Hevoset

Yliopistollisesta hevossairaalasta löytyi kolme MRSA-tartuntaa – tehostetut varotoimet otettu käyttöön

Edellisen kerran antibiooteille vastustuskykyistä MRSA-tartunta löydettiin hevossairaalasta vuonna 2011. MRSA-bakteerin aiheuttamat infektiot ovat eläimillä Suomessa hyvin harvinaisia.
Markku Vuorikari
Sekä hevoset että ihmiset voivat kantaa myös antibiooteille vastustuskykyisiä stafylokokkeja, kuten MRSA-bakteeria, oireettomana limakalvoillaan. MRSA-bakteeri ei aiheuta terveille yksilöille infektioita tavallista stafylokokkia herkemmin. Oireeton MRSA-kantajuus on yleensä lyhytaikaista ja ohimenevää.

Yliopistollisessa hevossairaalassa Helsingissä on löydetty yhteensä kolme MRSA-tartuntaa. Asiasta kertoo Helsingin yliopisto.

MRSA-positiiviset hevoset on eristetty muista, ja tilat on puhdistettu ja desinfioitu.

Helsingin yliopiston mukaan MRSA-löydökset eivät vaikuta hevossairaalan ajanvaraus- tai päivystystoimintaan. Tilannetta seurataan tarkasti, ja potilaiden hoidossa noudatetaan tehostettuja varotoimia.

Tehostettujen varotoimien aikana sairaalassa sisällä olevista hevosista otetaan seulontanäytteitä lähiviikkojen ajan. Mikäli seulontanäytteissä ei tule esiin uusia tapauksia, sairaala palaa tehostetuista varotoimista tavanomaisiin varotoimiin.

Sekä hevoset että ihmiset voivat kantaa myös antibiooteille vastustuskykyisiä stafylokokkeja, kuten MRSA-bakteeria, oireettomana limakalvoillaan. MRSA-bakteeri ei aiheuta terveille yksilöille infektioita tavallista stafylokokkia herkemmin. Oireeton MRSA-kantajuus on yleensä lyhytaikaista ja ohimenevää.

MRSA-bakteerin aiheuttamat infektiot ovat eläimillä Suomessa hyvin harvinaisia.

MRSA-bakteeri eroaa tavallisista stafylokokkibakteereista antibioottiherkkyytensä kannalta. Siitä ei ole haittaa tavallisessa talliympäristössä, mutta sairaalapotilailla MRSA voi levitä herkästi ja aiheuttaa hankalia infektioita. Tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi Ihmisillä huolellinen käsien pesu eläinkontaktien jälkeen on ensisijaisen tärkeää.

MRSA-bakteeri aiheutti kaksi epidemiaa hevossairaalassa noin kymmenen vuotta sitten. Epidemioiden johdosta otettiin tuolloin käyttöön riskipotilasseulonnat ja kehitettiin sairaalahygieniaa. Sen jälkeen hevosilta on löytynyt vain yksittäisiä tartuntoja, joista viimeisin on vuodelta 2011.

Yliopistollisen eläinsairaalan hevossairaalassa hoidetaan vuosittain yli 2 500 hevosta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mediat: Koulutyttö kuoli hevosen potkuun Ylöjärvellä

Surullinen tapaus Jyväskylän raveissa: Hevonen kaatui radalle maalisuoran alussa ja kuoli

Hevoskirurgin työssä yhdistyvät rohkeus ja harkitsevuus – olisiko sinusta tähän ammattiin?