Hevoset

Ranch Kelly ja Josveis valloittivat Ranskan, Forss teki nousua Ruotsissa

Landen Paukku oli nuorten ikäluokkien selvin kärkinimi.
Suomen Hippos / Lotta Kosonen
Ranch Kelly piti Hannu Torvisen ohjastamana niukasti takanaan Elian Webin ja Santtu Raitalan takanaan Suur-Hollola-ajossa Lahden Jokimaalla. Suur-Hollolasta alkoi sen huippuvire, joka kruunautui ensin Suomen ja sitten maailmen ennätyksiin.

Ravivuoteen mahtui paljon. Ilahduttavaa oli ainakin suomalaisten menestys kansainvälisillä kentillä. Kansainvälistymiseen liittyivät myös vuoden vastoinkäymiset varsojen tunnistussotkun muodossa.

Vuoden kuninkaalliset valittiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Rovaniemellä. "Orimattilan panssarivaunu" Costello hallitsi kuninkaana kautta, niin myös Mäntyvaaran helteessä, jossa se sivusi keskimatkalla Suomen ennätystä, 21,0a.

Tammojen aiempi kakkonen Akaasia nousi ykköseksi ja sen ohjastaja Markku "Faari" Hietanen nousi samalla legendojen joukkoon. Laihialainen 72-vuotias Hietanen on ohjastanut 1950-luvulta asti. Hän osallistui Rovaniemellä ohjastajana kuninkuus- tai kuningatarkisaan 20. kerran.

Vaikka kolminkertaiselle kuningattarelle Saaga S:lle kausi oli raskas, Kai Kuntolan ohjaama elokuva tammasta ja sen taustajoukoista voitti hevosdokumenttien pääpalkinnon New Yorkissa.

Ranch Kelly oli Costellon ohella Vuoden Hevonen. Anne Luttisen valmentamaa vauhtitamma paineli 10-vuotiskaudellaan pitkien ratojen uuden ME:n 10,1a kisatessaan loppukauden Ranskassa.

Sitä ennen Kelly peittosi miehekkäät kilpakumppaninsa muun muassa Suur-Hollolassa ja kohensi tammojen lyhyiden ratojen Suomen ennätyksen aikaan 09,7a.

Ravikansa oppi ranskaa myös toisen harvinaisen valloitusretken ansiosta. Team Ojanperän valmentama Josveis vei taustavoimiensakin yllätykseksi Pariisin kylmäveriottelun voittamalla molemmat osalähdöt.

Kutsukisan kaksoisvoittoon ei ole Ruotsin ja Norjan tupsujaloistakaan yltänyt kuin kaksi hevosta.

Ajajaliigaa tämän vuosikymmenen pitkälti hallinnut Mika Forss on ohjastanut Ruotsissa kolmatta kautta nousujohteisesti. Viime kauden kruunasi maailman suurimpiin kuuluvan 4-vuotiskilpailun Breeders Crownin voitto Selmer I.H:lla.

Monten puolella Jenni Kaija otti kaksi voittoa Bergsåkerin radalla elokuun alussa, kun Ruotsissa ajettiin historian ensimmäiset ravit kokonaan montelähdöin.

Nuorten ikäluokkien ykkösnimi oli tänä vuonna suomenhevonen. Landen Paukku jatkoi 4-vuotiskaudellaan edellisvuoden näytöksiä. Kriteriumia se ei tosin voittanut, kun sitä ei oltu siihen ilmoitettu.

Kaustisen pikajuna pisti kesäkuun alussa 18 vuotta vanhat SE-lukemat uusiksi: sekä mailin että keskimatkan ennätys on nyt 1.25,2. Rovaniemellä Pikkuprinssissä Landen Paukku kaunisteli myös keskimatkan autoennätykseksen lukemaan 24,6a.

Lue Landen Paukun ja Jani Suonperän yhteinen tarina.

Raviurheilukentän yhtenäisyyttä koetteli pahoin vyyhti, jossa paljastui lämminverivarsojen tunnistamista virheellisin tiedoin.

Sen lopputulema on Suomen Hippoksen selvitysten mukaan, että yhteensä 81 varsaa on vuosina 2011–2017 kirjattu kotimaassa tunnistetuiksi, vaikka toimenpide oli itse asiassa tehty joko Tanskassa (40 varsaa), Virossa (26), Ranskassa (4) tai Ruotsissa (2). Päälle tulevat Ranskassa etänä eli näkemättä tunnistetut 9 varsaa.

Valtaosa varsoista, 68, kuuluu Etelä-Suomen hevosjalostusliiton alueelle, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle kummallekin kaksi ja Hämeeseen yhdeksän etätunnistettua.

Sotku johti Hippoksen puheenjohtajan Antti Lehtisalon eroon sekä kahden hevosia tunnistaneen toimihenkilön erottamiseen. Hippoksen johtoon nousi keskustan kansanedustaja Juha Rehula.

Jälkipyykki jatkuu käräjäoikeudessa.

MT:lle vuosi oli ravi- ja hevosuutisoinnin puolella vilkkaampi kuin koskaan.

TalkKari veti edelleen kanssaan MT:n verkkosivuille sunnuntaisin. Kari Lähdekorpi ja Jukka Heiskala kiersivät pienempiä ja isompia hevostalleja ympäri maata.

Eniten katsojia keräsivät tammikuinen vierailu Erik "Nappi" Skutnabbilla Kärkölässä, käynti Antti Teivaisella Nurmijärvellä syyskuussa sekä huhtikuun alun visiitti Vieremällä Marko Hakkaraisen tallilla, jossa tavattiin myös hevosten pääomistaja Juha Vidgrén.

MT:n verkkosivujen luetuimpien hevosuutisten kärkeen kipusi kesäkuussa lanseerattu ravitietäjä-visa. Testissä käytiin14 589 kertaa. Luetuimpia uutisi olivat, kuinka pääkaupungissa poliisihevosen jätöksistä tuohtunut pyöräilijä vaatii korvauksia (13 762) ja Hevosurheilun lainauutinen siitä, että Hevosopisto luopuisi suomenhevosista (13 287). Viime mainittuun MT:n uutinen tosin toi erilaisen kuvan, kun Hevosopisto selvitti tilannetta.

Myös uutiset Antti Lehtisalon erosta hevosten tunnistusjupakan seurauksena sekä hyötyjuttu hevosille myrkyllisistä kasveista ylittivät 10 00 käynnin rajan.

Perjantain MT:ssä ilmestyi viikoittain henkilökuvia jaksavista hevosmiehistä ja -naisista. Niistä luetuin oli Mari Kolkkisesta, 9 584 käyntiä.

Ravisivun tarina ilmestyy MT:n verkkosivulla jatkossakin aina lauantaiaamuisin. Jutun pääsee lukemaan maksumuurin takaa joko hyväksymällä kahden viikon ilmaisen tutustumisjakson tai maksamalla digipalveluista haluamansa jakson tilaushinnan.

Vinkkejä ravisivuille sopivista henkilöistä voi lähettää tuottaja Antti Savolaiselle: antti.savolainen@mt.fi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tappioitta jatkava Landen Paukku suurena suosikkina Derbyyn

Ravikuningatar Vieskerin Virva on kestävyyden malli – "hevosen ehdoilla edetty"

Huippuhevosten hyvinvointi vaatii ”auringon tarkkaa” hoitoa – "Suomessa hoito maailman kärkeä"