Hevoset

Panimohevoset eivät hätkähdä kaupungin vilskettä, mutta pissahätä saa eläimet levottomiksi – videolla hevosia valmistellaan työpäivää varten

Hevoset

Panimohevoset eivät hätkähdä kaupungin vilskettä, mutta pissahätä saa eläimet levottomiksi – videolla hevosia valmistellaan työpäivää varten

Hevoset 23.11.2018

Helsingin liikenteessä voi joskus joutua ­hieraisemaan silmiään, jos vastaan ­astelevat Sinebrychoffin jykevät panimohevoset.

Harva tietää, että vanhan Helsingin sydämessä, Bulevardin varrella Hietalahdessa on asunut hevosia melkein 200 vuotta. Punatiilestä rakennetun panimoalueen sisäpihalla sijaitseva talli toimii nykyisin kolmen salskean työhevosruunan kaupunkikotina.

Sen lisäksi, että Ludvig, Frederik ja Gunnar ovat tottuneita kaupungissa liikkujia, ne ovat myös rutinoituneita matkustajia. Joka perjantai-iltapäivä ne saavat kuorma-autokyydin Lohjan Saukkolassa sijaitsevaan maalaiskotiin, jossa ne viikonloppujen lisäksi viettävät kaikki loma-ajat.

Maalaiskodissa päivät täyttyvät lähinnä leppoisasta ulkoilusta kavereiden kesken. Se on hevosten mielestä kivaa, muttei työn­tekokaan hullumpaa ole. Maanantaisin työpaikalla vastassa ovat kaupunkirutiinit tuttujen ajureiden kanssa.

Hevosten arvoa ei lasketa rahassa.

Sinebrychoffin panimohevosten työ on edustustyötä. Ne vetävät olutvankkureita kaupungilla sekä vierailevat tapahtumissa. Vankkureita vedetään aina parina, sillä reilun tuhannen kilon painoisen ajopelin vetovastuu ei ole kevyttä puuhaa.

Panimon edustushevoset ovat raskaaseen vetotyöhön jalostettuja työhevosia. Ne ovat Tanskassa kasvatettuja jyllanninhevosia, vantteria, voimakkaita ja rauhallisia. Niin suuria ne ovat, että takapuoletkin muistuttavat norsun peppua sillä erotuksella, että hevosilla sen keskellä kuohuu näyttävä jouhi­putous.

Kolmikosta suurin on Ludvig, jonka säkäkorkeus yltää 160 senttiin ja vaakalukemat 900 kiloon. Frederik ja Gunnar ovat vähän pienempiä.

Koska isoa massaa ei kanneta siroilla pikkujaloilla, on ruunien karvakoivissa sekä koon kahdeksan kengillä varustetuissa kavioissa reilusti kokoa ja näköä. Askelia kivi­kadulla kertyy niin paljon, että kengittäjät joutuvat hitsaamaan peruskengän päälle lisärautaa kulutuskestävyyttä parantamaan.

Sanne Katainen
Sami Lappalainen pesee päivittäin monia jalkapareja. Tupsujalkoja ­hoidetaan huolella.

Kaupungin katuja työkseen tallaavat hevoset eivät pienestä hätkähdä. Hälytysajoneuvot saavat ujeltaa ja autot viuhahtaa ohi vuohiskarvoja hipoen hevosten siitä häiriintymättä.

On kuitenkin kaksi asiaa, jotka saavat herrat tepastelemaan levottomasti: toinen on pissa­hätä ja toinen liian voimakas väkirehuruokinta.

Kadulle pissaaminen on hevosten mielestä ehkä hieman noloa ja varsin epämiellyttävää, sillä nestettä roiskuu kiveykseltä jaloille.

Hevosten ajurit Jaakko Huuhka ja Sami Lappalainen ovat oppineet ennaltaehkäisemään levottomuutta hienovaraisesti. Pissaongelman kanssa toimitaan niin, että herrat otetaan aamulla käytävälle harjausta ja jalkojen pesua varten, jonka aikana toinen ajureista siivoaa karsinat.

Sen sijaan, että suoraan käytävältä lähdettäisiin töihin, hevoset käytetään vielä karsinoissaan. Puhtaat aluset houkuttelevat ruunat tyhjentämään rakkonsa. Ajureiden mukaan konsti on yllättävän toimiva.

Ruokinnan kuumentava vaikutus saadaan eliminoitua korsirehuvaltaisella ruoka­valiolla.

Hevoset syövät kukin 15 kiloa karjalohjalaisen tilan hyvälaatuista kuivaa heinää päivässä, mutta täysrehua vain makupalaksi, käytännössä noin litran verran.

Makupaloille hevoset ovat varsin persoja myös ajoreittien varrella. Sinnikkäästi ne aina jarruttelevat niiden ravintoloiden kohdalla, joista ovat tottuneet saamaan porkkanaa tai muita herkkupaloja.

Sanne Katainen
Jaakko Huuhkan (vas.) mielestä hevoset ovat ehdottomasti parasta ajurin työssä, ja samaa mieltä on myös Sami Lappalainen. Kuvassa jyllanninhevoset Frederik (vas.) ja Ludvig.

Hevoset ovat hienoja työkavereita. Jaakko Huuhkan mielestä ne ovat ehdottomasti parasta ajurin työssä, vaikka niiden kanssa tuulessa ja tuiskussa joskus tulee myös vilu.

”Missään ei koskaan ole huonoa vastaanottoa”, jatkaa Sami Lappalainen Ludvigin kiiltävää selkää taputtaen.

Väkisinkin tulee mieleen, onko yhtiöllä paineita säästää hevosista, sillä halpaahan niiden ylläpito ei ole. Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola vastaa, että talossa säästetään mieluummin kynistä ja kumeista kuin hevosista.

”Hevosia pidetään meillä hyvin tärkeinä. Ne ovat perinteisesti kuuluneet oluentuotannon kuvaan pellolta kuljetuksiin saakka. Niiden arvoa ei lasketa rahassa.”

Sinebrychoffin herrasmiesruunat vaikuttavat hevosilta onnellisimmasta päästä. Työn mukanaan tuoma huomio saa ne kukoistamaan. Ne tietävät olevansa tähtiä.

Sanne Katainen
Sinebrychoffin panimohevoset eivät vähästä säikähdä. Autot saavat vilahtaa ohi vuohis­karvoja hipoen kävelytahdin siitä häiriintymättä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT