Erä

Video: Toimittaja testaa paikannuslaitteet ajavalle mäyräkoiralle – kenen valmistajan passaa parhaiten: Garminin, Ultracomin vai Trackerin?

Teknisten ominaisuuksien sijaan testissä, mikä laite häiritsee koiran suorituskykyä vähiten ja kannattaako paikannin laittaa kaulaan, liiviin tai valjaisiin.

MT:n erätoimittaja Sari Penttinen kokeilee koirapaikantimia mäyräkoira Käpyn päällä.

Julkaissut Maaseudun Tulevaisuus Perjantaina 11. lokakuuta 2019
Lari Lievonen
Susisuon Amuletti, eli Käpy on elokuussa vuoden täyttänyt karkeakarvainen normaalikokoinen mäyräkoira.

Karkeakarvainen normaalikokoinen mäyräkoira muutti taloon noin vuosi sitten. Siitä asti koiratutkan hankkiminen on pyörinyt mielessä.

Koira painaa nippa nappa yhdeksän kiloa, joten oli selvää, että seisojille hankkimani paikannuslaite kaulassa se ei maastoon voi lähteä.

En ollut kiinnostunut teknisistä ominaisuuksista, vaan olin kiinnostunut löytämään koiralle paikantimen, joka kulkisi koiran kaulalla tai liiviin kiinnitettynä kaikkein mukavimmin, koiraa häiritsemättä.

Päätin vertailla eri valmistajien vaihtoehtoja omista lähtökohdistani. Pyysin kolmelta valmistajalta testiin paikannuslaitteen, jota he suosittelisivat mäyräkoiralle.

Garmin lähetti Alpha 100 -käsilaitteen ja T5 mini -koirapannan, Ultracomin vaihtoehto oli R10 sisäisellä antennilla liiviin taskussa ja Trackerin G1000 Easy valjailla.

Tutkat ehtivät olla käytössä yli kuukauden ajan useita kertoja viikossa.

Ultracomin ja Trackerin paikannuslaitteiden ohjelmistoja käytin sekä Xiaomi-älypuhelimessa, jossa on Android-käyttöjärjestelmä että Iphonella iOS-käyttöjärjestelmässä. Vaihto toisesta puhelimesta ja käyttöjärjestelmästä toiseen sujui täysin moitteetta, samoin käyttö.

Garminin paikannus perustuu VHF-radiotekniikkaan ja koiran kulkua seurataan käsigps-laitteelta.

Paikkatieto oli ajantasaista kaikissa paikannuslaitteissa kaikissa tilanteissa riippumatta siitä kuljettiinko Ilomantsissa rajan läheisyydessä tai Kontiolahdella mäkisissä maastoissa.

Lari Lievonen
Kuvassa Garminin valmistama tutkapanta malliltaan T5 mini. Paikannin painaa 198 grammaa.

Kuten jo kirjoitin, en ole kiinnostunut teknisestä hifistelystä liittyen laitteiden ominaisuuksiin. Enkä koe, että minulla olisi myöskään mitään annettavaa muille, jos yrittäisin ominaisuuksia vertailla.

Olen metsästäjä, joka pistää koiralleen paikannuslaitteen ensisijaisesti koiran turvaksi ja oman mielenrauhan turvaamiseksi. Minä haluan tarvittaessa napata ajavan koiran kyytiin ennen kuin koira on tiellä.

En kuulu hirvieläimiä metsästävään seurueeseen, eli minun ei tarvitse huomioida kuin omat tarpeet. Ja vaikka kuuluisin, en valitsisi koiralleni sille sopimatonta paikannuslaitetta vain sen takia, että seurueessa kaikilla muilla on tietyn merkin lisenssi ja paikannuslaite käytössä.

Lari Lievonen
Koiralla Trackerin G1000 Easy -paikannin valjaissa kiinni. Paikannin painaa 225 grammaa.

Garminin koirapanta on kolmesta vaihtoehdosta kevyin. Kun koira painaa noin yhdeksän kiloa, tutkapannan painolla on väliä. Ennen muuta sillä on väliä, missä ja miten koira sitä mukanaan kuljettaa.

Garminia testasin kaulapantana. Panta ei muotoilunsa eikä kokonsa puolesta häirinnyt arvioni mukaan koiran kulkua. Panta yllätti keveydellään ja hyvällä istuvuudellaan. Garminin paikantimen voi myös sujauttaa liiviin ilman, että ominaisuudet kärsisivät. Valmistajalla ei ole omia liivi- tai valjasmalleja.

Koiran kulkua Garminin panta kaulassa seurataan käsigps-laitteella. Tämä tarkoittaa sitä, että oma älypuhelin ei ole sidottu koiran seurantaan, vaan sen akku säästyy. Ominaisuuksia käsigps-laitteen ohjelmisto sisältää aivan varmasti riittämiin, sekä seisoville, haukkuville että ajaville koirille, vaikka ohjelmisto ei ole älypuhelinsovellus.

