Erä

Voisiko susi vielä tappaa yli 20 lasta kuten tapahtui 1880-luvulla? "Hyvin epätodennäköistä – silloin `mämmäröitiin´ pahasti vaarallisten yksilöiden poistamisessa"

Turun lastensurmien takana oli mitä ilmeisimmin yksi lauma, joka laajensi reviiriään, kun syötävää ei ollut.
Lari Lievonen
Susi oli vieraillut yöllä lieksalaisessa pihapiirissä viime tammikuussa.

Sudet surmasivat vuosina 1880–81 yhteensä 22 lasta Turun seudulla. Jouni Tikkanen perehtyy kirjassa Lauma näihin tapauksiin. Kirjan lähtökohtana on, että yksi sama lauma vastasi suurimmasta osasta, ellei kaikista, lapsiin kohdistuneista hyökkäyksistä.

Norjan ympäristötutkimuslaitoksen Ninan tutkija John Linnel kokosi laajan kansainvälisen tutkijajoukon kanssa vuonna 2002 raportin suden ihmiselle aiheuttamista vaaratilanteista.

Keskeisin havainto oli, että hyökkäävät sudet olivat useimmiten vesikauhuisia. Nyt vesikauhu on hoidettu Suomesta pois.

"Toinen johtopäätös oli niin sanotusti terveistä susista, että nämä harvinaiset tapaukset ovat sattuneet ryppäinä, yhden lauman reviirin kokoisilla alueilla. Niin on myös tässä tapauksessa. Lasten kuolemantapauksista 21 on ryppäässä, selvästi yhden lauman reviirin alueella", toteaa Tikkanen.

Reviirin laajuus olisi niistä laskettuna ollut noin 1 500 neliökilometriä.

"Nykysusien reviiriksi se olisi aika iso, mutta susi sovittaa reviirin koon saatavilla olevan ravinnon määrään."

1880-luvun alussa hirvet oli hävitetty suuresta osasta Suomea.

Yksi kaukaisempi kuolemantapaus Paimion Taatilassa ja pari vaaratilannetta Halikossa jäävät Tikkasen kirjassa vaille selitystä.

"Joko kyse oli siitä, että talvella lauman jäsenet vaelsivat ravinnon perässä toisaalle, tai sitten toinenkin lauma oli asialla, mutta sen alfat eli johtajapariskunta kuoli samana talvena, tavalla tai toisella."

Ninan tutkijat selvittivät vuosituhannen alussa susien hyökkäyksiä eri puolilta maailmaa. Viimeksi susi on hyökännyt paimenessa olevien lasten kimppuun Intian maaseudulla 1990-luvuilla. Tilanne vastaa pitkälti kehitysmaa-Suomen tilannetta 1880-luvulla.

"Luonnonvarainen riista on hävitetty, karjaa laidunnetaan vapaana, eläimiä paimentavat lapset ovat haavoittuvampia kuin aikuiset puolustautumaan", Jouni Tikkanen vertaa.

Myös Yhdysvalloissa hyökkäyksiä tapahtui 1980–90-luvuilla, kun jätteitä jätettiin vielä kansallispuistoissa leiripaikoille.

Suomen historiassa aikanaan tapahtuneet susien hyökkäykset ihmisen kimppuun selittyvät siis ennen kaikkea vesikauhulla. Turun seudun surmat olivat siitä karmaiseva poikkeus.

Myös Virossa liikkui 1800-luvun puolivälissä susi, joka tappoi lapsia. Sillä oli kuitenkin kaulapanta eli se oli ihmisiin tottunut karkulainen.

"Siellä on kuitenkin hyvin erilainen suhde suteen. Kannan tiheys on nykyisin ihan eri tasolla kuin meillä, vaikka salametsästystäkin on esiintynyt", Jouni Tikkanen huomioi.

Lauma-kirjassa hän käy läpi myös suden suojelun ja metsästyksen vaiheet 1900-luvulla.

Kun susi alkoi saada suojelua 1970-luvulla, lastensurmat kaivettiin esiin. Niiden yksioikoisena viestinä oli: näin käy, kun susia on paljon.

"Sen ongelma oli, että susi irrotettiin ekologisesta yhteydestä. Esimerkiksi hirvikannat olivat siinä kohtaa kuitenkin jo kasvaneet ja metsästys kannansäätelynä muuttunut ihan eri tasolle."

Yksi kysymys on kirjan perusteella pakko esittää: voisiko sama toistua nykyaikana? Susilauma tappaisi yli 20 lasta.

Tikkanen pitää sitä hyvin epätodennäköisenä, joskin susi on suurpeto ja sitä pitää edelleen kunnioittaa.

"Silloin 1880-luvulla asiassa `mämmäröitiin´ pahasti. Jos yksikin surma tapahtuisi nyt, lauma osattaisiin pysäyttää pian. Metsästystaito on niin eri tasolla."

Surman tapahtuminen olisi kuitenkin ylipäätään suuri yllätys. Poliisilupa uhkaavien yksilöiden poistamiseen annetaan alhaisella kynnyksellä. "Uhkaa aiheuttavat pitää tappaa, ettei habituaatiota pääse tapahtumaan."

Habituaatio tarkoittaa tässä suden tottumista ihmiseen, niin ettei se enää yhtä herkästi pakene tämän nähdessään eikä liiku öisin vaan päivisin.

Sudella on nykyisin riittävästi syötävää. Hirvien, kauriiden ja paikoin myös villisikojen kannat ovat niin vahvat, ettei suden ole pakko hakeutua pihapiireihin syödäkseen kuten 140 vuotta sitten.

"Silloin sudet olivat pyörineet pihoissa vuosikausia kaivelemassa tunkioita. Ja pihoissa eli vapaina juoksijasikoja."

Nyt suden pihavierailuihin liittyy Tikkasen arvion mukaan osaksi myös ihmisten omaa ajattelemattomuutta. "Teurasjätteitä ei hävitetä asiallisesti. Kun ne ja `koijarien´ jättämät laittomat haaskat pidetään harvassa, se auttaa."

Lue lisää:

Susikeskustelussa on tärkeä tulla kuulluksi: "On vaikeampaa myöntyä omaa maailmankuvaamme haastaviin faktoihin kuin niihin, jotka ovat itselle tuttuja"

Lue lisää