Hevoset

Kari Eriksson lähtee Hippoksesta

Hänen oli alun perin tarkoitus jatkaa hallituksessa Hippoksen valtuuskunnan syyskokoukseen saakka.
Kari Salonen
Erikssonin mukaan hänen oli alun perin tarkoitus jatkaa hallituksessa Hippoksen valtuuskunnan syyskokoukseen saakka. Nyt hallitustehtävät loppuvat jo kuitenkin ennen syyskokousta.

Suomen Hippos ry:n varapuheenjohtaja Kari Eriksson jättää hallituspaikkansa järjestössä.

Eriksson kertoo ratkaisustaan perjantaina lähettämässään tiedotteessa.

Erikssonin mukaan hänen oli alun perin tarkoitus jatkaa hallituksessa Hippoksen valtuuskunnan syyskokoukseen saakka. Nyt hallitustehtävät loppuvat jo kuitenkin ennen syyskokousta.

Alkuperäistä suunnitelmaa pidempään hän ei olisi omien sanojensa mukaan voinut tehtävässä jatkaa oman työnsä ja yritystoimintansa kärsimättä.

Eriksson työskentelee asianajajana.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Merkittävä helpotus hevosenomistajien elämään: Hevosten ja ponien omistajavaihdokset voi nyt tehdä sähköisesti

Hevosurheilu: Tunnistuskäräjät alkoivat Espoon käräjäoikeudessa – kärhämässä vaaditaan takaisin FI-statuksia

Näin hevosalan vaikuttajat tienasivat: Kari Lähdekorven tulot yli 100 000 euroa – päihitti Hippoksen toimitusjohtajan