Trackerin paikannin kulki koiran matkassa valjaiden selkäpuolelle kiinnitettynä. Paikantimen saa todella napakasti kiinni, se ei heilu eikä huoju kyydissä. Kaulapantaan en sitä mäyräkoiralleni sen koon ja muodon takia laittaisi.

Ultracomin R10:ssä on sisäinen antenni. Ylimääräisen sojottavan ulokkeen puuttuminen on hieno kehitysloikka. Jos valitsisin kooltaan mäyräkoiraa isommalle koiralle paikanninta, valitsisin todennäköisesti Ultracomin pannan. Vain ja ainoastaan sen takia, että sojottava antenni puuttuu.

R10 oli painavin laite, jota ei mäyräkoirani kaulassa pystyisi pantana mitenkään käyttämään sen koon takia. Ultracom myy laitteelle tarkoitettuja liivejä. Ultracomin sukkamaisen liivin etu on se, miten se suojaa koiran vatsanalusen ja nisät. Vakiomallin haasteena on sen sopivuus omalle koiralle, optimaalisin olisi varmasti mittojen mukaan tehty liivi.

Liivin mallin suhteen minulla on kehitystoive. Paikantimelle tarkoitettu vetoketjupussukka selässä saisi olla tiukempi mitoitukseltaan, jotta paikannuslaite liikkuisi pussukassa mahdollisimman vähän.

Voi kuulostaa nypläilyltä välittää 300 gramman painoisen paikantimen keikkumisesta mäyräkoiran selässä. Koiran painoon suhteutettuna kyseessä ei ole kuitenkaan mitätön paino, huonompi juttu, jos koira joutuu muun liikkumisen lisäksi tekemään lihastyötä paikantimen aiheuttaman liikkeen takia.

Lari Lievonen
Liivin selkäosassa pitkä vetoketjutasku, jonka sisällä Ultracom R10 sisäisellä antennilla. Paikannin painaa 315 grammaa.

Siihen nähden, että Trackerin ja Ultracomin kohdalla käyttöönotossa pitää saada sekä tutkapanta että älypuhelin kommunikoimaan keskenään, käyttöönotto sujui vähillä kiroiluilla. Trackerin käyttöönotossa pääsi hyödyntämään rfid-etälukua, mikä vähentää näppäilyvirheen mahdollisuutta.

Tuotepakkaukseen kaikki valmistajat ovat pakanneet vain minimaalisen käyttöohjeen, lähinnä kyse on käyttöönotto-oppaasta. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä ohjelmistoja päivitetään koko ajan.

Ajantasaiset käyttöohjeet löytyvät valmistajien verkkosivuilta. Ohjelmistot sisältävät todella paljon ominaisuuksia, jotka eivät varmasti aukene ilman ohjeiden lukemista. Ja kun tähän yhdistetään ihmisten laiskuus lukea käyttöohjeita, on yhtälö sekä valmistajien että käyttäjien kannalta haastava.

Ei mikään ihme, että Facebookista löytyy omat ryhmät Tracker ja Ultracom -käyttäjille. Ryhmässä kysellään päivittäin lukuisia kysymyksiä, alkaen aivan perustavaa laatua olevista käyttöön liittyvistä vaikeuksista päätyen haastaviin tilanteisiin puhelimen tai liittymän vaihtotilanteissa.

Sen lisäksi ryhmissä muistetaan toki kyseenalaistaa toisen merkin laitteet ja kehua omaa valintaa. Garminin käyttäjien omaa Facebook-ryhmää en onnistunut löytämään.

Garminin kanssa alkuvaiheen käyttöönoton ainoa haaste oli saada asetuskielenä ollut tanska vaihdettua suomeen, tämän jälkeen peruskäyttö sujui ilman ohjekirjaakin. Käyttöohjeista Garminin ohjeen voi nostaa ykköseksi, se on hyvin jäsennelty ja helppo käyttää.

Onneksi en edes asettanut testaamisen tavoitteeksi asettaa laitteiden teknisiä ominaisuuksia paremmuusjärjestykseen. En tiedä miten olisin sen tehnyt. Kaikki paikantimet ovat ohjelmistoiltaan, kartoiltaan ja käytettävyydeltään huipputuotteita, muuta ei voi todeta. Yhtä laitetta ei voi nostaa ykköseksi.

Paikannuslaitteen valinnassa on lukematon määrä muuttujia, ei vain laitteiden tekniset ominaisuudet. Kaikkein helpointa valinnan tekeminen on silloin, kun kyseessä on talouden ensimmäinen laite. Sen ensimmäisen valinnan jälkeen kynnys vaihtaa toiseen merkkiin kasvaa.

GSM-tekniikkaan perustuvien paikantimien ohjelmistojen käytöstä pitää maksaa käyttölisenssi vuosittain ja puhelinliittymän käytöstä oma maksu. Jos koiria on useampi, on tietysti taloudellisesti järkevää hallinnoida koiria yhdellä käyttölisenssillä. Toki metsästyskoiraharrastus ja taloudellinen järki harvoin sopivat samaan virkkeeseen ilman, että on pakko vähän hymähdellä.

