tuolloin lintu oli häntä vastassa noin kymmenen metrin päässä. Marjastajan aikeissa oli kerätä puolukoita läheisen suon reunalta.

Pian Parviainen pääsi suon reunaan poimimaan puolukoita. Lintu oli seurannut häntä koko matkan ajan. Marjastaja etsi käsiinsä parimetrisen oksan, jolla hän hätisteli lintua.

Hetken päästä lintu tuli hätistelystä huolimatta lähemmäs, eikä oksasta ollut enää apua.

"Se oli heti rinnuksilla kiinni. Onneksi sain kaulasta sitä kiinni", Parviainen kuvailee.

Linnun aggressiivisen hyökkäyksen seurauksena mies kaatui selälleen.

"Metso oli siinä vasemmalla kyljellä, ja koko ajan sitä kaulasta väänsin niin kauan kunnes siipien räpytys loppui", hän kertoo.

Kun metso hyökkäsi kimppuun, Parviaisen ainoa ajatus oli, että hänen pitää suojella itseään, ettei lintu pääse nokkimaan silmiä.

Maasta Parviainen uskalsi nousta vasta sitten, kun hän oli varma, että lintu oli kuollut.

Siitä huolimatta, että Parviainen on jo usean vuosikymmenen ajan liikkunut metsässä, ei hän ole aiemmin törmännyt aggressiiviseen metsoon.

"Yleensä ne ovat lähteneet karkuun, ja lentoon", hän sanoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Karjalainen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naapurikateuden voi nyt unohtaa

Ministeriö päätti metsäkanalintujen metsästysajoista – metson ja teeren talvimetsästys mahdollista osassa maata

Ikimuistoinen linnustusreissu Ruotsin upeissa maisemissa: "Joskus se on sekunneista kiinni"