Maatalous: Kylmäpäisin lähetti maataloustukihakemuksen 16 sekuntia ennen määräaikaa – "Pienikin häiriö olisi voinut siirtää sen keskiviikon puolelle, jolloin tuista olisi leikattu prosentti"
Haullasi "Arla" löytyi yhteensä 501 hakutulosta.
JÄRJESTÄ:  uusin | vanhin | osuvin

Arlan tuotteille vaaditaan boikottia Sami Kilpeläisen sinimusta-yhteyksien vuoksi - Arla puolustaa: "Hänen poliittiset näkemyksensä eivät ole millään tavoin heijastuneet hänen työskentelyynsä Arlalla"

Arla Ruotsin uusi toimitusjohtaja tulee Suomesta – Kai Gyllströmin seuraajan hakuprosessi Arla Suomeen on käynnistetty

Arla laski kaikkien sille maitoa tuottavan 447 tilan hiilijalanjäljen – alittaa selvästi kansainvälisen päästötason

Arla Foods selvisi koronavuodesta kääntämällä tuotantoa suurkeittiötuotteista kotitalouksien kaipaamiin tuotteisiin – Suomessakin pandemia haastoi, mutta hävikki kutistui jopa viidenneksen

VTT:n sellupohjainen vaihtoehto ruokapakkausten muovikalvoksi etenee teolliseen testaukseen

Nyt myös Arla tuo kauppoihin laiduntavien lehmien maidon – tulee myyntiin Uudellamaalla ruokakauppoihin

Ruuantuotannossa edessä iso kriisi – toimintatapojen täytyy muuttua, pohditaan Arlan ruuan tulevaisuutta luotaavassa podcast-sarjassa

Markkinakatsaus: Arla laskee maidon hintaa, toimitusjohtaja ei kommentoi vaikutusta Suomen tuottajiin

Koronakriisi vei Arlan suurkeittiöasiakkaat mutta lisäsi perusmaitojen kysyntää

Arla laskee jokaisen maitotilansa hiilijalanjäljen – euromääräisiä kannustimia aletaan rakentaa aikaisintaan ensi vuonna