Jos asettaa hinnan valintakriteeriksi, ei sekään oikeastaan tee ratkaisusta helpompaa. Garminin paketti on kallein, mutta siihen kuuluu myös käsigps-laite, mikä on mieluisa ja tärkeä apuväline metsästäjälle, joka liikkuu myös itse maastossa.

Toiseksi kallein on Ultracomin R10 sisäisellä antennilla. Se on valmistajan uutuustuote ja mainosmateriaalissa markkinoitu pitkä akunkesto vaikuttaa pitävältä mainoslauseelta, akku nimittäin kestää hyvin.

Trackerin G1000 Easy-paketti on edullisin. Tämän laitteen mainosmateriaalissa kehutaan laitteen kestoa erityisesti vaativissa olosuhteissa liikkuvalle koiralle, laitteen kuori on lasikuituvahvisteinen. Matalalla kulkevan mäyräkoiran kyydissä paikantimet saattavat saada jopa enemmän iskuja osakseen kuin korkeajalkaisilla koirilla.

Kaikkien paikantimien vedenkestävyys tuli myös testattua, sillä mäyräkoira ei kaihda ojissa rypemistä tai uimista, jos tilanne sitä vaatii. Vedellä ei vaikutusta käyttöön.

Koska testasin paikantimia pääasiassa sulan maan aikaan, jäi lumen vaikutukset ja tarttuminen pantaan, liiviin tai valjaisiin testaamatta.

Mutta mikä nyt sitten oli mielestäni paras vaihtoehto mäyräkoiralle? Ei yksiselitteisesti mikään, mutta sen sain päätettyä, että kaulaan en koiralleni paikannuslaitetta laita. Koska tutkittua tietoa paikannuslaitteiden vaikutuksista koiran suorituskykyyn ei ole, perustuu tämä ajatus pelkästään musta tuntuu -menetelmään. Haluan pitää kaulan alueen vapaana pienellä ja matalalla kulkevalla koiralla. Erityisesti tämä korostuu mielestäni silloin, kun maastossa alkaa olla lunta.

Testatut koiratutkat:

Garmin Alpha 100 -käsilaite ja T5 mini -koirapanta

Paikannus perustuu VHF-tekniikkaan. Koirapannassa on lähetin sekä vastaanotin. Koiran kulkua seurataan gps-käsilaitteelta.

Toimintaetäisyys valmistajan mukaan maastosta riippuen 6,5 kilometriä.

Pannan paino 198 grammaa. Ominaisuuksina muun muassa seisonta-, alue- ja haukkuhälytykset.

Garminin käyttötuki sähköpostitse tai puhelimitse arkisin.

Käyttölämpötila -20–+60 celsiusastetta.

Suositushinta 889 euroa.

Ultracom R10 sisäisellä antennilla

Paikannus perustuu GSM-tekniikkaan. Paikantimessa on esiasennettu sim-kortti, joka sisältää käyttöaikaa vuodeksi. Kortti toimii kaikissa kotimaisissa verkoissa sekä ulkomailla ilman lisäkustannuksia.

Pannan paino 315 grammaa. Ominaisuuksina muun muassa seisonta-, alue- ja haukkuhälytys, paikantimeen voi soittaa. Ultracomin ohjelmistolla voi ristiinpaikantaa Trackerin paikantimia erillisellä lisenssillä. Ultracom valmistaa myös VHF-tekniikalla toimivia paikantimia.

Vuosilisenssi 65 euroa.

Ultracomin käyttötuki puhelimitse arkisin ja lauantaisin, sähköpostitse ja WhatsApp-sovelluksen kautta.

Käyttölämpötila -15–+55 celsiusastetta.

Suositushinta 729 euroa.

Tracker G1000 Easy

Paikannus perustuu GSM-tekniikkaan. Paikantimessa on esiasennettu sim-kortti, joka sisältää käyttöaikaa kahdeksi vuodeksi. Kortti valitsee automaattisesti kuuluvimman verkon.

Pannan paino 225 grammaa. Ominaisuuksina muun muassa seisonta-, alue- ja haukkuhälytys, pantaan voi soittaa. Trackerin ohjelmistolla voi ristiinpaikantaa Ultracomin paikantimia erillisellä lisenssillä.

Vuosilisenssi 69 euroa.

Trackerin käyttötuki puhelimitse arkisin sekä sähköpostitse.

Käyttölämpötila -25–+55 celsiusastetta.

Suositushinta 649 euroa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yle: Susivahinkoja korvattu tänä vuonna lähes 40 000 eurolla

Riistavahinkorekisteriin on kuluvan metsästysvuoden aikana merkitty tieto kuudesta suden vahingoittamasta tai tappamasta koirasta

Luonto-Liitto: Susien tappamat ja vahingoittamat metsästyskoirat pitää korvata koiranomistajan omilla vakuutuksilla ilman valtion korvausvastuuta