Erä

Eläinsuojeluyhdistys haluaa yksityisten ihmisten droonit pois luonnonsuojelualueilta: "Melu on ihmisellekin luonnoton ja korvia huumaava"

HESY huomauttaa, että droonien aiheuttamia pelkoreaktioita on havaittu niin saalis- ja petolinnuissa kuin nisäkkäissäkin.
Risto Jussila
Droonien aiheuttamat ongelmat kärjistyvät eläinsuojeluyhdistyksen mielestä luonnonsuojelualueilla.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry muistuttaa, että vaikka kauko-ohjattujen koptereiden eli droonien käyttö on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi tutkimuksen tekemiseen ja valokuvaukseen, samalla ne ovat uusi ja vakava häiriötekijä eläinkunnalle.

Drooni aiheuttaa kauhua eläimissä. HESY huomauttaa, että droonien aiheuttamia pelkoreaktioita on havaittu niin saalis- ja petolinnuissa kuin nisäkkäissäkin. Pelkoreaktioita on havaittu jopa karhuissa, joilla ei suurina petoeläiminä ole tarvetta pelätä petolintuja. Droonin ulkomuoto, äänet ja liikkeet ovat aivan erilaisia, jos niitä vertaa petolintuihin.

"Esimerkiksi drooneista lähtevä melu on ihmisellekin luonnoton ja korvia huumaava", HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkainen sanoo tiedotteessa.

Droonien aiheuttamat ongelmat kärjistyvät eläinsuojeluyhdistyksen mielestä luonnonsuojelualueilla. Villieläimelle on nimittäin hyvin ahdistavaa tulla droonin jahtaamaksi.

Luontokuvaaja Antti Haataja korostaa, että droonien lennättäminen on eläimille riski silloinkin, kun lennättäjän intressit ovat aivan muualla kuin eläimissä:

"Lennättäjä ei voi varmuudella tietää, mitä eläimiä lennätysalueella on, sillä lennättäjän havainnointikyky maan tasalta on rajoittunut. Vaikka kuvattava kohde olisi esimerkiksi maisema, linnut kuten pesivät kahlaajat voivat lentää kaukaa lennätysalueen ulkopuolelta häätämään droonia pois", hän sanoo tiedotteessa.

Haataja muistuttaa, että jos lintu alkaa hätistellä droonia, on ilma-alus hidas ja kömpelö väistäessään mahdolliset hyökkäykset. Tällöin se, että lintu loukkaantuu sen iskiessä droonin pyöriviin lapoihin, on todellinen riski.

Suomessa on jo monia alueita, joilla droonien lennättäminen on kiellettyä. Nykyisin lennättäminen on kiellettyä esimerkiksi lentokenttien läheisyydessä sekä valtionhallinnolle tärkeillä alueilla. HESY peräänkuuluttaa kuitenkin myös eläinten oikeuksien ja elinrauhan huomioimista.

Luonnonsuojelulaissa kielletään eläinten tahallinen häiritseminen, ja HESY katsoo, että droonien lennättäminen eläinten läheisyydessä on juuri lain kieltämää häiritsemistä. Tätä räikeää lain rikkomista on sen mielestä suitsittava.

Eläinsuojeluyhdistys peräänkuuluttaa valistustyötä droonien vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin drooniharrastajien keskuudessa sekä rajoituksia droonien käyttöön niin lähiluontoalueilla kuin erämaissakin. Lisäksi sen mielestä yksityisten droonien lennättäminen luonnonsuojelualueilla tulisi pikimmiten kieltää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uusi keksintö muokkaa veden sitruunapuille käyttökelpoisemmaksi – dronet apuna

Saako dronea käyttää metsästyksessä? Entä saako metsästyskiellossa oleva henkilö osallistua karhunmetsästykseen? Poliisi vastaa

Stora Enso testaa dronea kirjanpainajatuhojen kartoituksessa