Erä

Metsästäjäliitto valitsi uuden toiminnanjohtajan – toimeen tarttuu turveteollisuuden parissa työskennellyt Jaakko Silpola

Uskon, että Silpolan osaaminen auttaa meitä vastaamaan metsästyksen tulevaisuuden haasteisiin ja tuo toimintaamme uusia näkemyksiä ja verkostoja, sanoo Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja.
Metsästäjäliitto
Jaakko Silpola on työskennellyt muun muassa edunvalvonnan erityisasiantuntijana Vapo Oy:ssä.

Suomen Metsästäjäliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi agronomi (MMM) ja MBA Jaakko Silpolan. Hän aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta.

Silpola on ollut edunvalvonnan erityisasiantuntija Vapo Oy:ssä. Tätä ennen hän toimi Turveteollisuusliiton toimitusjohtajana ja kansainvälisen tieteellis-teknisen International Peatland Society -yhteistyöjärjestön pääsihteerinä.

Työnsä ohella hänellä on ollut useita luottamustehtäviä eri etujärjestöissä.

"Tunnen suurta kunnioitusta jäsentemme edessä astuessani Metsästäjäliiton palvelukseen. Tulen rakentamaan liiton toimintaa yhteistyössä liiton piirien, luottamushenkilöiden, henkilökunnan sekä eritoten koko jäsenkunnan kanssa. Haluan kiittää nykyistä toiminnanjohtaja Heli Siitaria hänen työpanoksestaan", Jaakko Silpola sanoo tiedotteessa.

Hän kiittelee liiton vastuullisuuteen perustuvaa tavoiteohjelmaa, jonka myötä liitto haluaa olla koti kaikille metsästäjille.

"Palvelemme metsästäjiä ja yhteiskuntaa kouluttamalla jäseniä, tekemällä nuorisotyötä sekä olemalla aktiivinen ja luotettava metsästäjien edunvalvoja niin Suomessa kuin EU-tasolla."

Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg toteaa, että Silpolan on hyvä jatkaa Siitarin työtä ja edistää suomalaista metsästystä.

"Uskon, että Silpolan osaaminen auttaa meitä vastaamaan metsästyksen tulevaisuuden haasteisiin ja tuo toimintaamme uusia näkemyksiä ja verkostoja."

Metsästäjäliitto on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä, johon kuuluu noin 2 700 metsästysseuraa ja noin 160 000 metsästäjää.

Lue lisää