Hevoset

Ravinetti: Ulkomailla tunnistetut varsat eivät menetä oikeuttaan kasvattajapalkintoihin

Hevoset 03.09.2018

Ministeriön linjaus koskettaa 72 varsaa, jotka on tunnistettu sääntöjen vastaisesti ulkomailla, mutta niiden tunnistuspaikoiksi on merkitty suomalaiset paikkakunnat.


Jarkko Sirkiä
Ulkomailla tunnistettujen varsojen lisäksi yhdeksän Ranskassa syntynyttä varsaa on "etätunnistettu”. Etätunnistus on tehty valokuvien perusteella niin, ettei suomalainen tunnistaja ei ole nähnyt tunnistettavaa hevosta.

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole rajoittamassa sääntöjen vastaisesti tunnistettujen varsojen oikeutta kasvattajapalkintoihin. Asiasta kertoo Ravinetti.

Neuvotteleva virkamies Tauno Junttila maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo Ravinetille, että ministeriö on pyytänyt Hippokselta erinäisiä selvityksiä, eikä näissä selvityksissä ole noussut esiin sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät lisäsanktioiden antamista.

Linjaus koskettaa 72 varsaa, jotka on tunnistettu sääntöjen vastaisesti ulkomailla, mutta niiden tunnistuspaikoiksi on merkitty suomalaiset paikkakunnat. Nämä varsat saavat Suomen Hippoksen aiemmin tekemän päätöksen mukaisesti pitää statuksensa Suomessa syntyneinä.

Ulkomailla tunnistettujen varsojen lisäksi yhdeksän Ranskassa syntynyttä varsaa on ”etätunnistettu”. Etätunnistus on tehty valokuvien perusteella niin, ettei suomalainen tunnistaja ei ole nähnyt tunnistettavaa hevosta. Nämä varsat ovat jo aiemmin menettäneet Suomessa syntyneen statuksensa. Samalla ne myös menettivät oikeutensa kasvattajapalkintoihin.

Ravinetti: Tunnistusskandaalin hevoset saamassa normaalit kasvattajapalkinnot

Lue lisää:

Hippoksella ratkaisu varsojen tunnistusasiaan – yksityiskohdat neuvotellaan vielä MMM:n kanssa

Aiheeseen liittyvät artikkelit