Hevoset

Toto76-vihje: Sue's Photo ravaa rakettirahat

Hevoset 28.12.2018

Vuoden viimeinen Toto76-kierros ravataan Lahden Jokimaalla. Rivi tarjoaa joulun välipäiville mukavan pelipähkinän purtavaksi. Oikean rivin osanneet palkittaneen mojovilla uudenvuoden rakettirahoilla.


Suomen Hippos
Sue's Photo on Toto76-vihjerivin ensimmäinen varma. Kuvassa rattailla on Mika Forss, mutta lauantaina ruunaa vauhdittaa Santtu Raitala.

Vihjerivin pankki on toisen kohteen Sue's Photo, jonka Santtu Raitala lennättänee viimekertaiseen tapaan johtopaikalle. Vastus on tasaisen tiukka, mutta mikäli meno maistuu toisinaan ailahtelevaiseksi heittäytyvälle Sue's Photolle samalla halulla kuin tuoreimmassa startissa, ovat muilla keinot vähissä.

Toista tukipilaria pitää tuumata tovi jos toinenkin. Lopulta valinta kohdistuu päätöskohteen Grainfield Oliveriin, jolla on edellä mainitun tapaan tavoitteena johtojuoksu.

Toni Siposen treenaama ruuna ei ole vielä yltänyt tällä kaudella ykköseksi. Kunto on kuitenkin kohisevassa nousussa. Viimeksi tuli selityksittä tappio Farzad Bokolle, mutta sen alkuasetelmat ovat nyt haastavat Grainfield Oliverin kupeella, eikä sisäradalle mahda olla asiaa.

Muista vaarallisista vastustajista Shadow of Brisbane hukkasi viime lauantaina lopussa raviaan, mikä nostaa huippumenijän ylle kysymysmerkin. Kovakapasiteettinen Robin Roof on puolestaan arvottu armottomalle lähtöpaikalle.

Ideavarma-ainesta on kuudennen kohteen Pilkkeen Toivossa, jolla kierroksen avainkuski Raitala tähyilee johtopaikalle. Pilkkeen Toivo sijoittuu usein kuitenkin ennemmin kärjen tuntumaan kuin ensimmäiseksi, mikä aiheuttaa varmistuspaineen.

Neljännessä osalähdössä kisaava Viktor Kärppä on kierroksen suurimpia suosikeita, mutta paalulta löytyy kolme kiehtovaa varmistusmerkkiä.

Avauskohde koetetaan kahlata kolmella hevosella. Kuopiossa kuningas Costellon ja kumppanit kukistanut Tee Wee Paroni on selvä pelipohja. Kuitille kohoavat kavereiksi huippuvireen löytänyt tarmonpesä Rokin Maxi ja lähdön mahdollinen yllättäjä Lilin Jytky.

Viikon väistö

Toto76, lähtö 7: Kirivoimainen Farzad Boko saattaa joutua juoksunkulun uhriksi.

Viikon varma

Toto76, lähtö 2: Sue's Photolla on paikka hallita alusta loppuun.

Viikon yllättäjä

Toto76, lähtö 3: Red Finger on tasaista tulostauluaan tomerampi tamma.

Toto76-vihjeet:

Lähtö 1: 5,8,2 (1,7)

Lähtö 2: 1 Sue's Photo (6,8)

Lähtö 3: 7,1,14,13 (9,12)

Lähtö 4: 13,6,5,8 (9,10)

Lähtö 5: 10,3,4,1,2,6 (8,12)

Lähtö 6: 4,1,6,9,10 (12,7)

Lähtö 7: 5 Grainfield Oliver (3,6)

1440 riviä x 0,05 euroa = 72 euroa

Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT