Hevoset

"Ennemmin viisi minuuttia rakkautta hevoselle päivässä virtuaalisesti kuin kerran puolessa vuodessa koko päivä"

Tulevaisuustutkija Ilkka Halava herätteli hevosväkeä ymmärtämään, ettei nuorista ikäluokista kasva itsestään hevosihmisiä. Mobiilisovellukset voisivat auttaa.
Suomen Hippos / Hanna Laakso
Peruskoulu ei enää ole kuin lentokone ilman turvavöitä, jossa katsotaan eteenpäin ja kuunnellaan yhtä ihmistä. Nyt tehdään itse opetusmateriaalit muita varten, Ilkka Halava havainnoi lasten muuttunutta tapaa olla itse toimijoita eikä vain perinteen ja tiedon vastaanottajia.

Yksi hevosalojen ratkaisun avaimista on, kuinka saattaa hevonen sekä lapset ja nuoret yhteen. Näin katsoo tunnettu tulevaisuustutkija Ilkka Halava.

Jos 8-vuotias tyttö voisi osoittaa mobiilisovelluksen kautta hevoselle joka päivä viisi minuuttia rakkautta, sillä on pysyvämpi vaikutus kuin hevosen tapaamisella kerran puolessa vuodessa päivän ajan, Halava vertasi.

Halava puhui Lahden Jokimaan raviradalla lauantaina, kun Suomen Hippos käynnisti Raviurheilu 2029 -strategian valmistelun. Seminaariin osallistui reilu sata hevosalan aktiivia.

Halava kertoi seuranneensa lajia nuorena paljonkin ja oli selvästi perehtynyt raviurheilun tilanteeseen.

"Kunnioitan rakkautta, jota tätä lajia kohtaan tunnetaan. Mutta nuoret ikäluokat eivät näe sitä perinnettä, joka meillä on. Sitä ei ole osattu laittaa esille."

1870-luvulla perustettu Lähivakuutus olisi voinut olla vahva brändi kuten Sinebrykoff, joka tuo perinteisen hevosvaljakkonsa sinne, missä ihmiset liikkuvat.

Raviurheilu ja hevoskasvatus pyörivät nuorisokerhoja lukuun ottamatta hevosystäväinseurojen ja hevosjalostusliittojen voimin, joissa suurin osa aktiiveista alkaa olla ikäluokkaa 50+.

Halava kysyi, mikä on se toiminta, johon hevosala ihmisiä kutsuu.

"On monia yhdistyksiä, joiden jännittävintä toimintaa on kevätkokous ja syyskokous pullakahveineen. Juuri tuon takia ne kuolevat."

"Missä voi siirtyä yleisöstä tekijäksi? Suurin syy, miksi ihmiset eivät tee vapaaehtoistyötä, on, ettei kukaan ole ikinä pyytänyt", hän kertoi tutkimusten tulemaa.

Suomen Punaisen Ristin historiassa merkittävä käänne oli, kun "ihmiset saivat luvan tulla tekemään, ei vain lahjoittamaan rahaa." Tämä tapahtui viemällä lipaskeräykset kaduille ja kauppoihin.

Hevosen rooli sosiaalityössä on osoitettu jo käytännössä niin vanhusten kuin syrjäytyneiden nuorten keskuudessa.

Ilkka Halavan mielestä eläimen läsnäolon varaan kannattaa rakentaa: "Aina kun autettavista voidaan tehdä auttajia, sillä on valtava merkitys ihmisen hyvinvoinnille."

Toisaalta raviurheilu jää jälkeen muista suosikkilajeista siinä, että sillä ei ole yleisesti tunnettuja kasvoja.

"Me tiedetään julkiskokkeja ja poliisejakin, jotka ovat tunnettuja. Kuka on raviurheilun Pasi Rautiainen tai Jorma Uotinen?"

Yleisön omaksuman vahvan lajin tunnuksia ovat myös erilaiset yhteisölliset tunnukset kuten logot ja värit, joita löytyy niin vaatteista kuin tatuoinneistakin.

Ilkka Halava on tukenut tulevaisuustyössä niin kirkkoa, eräitä muita urheilulajeja kuin yrityksiä ja työyhteisöjäkin.

Suomi on vahvan sisäisen luottamuksen maa ja myös vahvasti maaseutuvaltainen. Halava muistutti tulevaisuustutkimuksen ennusteista, joiden mukaan kaupungistuminen alkaa hidastua vuoden 2050 jälkeen.

"Meitä katsotaan muualla mallisuorittajana varsinkin turvallisuudessa. Kopiointi Ruotsista ei ole vain kovin järkevä vaihtoehto", hän korosti raviväelle, joka usein on tottunut ottamaan esimerkkiä Euroopan johtaviin ravimaihin kuuluvasta länsinaapurista.

Ruotsissa ja Ranskassa raviurheilu on aivan samojen haasteiden edessä yhteiskunnan muuttuessa. Tämä kuultiin Ruotsin hevosurheilujärjestön Svensk Travsportin pääsihteerin Johan Lindbergin esityksestä, jonka hän piti videon välityksellä lennon tyssättyä lumipyryyn.

Samat muutoksen tuulet myllertävät myös ratsastuksen puolella. Tähän asti kasvaneet harrastajamäärät ovat aivan viime vuosina kääntyneet talleilla ja seuroissa hienoiseen laskuun.

Suomen Ratsastajainliitto on tehnyt ratsastusurheilun puolella tulevaisuuteen tähtäävää strategiatyötä tällä vuosikymmenellä. Sen nykyinen strategia Kaviouralla - ratsastuksen valinnat yltää ensi vuoteen.

Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) aikoo kutsua hevosalan järjestöt keskustelemaan koko hevostalouden suuntaviivoista kevään aikana. Kutsu sisältyi maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) esitykseen Jokimaalla.

Jokimaalla pidetty seminaari kokosi Hippoksen strategiaa valmistelevien viiden työryhmän sekä ohjausryhmän jäsenet yhteen.

Ryhmät etsivät ratkaisuja kevään ajan toukokuussa pidettävään Hippoksen valtuuskuntaan, joka puolestaan lähettää ne yleisön ja raviväen keskuuteen ympäri maata pidettäviin tilaisuuksiin.

Raviurheilu 2029 -ohjelma on tarkoitus hyväksyä marraskuun valtuuskunnassa.

Halavan esitys ja muut seminaarin puheenvuorot lähetettiin verkossa suorina ja niistä ilmestyy alkuviikolla kooste Hippoksen sivulle. Järjestö kerää myös yleisön ajatuksia siitä, miten raviurheilua voisi kehittää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kommentti: Tunnistussotku uhkaa jäytää ravialan perustan

Raveista riittää elämyksiä vauvasta mummoon ja bisnesvieraaseen

Rehellisyys ja aitous vetoavat hevosmaailman somessa