Erä

Häijään pienpetopyynnin joukkuekilpailussa tehopyydettiin viikonlopun ajan supikoiria – saaliin lisäksi metsästäjät saivat kuraa niskaansa eläinaktivisteilta

Keväinen supikoirien metsästys on todettu kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi leikata haitallisten vieraspetojen, eli supikoirien määrää.
Sakari Paunila
Häijään pienpetopyynnin joukkuekilpailuun osallistui 17 joukkuetta. Voiton vei Keski-Suomen Kettu -niminen joukkue.

Häijään pienpetopyynnin joukkuekilpailu kilpailtiin viime viikonloppuna. 17 joukkuetta sai yhdeksän eri kunnan alueilla sijainneilta kilpailualueilta saaliiksi yli 400 supikoiraa, 93 mäyrää, 28 kettua, 23 varislintua, 12 naakkaa ja 4 minkkiä.

"Kilpailun lähtökohta on puhtaasti riistan- ja luonnonhoidollinen. Tarkoituksena on pyytää pääasiassa vieraspetoja niin tehokkaasti ja paljon kuin mahdollista. Pisteytys kannustaa nimenomaan supikoiran ja minkin pyyntiin", kertoo kilpailun järjestelyistä vastaava Sakari Paunila.

Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Silloin metsästysmaastoja saatiin kasaan sen verran, että joukkueita oli mukana viisi kappaletta.

Joukkueet saivat saalista 94 supikoiran, neljän ketun, neljän mäyrän ja yhden variksen verran.

Kilpailun järjestämisestä on alusta asti vastannut Sakari Paunila. Ensimmäisestä tapahtumasta saatu kiitos ja palaute kannustivat jatkamaan ja vuonna 2018 kilpailu järjestettiin uudelleen.

Tuolloin kilpailualueita oli 12 ja saaliiksi saatiin 230 supikoiraa, 3 kettua, 2 näätää, 34 mäyrää ja 8 varislintua.

Jokaiselle joukkueelle varattu kilpailualue on joka vuosi ollut kooltaan 5 000–10 000 hehtaaria.

Tähän asti kilpailu on kiinnostanut lähinnä paikallismedioita ja eräuutisointiin erikoistuneita medioita, kertoo Paunila. MT kirjoitti kilpailusta vuonna 2018.

Tuolloin Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Katja Holmala kommentoi MT:n jutussa, että keväinen supikoirien metsästys on kaikkein tehokkain tapa leikata supikoirakantaa.

Mutta tänä vuonna kilpailu ja pienpetopyynti saivat eläinaktivistit kuohuksiin sosiaalisessa mediassa. Tämä kuohunta vyöryi myös muihin medioihin.

Paunila sanoo, että ei olisi koskaan uskonut millaisiin mittakaavoihin mylläkkä kasvaa. "Puhelin piippaa koko ajan uusia viestejä monilta eri tahoilta. Onneksi 99 prosenttia on positiivisia kannustusviestejä."

Hän ymmärtää eläinaktivistien tuohtumusta osittain ja tiettyyn pisteeseen asti, mutta harmittelee, että kommentointi on niin tunneperäistä, että varsinaista keskustelua ei pääse syntymään.

"Osa ei ymmärrä minkään eläimen tappamista, osa on tuohtunut kotoperäisten pienpetojen pyytämisestä ja osa näkee saaliiden pisteyttämisen irvokkaana", Paunila toteaa.

Hän painottaa, että kaikki kilpailussa saaliiksi saadut eläimet päätyivät hyötykäyttöön.

"Mitä tulee mäyrien pyyntiin, suurin osa mäyräsaalista tuli viideltä alueelta. Jos mäyrät olisi jätetty kilpailun pisteytyksen ulkopuolelle, ne olisivat päätyneet eräksi joka tapauksessa. Kukaan ei lähtenyt niitä varta vasten pyytämään, vaan saaliiksi saadut mäyrät olivat supikoirien kanssa samoissa pesissä. Mäyräkanta on joka kilpailualueella vahva, paikoin jopa erittäin vahva."

Mutta olipa kilpailua tai ei, kaikkien joukkueiden metsästäjät olisivat olleet todennäköisesti joka tapauksessa pyytämässä pienpetoja jossain päin Suomea, sanoo Paunila. Ilman kilpailupaikkaa jäi noin 30 joukkuetta.

"Kaikkien joukkueiden metsästäjiä voi hyvin kuvailla puoliammattilaisiksi, jotka ovat todella aktiivisia pyytäjiä."

Lue lisää aiheesta:

Riistakamerat paljastivat, että supikoira ja varislinnut ovat pahimmat sorsanpesien rosvoajat

Pantasupikoiran pyydystämisellä voi tienata 50 euron lahjakortin – supikoirahanke on onnistunut estämään lajin leviämisen Ruotsiin ja Norjaan lähes tyystin

Metsästystilasto: Viime vuonna saatiin saaliiksi 158 600 sinisorsaa, 35 900 metsoa ja 180 000 supikoiraa

Haitallisia vieraslajeja saa pyytää ympäri vuoden ilman metsästyskorttia kesäkuun alusta alkaen – Metsästäjäliitto korostaa vastuullisuutta

Videolla kaikki saaliit: Häijään pienpetopyyntikilpailussa tähtäin oli erityisesti vieraslajeissa – saaliiksi saatiin 230 supikoiraa

Lue lisää