Maatalous: Maito ja sianliha halpenevat, tulvat voivat muuttaa tilannetta
Haullasi "Viljelykierto" löytyi yhteensä 167 hakutulosta.
JÄRJESTÄ:  uusin | vanhin | osuvin

Maatilan hiilivirrat näkyviksi – "Hiililaskuri voi olla faktoihin perustuva vastaisku mollaajille"

Vyr: Punahomeen torjunnan hetki on nyt käsillä

Erikoiskasvinviljelijöitä kutsutaan verkostoitumaan: Tavoitteena vahvistaa viljelyosaamista ja kartuttaa samalla tutkimustietoa monipuolisen viljelykierron hyödyistä

EU:n tuore maatalousuudistus ohjaa entistä enemmän varoja pienille tiloille sekä ilmasto- ja ympäristötoimenpiteisiin – turvemaat menevät erityissyyniin

Märkyys sotki kylvösuunnitelmat ja virutti satotoiveet – Myllymäen tilalla kylvettiin viljoja kesäkuun puolella ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun

Tässäkö Suomen monipuolisin viljelyalue? Kieräkujalla kokeillaan rohkeasti uutta – "Kilpailuvaltti se varmaan on, että ei ole kaikilla samaa"

Katso video: Varhaiskaalia nostetaan käsin Sulkavalla

EU:n maatalouspolitiikan neuvottelut loppusuoralla – MTK:n Marttila uskoo Suomen kannalta hyvään sopuun: "Kompromissin kanssa tullaan elämään"

Työlainsäädännön noudattaminen halutaan osaksi EU:n maatalouspolitiikkaa – MTK:n johtaja: "Turhaa taakkaa valvontaan"

Merkittävät satovaikutukset alkoivat tulla esiin viiden vuoden kuluttua – pitkäaikaisen viljelykierron hyödyt osoitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa