Hevoset

Timo Nurmos Readly Expressin jatkosta: ”Tulisimme tosi mielellämme Suomeen!”

Hevoset 31.01.2019

Menestysvalmentaja vertaa siitostoiminnan ja samanaikaisen valmentautumisen aiheuttamaa rasitusta oriille ihmisen jatkuviin 16 tunnin työpäiviin.


Suomen Hippos/Hanna Laakso
Timo Nurmos on tottunut juhlimaan menestystä Readly Expressin ja sen hoitajan Inga Perkin kanssa.

Historiallinen toinen Prix d’Amerique -voitto jäi ori Readly Expressiltä viime pyhänä Pariisissa muutaman kymmenen sentin päähän. Timo Nurmoksen tallin kultakimpale Readly Express oli silti kiistatta tai kiistanalaisesti lähdön paras hevonen. Mutta missä supersankari kilpailee seuraavaksi, Ranskassa, Ruotsissa vai peräti Suomessa?

Torniosta lähtöisin oleva, mutta viime vuosikymmenet Ruotsissa työskennellyt jo legendaarisen maineen molemmilla puolilla Pohjanlahtea saanut Nurmos on Readlynsä kanssa jännän äärellä. Kausihan on vasta alussa. Viime kauden urotyönsä Pariisissa vuoden alussa jälkeen se ei pystynyt tai ehtinyt enää keväällä kilpailemaan. Sen jälkeen ori vietti kevään ja alkukesän siitosoriin toimessaan, ja pohjoismainen raviyleisö sai pettyä, kun Readly Express ei esiintynytkään Elitloppetissa toukokuun lopussa. Se ei liioin saapunut Suomeen valmentajansa kotimaahan kilpailemaan. Tällä kaudella voi olla eri sävelet.

”Kauden kuviot ovat vielä auki”, Timo Nurmos kertoo.

”Itse olisin halunnut kilpailla oriilla Elitloppetissa viime keväänä, mutta Menhammarin siittolan väki puhui oriin omistajat ympäri, ja kevät sekä kesä keskityttiin siitokseen. Tällä kaudella asia on auki, mutta molempia ei voi saada. Haluaisin tosi paljon kilpailla Suomessakin, ja onhan omistajapariskunnan rouvakin suomalainen. Jos oriilla astutetaan tänäkin vuonna, heinäkuun St Michel Mikkelissä on aikaisintaan mahdollista. Jos taas keskitytään kilpailemaan, ovat esimerkiksi Finlandia-ajo toukokuussa tai kesäkuun Kymi GP mahdollisia.”

Paljon selviää ensi sunnuntaina, kun valmentaja matkustaa taas Normandiaan treenaamaan orittansa.

”Ajan Readlyllä kevyet hiitit, joissa selviää paljon siitä, miten ori on palautunut ison kisan rasituksista ja mitä sillä voi suunnitella lähiviikkoina. Uskon että se on palautunut viime vuotta paremmin. Hevonen on tällä hetkellä ehkä parempikin kuin viime vuonna, ja toisaalta Vincennesin (Prix d’Ameriquen areena) rata on nyt huomattavasti hevosystävällisempi.”

”Vuoden 2018 alussa rata oli tosi karkea ja kova. Readly Expressillä, kuten vastustajillakin, kilpailtiin ilman kenkiä. Oriin kaviot kuluivat ja rasittuivat sen verran, ettei lähiviikkoina voitu startata. Viime kesän rataremontin jälkeen se on ollut paljon pehmeämpi ja hienopintaisempi. Jos ori on palautunut hyvin, puolentoista viikon päästä Vincennesissä ajettava Prix De France on mahdollinen, samoin 10. maaliskuuta ajettava Nizzan Criterium de Vitesse.”

Loppukevään tilanne ratkeaa siis, kun päätetään siitosuran jatkosta.

”Emme tarkoituksella ole puhuneet omistaja Rolf Anderssonin kanssa vielä mitään kevään suunnitelmista, mutta kohta ratkaisu on tietysti edessä. Siitos on kovaa työtä oriille, kun huomioidaan että sitä täytyy treenatakin jonkin verran samaan aikaan. Vertaisin sitä ihmisten työelämässä siihen, että joku tekisi koko ajan 16-tuntista päivää. Joten se vaatii hevoselta paljon, ja valmentajaltakin soveltamista. Oriin hormonitasot ovat korkealla, ja ennen kuin voi alkaa vauhtitreenin, täytyy saada arvot normalisoitumaan, eikä asia käy kädenkäänteessä. Ennen vanhaan ehkä joillain oreilla saattoi kilpailla ja astuttaa samanaikaisesti, mutta kyllä nyt huippu-urheilu vaatii täyden keskittymisen.”

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT