Hevoset

Hippos hävisi tunnistuskäräjät – päättää jatkotoimista myöhemmin

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hyväksyi maanantaina molemmat kanteet varsojen tunnistusvirheitä koskeneessa kiistassa.
Kaijaleena Runsten
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ratkaisi varsojen tunnistusriidan kantajien hyväksi maanantaina.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi maanantaina päätöksensä varsojen tunnistuksen kiistasta, jota puitiin oikeudessa lähes vuosi.

Käräjäoikeuden mukaan Suomen Hippoksella ei ollut oikeutta langettaa hevoskasvattajille sakkoja ravikilpailusääntöjen nojalla. Hippos ei myöskään saanut oikeuden mukaan muuttaa Ranskassa etätunnistettujen hevosten kilpailustatusta niin, että ne eivät saaneet täysiä Suomessa syntyneen kilpailuoikeuksia.

Hippoksen johdon reaktio oli yllätys ja pettymys.

”Koemme, että sääntöjämme ja ohjeistuksiamme on rikottu”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen sanoo tiedotteessa.

Järjestö perehtyy oikeuden ratkaisuun ensin tarkoin ja päättää vasta sitten mahdollisista jatkotoimista.

Kantajina tapauksessa oli kaksi kasvattajien ryhmää. Toisen varsat oli kasvatettu Tanskassa, toisen Ranskassa.

Hevosurheilu kertoo, että Hippos on velvoitettu palauttamaan Suomessa syntyneen niin sanotun FI-statuksen yhdeksälle hevoselle.

Lisäksi Hippos langetti 2 000 euron sakon hevosta kohti väärin tunnistetuille hevosille. Kanteessa on mukana 12 hevosta. Oikeuden mukaan ne eivät ole perusteltuja.

Hippos joutuu HU:n mukaan maksamaan myös kantajien oikeudenkäyntikulut. Ne tekevät arvonlisäveroineen yhteensä noin 124 tuhatta euroa.

Lämminveriravurivarsoja todettiin tunnistetun väärin vuosina 2011–2017. Niitä oli tunnistettu Tanskassa, Virossa, Ruotsissa ja Ranskassa niin, että suomalainen tunnistaja kävi paikan päällä.

Näitä varsoja on todettu olleen yhteensä 72.

Lisäksi Ranskassa tunnistettuun yhdeksän varsaa, joiden tunnistusasiakirjat laadittiin kokonaan Suomessa valokuvien ja muiden dokumenttin perusteella.

Hippoksen sääntöjen mukaan varsat olisi pitänyt tuoda kotimaahan tunnistettaviksi, jotta ne saavat Suomessa syntyneen niin sanotun FI-statuksen. Se oikeuttaa kilpailemaan normaalien ravien lisäksi myös kotimaan kasvattajalähdöissä.

Uutista on täydennetty kello 17:15 Hevosurheilun tiedoilla oikeuden päätöksen yksityiskohdista.

Hevosurheilun uutinen

Lue kiistan kulusta:

MT Ravinetti: Tunnistussoppa kiehui loppuun saakka

Äänenpainot kiristyivät – hevosia verrattiin jopa autoihin

Vaikea oikeustapaus – selvää ratkaisua hankala tehdä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hippos hakee jatkoaikaa valittaakseen hoviin – tunnistussääntöjen uudistus käyntiin

Säännöt kuntoon ja lisää varsoja

Hippos hävisi käräjillä tunnistusriidan – päättää jatkosta keskiviikkona