Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Hevoset

HU: Poliisi ei aloita esitutkintaa Suomen Hipposta koskeneessa tunnistussotkussa

Suomen Hippoksen mukaan varsojen tunnistamista koskeva sotku on nyt käsitelty loppuun. Asiaa selvitettiin ja puitiin yhteensä lähes neljä vuotta.
Sanne Katainen
Tunnistussotku koski yhteensä vajaata sataa, ulkomailla vuosina 2012–2017 syntynyttä varsaa. Vuosittain Suomessa syntyy lähes tuhat lämminveriravuria.

Hämeen poliisi on päättänyt, että Suomessa kasvatettujen ravurivarsojen tunnistamista koskeneen jupakan osalta ei aloiteta esitutkintaa. Poliisi ei löytänyt syytä epäillä rikosta tutkintapyynnössä, jonka Suomen Hippos teki syksyllä 2019.

Päätös on päivätty 25. lokakuuta. Asiasta kertoo perjantaina Hevosurheilu.

Suomen Hippoksen tekemä pyyntö koski Etelä-Suomen hevosjalostusliiton silloista toiminnanjohtajaa mutta myös muita tunnistajia, kasvattajia ja mahdollisesti muita henkilöitä.

Alkuvuodesta 2018 selvisi, että vuosina 2012–2017 oli tunnistettu sääntöjen vastaisella tavalla ainakin 81 varsaa. Tunnistuksia oli tehty Virossa, Tanskassa ja Ranskassa.

Poliisin nyt tekemän päätöksen mukaan väärennyksen tunnusmerkistö ei täyty näiden rekisteröinnin virheiden osalta.

Myöskään petoksen tunnusmerkit jäävät täyttymättä, koska vaikka varsan väärin tunnistaminen olisi tehty mahdollisesti taloudellinen hyöty mielessä, taloudellisen vahingon kärsineiden joukkoa on vaikea määritellä.

Väärän todistuksen antamisessa syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa. Näin ollen syyteharkinta vanheni jo vuoden 2019 lopussa.

Rekisterimerkintärikosta ei puolestaan tutkita, koska Suomen Hippos ei ole viranomainen, vaikka se pitääkin Ruokaviraston valtuuttamana hevosrekisteriä.

Aiemmin syksyllä Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi Hämeen hevosjalostusliitolle tunnistuksia tehnyttä henkilöä kohtaan nostetun syytteen. Ruokavirasto katsoi, että tunnistaja oli antanut väärää tietoa, kun hän oli tunnistanut hevoset etänä Suomesta käsin ranskalaisen eläinlääkärin tekemien tunnistusasiakirjojen perusteella.

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet, sillä varsojen tunnistamispaikkaa ja -aikaa sekä tunnistajaa ei katsottu tiedoiksi, jotka täyttävät rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkit.

Suomen Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson toteaa perjantaina Hevosurheilulle, että asia on nyt käsitelty myös keskusjärjestön osalta loppuun.

Hevosurheilun uutinen kokonaisuudessaan: Tunnistusjupakassa ei syytä epäillä rikosta

Lue myös:

Kolumni: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää – tunnistussotku tuotti edistystä sähköisiin palveluihin

MT Hevoset
Lue lisää

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää – tunnistussotku tuotti edistystä sähköisiin palveluihin

Kari Eriksson luopuu Oulun raviradan puheenjohtajuudesta – ehdokkuus Hippoksen hallitukseen harkinnassa

Hevosurheilu: Hippos tyytyy tuomioonsa – ei valita tunnistusjupakasta hovioikeuteen

Veikko Haapakangas haluaa oppia raviurheilua alansa parhailta: "Olen saanut nähdä kuinka Italian, Ranskan sekä Ruotsin kovimmat valmentajat treenaavat hevosia"

MT Hevoset