Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Päivän ravit: Taj One tähtää kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Torstaina ravataan Kaustisen Nikulassa. Ravi-ilta sisältää kymmenen lähtöä.
Hannu Hietanen ohjastaa, valmentaa, on kasvattanut ja myös osaomistaa Taj Onen, joka juoksee Toto5-pelin avauskohteessa.
Hannu Hietanen ohjastaa, valmentaa, on kasvattanut ja myös osaomistaa Taj Onen, joka juoksee Toto5-pelin avauskohteessa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

Toto5-pelin avauskohde on mailin voltti. Siinä Hannu Hietasen Taj One tähtää jo kolmanteen peräkkäiseen voittoon. Ruuna on voittanut tällä kaudella jo kahdeksan kertaa.

Toinen kohde on Nordic Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta, mistä kerätään viimeisiä pisteitä Oulun 17. joulukuuta ajettavaan finaaliin. Jo viimeksi Oulussa kohdanneet Hissun Ryti ja Mette-Marit kohtaavat jälleen. Tuolloin jälkimmäinen oli edellä maalissa, mutta tällä kertaa osat saattavat hyvinkin vaihtua. Tätä kaksikkoa haastaa Jussix.

Neljännessä kohteessa paalun Peggy Gou ja Fergus pyrkivät pakoon takamatkan Irvin Starilta ja Hypnotiquelta.

Päätöskohde on neljä- ja viisivuotiaiden suomenhevosten Nuorten Sarja. Lähtö on todella tasainen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaustisen ravit alkavat kello 18. Toto5-peli starttaa neljännestä lähdöstä kello 19.10.

Ruotsin ykkösravit ajetaan Östersundissa. Tamara Skutnabbilla on useampi hevonen mukana illan Toto64-kierroksella. Pelin pankki on päätöskohteen Mon’s Tornado.

Toto64-pelin jättöaika päättyy kello 20.30.