Hevoset

Saaga S:n tarina voitti pääpalkinnon elokuvafestivaaleilla New Yorkissa

Hevoset 04.12.2018

Dokumentissa ohjaaja Kuntola seurasi Saaga S -tamman ja sen omistajien ja lähipiirin elämää vuoden ajan.


Carolina Husu
Dokumentissa ohjaaja Kuntola seurasi Saaga S -tamman ja sen omistajien ja lähipiirin elämää vuoden ajan.

Eräästä kaikkien aikojen menestyksekkäimmästä ravihevosesta, kolminkertaisesta Kuninkuusravit-voittajasta, tammasta nimeltä Saaga S kertova dokumenttielokuva Saaga S – satu suomenhevosesta voitti maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pääpalkinnon suurilla kansainvälisillä Equus Film Festival -elokuvafestivaaleilla New Yorkissa, Yhdysvalloissa.

"Saagaa kiiteltiin todella koskettavasta tarinasta ja hienosta Suomen luonnon kuvauksesta. Jo mukaan pääsy oli yllätys ja voitto tietenkin ihan mahtavaa. Oli kerta kaikkiaan hienoa edustaa suomenhevosta täällä Amerikassa, kertoa sen taustoista sotahevosena ja muusta, elokuvan ohjaaja Kai Kuntola kertoo tiedotteessa.

Dokumentissa ohjaaja Kuntola seurasi Saaga S –tamman ja sen omistajien ja lähipiirin elämää vuoden ajan. Dokumentti näyttää myös sen kovan työn ja kymmenet tuhannet treenikilometrit jotka menestykseen aina tarvitaan.

Festivaaleilla oli kaksi pääteemaa, Amerikan villien mustangien pelastaminen ja hevosterapia maailmanlaajuisesti. Festivaaleilla nähtiin kolmen päivän aikana yli 80 hevosaiheista elokuvaa eri puolilta maailmaa, kymmenistä eri maista.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT