Hevoset

Hämeen ammattikorkeakoulu alkaa kouluttaa hevosalan tradenomeja

Hevoset 03.12.2018

Koulutus toteutetaan HAMK:in ja Ypäjän Hevosopiston yhteistyönä. Ensimmäiset hevosalan tradenomiopiskelijat pääsevät näillä näkymin aloittamaan opiskelun jo ensi syksynä.


Jarkko Sirkiä
Hevosalan tradenomikoulutuksesta valmistuva opiskelija saa valmiudet toimia esimerkiksi talliyrittäjänä tai erilaisissa asiantuntijatehtävissä järjestöissä, tapahtumissa ja kaupan alalla.

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) käynnistää uuden hevosalalle suuntautuvan liiketalouden koulutuksen. Koulutus tuottaa hevosalalle erikoistuneita tradenomeja ja se sijoittuu Forssaan.

Koulutus toteutetaan HAMK:in ja Ypäjän Hevosopiston yhteistyönä. Ensimmäiset hevosalan tradenomiopiskelijat pääsevät näillä näkymin aloittamaan opiskelun jo ensi syksynä.

”Uuden koulutuksen myötä Lounais-Hämeeseen on rakentumassa hevosalan osaamiskeskittymä, johon kuuluvat Hämeen ammattikorkeakoulun ohella Pohjoismaiden suurin hevosopisto Ypäjällä sekä Luonnonvarakeskus. Hevosalalle suunnattu tradenomi (AMK) -tutkinto nostaa alan koulutustasoa ja yhdistää liiketaloutta hevososaamiseen”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo tiedotteessa.

Hevosalan tradenomikoulutuksesta valmistuva opiskelija saa valmiudet toimia esimerkiksi talliyrittäjänä tai erilaisissa asiantuntijatehtävissä järjestöissä, tapahtumissa ja kaupan alalla.

”Hevosala koskettaa tavalla tai toisella yli puolta miljoonaa suomalaista, joten se on merkittävä liiketoiminta-alue. On hienoa ja tärkeää, että hevosalalle saadaan lisää liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen osaamista”, Ypäjän Hevosopiston rehtori Pauliina Mansikkamäki kommentoi tiedotteessa.

Koulutus käynnistetään pääosin suomenkielisenä, mutta toisena toteutusvuonna suunnitelmissa on aloittaa kansainvälinen, vieraskielinen koulutus.

”Hevosala on vahvasti kansainvälistä. Sekä HAMK:illa että Ypäjän hevosopistolla on laajat kumppaniverkostot, joiden avulla opiskelijat voivat rakentaa itselleen aidosti kansainvälisen tutkinnon”, Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari kertoo tiedotteessa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT