Kulttuuri: Mikael Agricolan kieli kuulostaa nykyihmisestä kännitekstareilta, Jari Tervo kuvailee – Suomen kirjakielen isä lihallistuu uudessa romaanissa
Haullasi "Kesätekemistä" löytyi yhteensä 15 hakutulosta.
JÄRJESTÄ:  uusin | vanhin | osuvin

Tämä juhlaperinne hiipui sotien jälkeen Etelä-Suomessa, mutta säilyi elinvoimaisena Pohjanmaalla

Venetsialaisten perinne on levinnyt rannikolta sisämaahan – ilotulitteita myydään viikonloppuna usealla paikkakunnalla

Talkootyö säästää melkoisesti yhteiskunnan varoja – ”Jos talkoot yhtäkkiä loppuisivat, se raha pitäisikin äkkiä taikoa jostain”

Tämä ikivanha keksintö ei edelleenkään koske kaikkia maailman ihmisiä – ”Työ itsessään täyttää monia ihmisen psykologisia tarpeita, mutta ei missään nimessä kaikkia”

Yhä useampaan grilliin päätyy makkaran lisäksi vihanneksia – kesäsää vaikuttaa suomalaisten käytökseen ruokakaupassa

Yllytyshulluus ja väärät luulot omasta uimataidosta ovat vaarallinen yhdistelmä – ”Ei ole yhtään leikin asia, jos silloin alkaa huimata”

Opinjano ei sammu kesälläkään – kesällä suoritetaan rästikursseja ja innostutaan kielistä

Pokkaria, dekkaria, romantiikkaa, tiiliskiviromaaneja ja paikallishistoriaa – kesä näkyy kirjastojen lainauksissa

Kesätöihin pääseminen on erityisen tärkeää nuorille, jotka eivät ole saaneet työnteon mallia kotoa

Rippileiri on suomalainen menestystarina, ja professori tiivistää syyn yhteen sanaan: ”Hauskuus”