Finlandia-ajon voittaja kutsuttiin St Micheliin
Diva Ek on heinäkuisen St Michelin kolmas nimi. Vauhtimailista on muodostumassa kovatasoinen.Mikkelin ravirata julkaisi Diva Ekin kutsun vuoden pääkilpailuunsa tiistaina. Alessandro Gocciadoron valmentama tamma on mielenkiintoinen osanottaja Mikkelin vauhdikkaaseen arvokisaan, sillä se osallistui toukokuun lopussa maailman kovavauhtisimpaan ravilähtöön Solvallassa.
Elitloppetin finaalissa kuudenneksi sijoittunut Diva Ek paineli mailin kilometriaikaan 08,0a. Karsinnassaan Diva Ek oli kolmas. Elitloppetia edelsi Finlandia-ajon voitto Vermossa. Seitsenvuotiasta tammaa hoitaa Gocciadoron tallilla suomalainen Anu Niskanen.
Lukuisten suurvoittojensa lisäksi Diva Ekin ansioluetteloon kuuluu myös viime syksynä ravattu MM-lähdön kakkossija Yhdysvaltain Yonkersissa.
”Diva Ek teki sellaiset esitykset Elitloppetissa, ettei niihin ole mitään lisättävää. Huhhuh miten kova tamma se on. Diva Ek on täydellinen huippuhevonen, kaikilla ominaisuuksilla. Se avaa lujaa, jaksaa mennä, on kova tiukassa paikassa ja menee kaikilta juoksupaikoilta. Uskon rajuun tulokseen myös Mikkelissä, jonne tulen iloisella mielellä aina uudestaan”, Gocciadoro sanoo Mikkelin raviradan tiedotteessa.
Diva Ek on kolmas tämän vuoden St Micheliin kutsuttu hevonen. Aiemmin kutsun ovat saaneet Suomen tämän hetken ykköshevonen Massimo Hoist sekä viime vuoden St Michel -voittaja Double Deceiver.
St Michel ajetaan Mikkelissä sunnuntaina 19. heinäkuuta. Mailin ryhmäajona ajettavan suurkilpailun ykköspalkinto on 70 000 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






