Hevoset

"Kasvattajalle tämä on yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista" – kansallisessa poninäyttelyssä yli 250 ponia

Sammalisen Klarissa palkittiin parhaana ponina.
Satu Pitkänen
Mirva Kinnusen kasvattama ja omistama Sammalisen Klarissa palkittiin parhaana ponina viime viikonlopun kansallisessa näyttelyssä Ypäjällä.

Vuoden suurin poninäyttely järjestettiin viime viikonloppuna Ypäjällä.

Tapahtumassa arvosteltiin yli 250 ponia kahdeksassa näyttelyluokassa ja neljässä käyttöluokassa.

Koko näyttelyn parhaaksi poniksi palkittiin Mirva Kinnusen kasvattama ja omistama shetlanninponi Sammalisen Klarissa.

"Voitto tuli yllätyksenä, taso oli todella korkea jo oman rodun kesken."

Kinnunen toteaa shetlanninponien laadun olevan Suomessa kansainvälisestikin katsoen todella korkea ja voitto on hänelle suurin saavutus tähän mennessä.

"Kaikki sujui odotusten mukaisesti, mutta vettä satoi todella paljon, mikä toi haasteita ponin esittelyyn.

Kinnunen pitää kansallista poninäyttelyä poikkeuksellisena tapahtumana.

"Kansallinen näyttely on monen rotuyhdistyksen yhteinen panostus ja arvostettu tapahtuma, joka tuo kaikki ponirodut yhteen samana viikonloppuna."

"Kasvattajalle se on yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista."

Mirva Kinnunen ja Klarissa osallistuivat näyttelyyn myös viime vuonna ja silloin he tulivat kokonaiskilpailun toiseksi.

Kinnunen kiertää ahkerasti poninäyttelyitä ja ensi viikonloppunakin hän suuntaa Ylivieskaan shetlanninponien erikoisnäyttelyyn.

Tähän mennessä kasvatteja on 39. Shetlanninponien lisäksi hän on kasvattanut myös hevosia.

Näyttelyn tulokset

Parhaaksi poniksi valittiin shetlanninponi Sammalisen Klarissa 1416 SH.

Näyttelyn parhaaksi Suomessa syntyneeksi nuoreksi poniksi valittiin 2-vuotias connemaraori Pirttirannan Leon ja se oli myös näyttelyn paras nuori poni.

Parhaaksi veteraaniponiksi valittiin Pia 91 RP.

Näyttelyn parhaaksi varsaksi valittiin Flowzone Jazz.

Viikonloppuna parhaita poneja palkittiin myös käyttöluokissa.

Ratsastusluokissa valittiin Mini Ridden Championiksi Tiina Kaitalan omistama shetlanninponi Annagaar Capri.

Ridden Championin taas voitti Tiija Skyttän omistama ratsuponi Toyboy.

Parhaana ajoponina palkittiin Veera Valtasen ohjastama Kakkulanmäen Virgil 261 SH.

Minna Harmaalan Graylan Gwendolyn 111 W palkittiin Best Turn Out -luokassa.

Marianna Huhdan Notchill’s Milkyway palkittiin Best Ridden Turn Out -luokassa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Poniravit yhä useamman pojan suosiossa – ensimmäinen vain pojille suunnattu ajolupakurssi järjestettiin tänä vuonna

Tässä on Heikki-ponin uusi seuralainen: "Heti he haistelivat toisiaan kaltereiden välistä"

Leskeksi jäänyt Heikki-poni sai muutamassa päivässä useita kymmeniä potentiaalisia seuralaisehdokkaita