LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Hevoset

"Suomenhevonen on suomalaisen yhteiskunnan peili"

Hevosmies Oiva Laineessa on ne elementit, millä Suomea on rakennettu, sanoo harrastajatutkija Päivi Laine, joka on mukana suomenhevosen periytymistä ja kulttuuriperintöä tutkivassa hankkeessa.
Sanne Katainen
Suomenhevosen historiaa penkoessa tulee jatkuvasti esiin aukkoja ja ristiriitojakin, jotka kiinnostavat. ”Mieheni kysyy välillä, mitä sinä tuolla kaikella tiedolla teet. Usein tiedon käyttökohde selviääkin vasta myöhemmin, kun palaset loksahtavat kohdalleen”, Päivi Laine kuvaa. Ympäristöä arvioi Laineen osakasvattamana ja -omistama 2-vuotias ratsusukuinen tamma, Ypäjä Onerva.

”Harrastus muuttui velvoitteeksi. Tai oikeastaan onhan tämä tiedonkeruu suomenhevosesta minulle ihan elämäntapakin”, naurahtaa ypäjäläinen Päivi Laine.

Hän toimii asiantuntijana Helsingin yliopiston johtamassa yhteishankkeessa, jossa selvitetään suomenhevosen biologista kulttuuriperintöä.

Hankkeessa selvitetään monitieteisesti alkuperärodun biologista periytymistä ja siihen liittyvää kulttuurihistoriaa. Myös tärkeiden siitosoriiden hautojen avaaminen on Laineen mukaan työ, jossa tutkimusryhmä on kansainvälisestikin edelläkävijä.

Eri tieteenaloja ja kansalaisten perimätietoa yhdistävän tutkimuksen tarve on ilmeinen, kun suhde koti- ja tuotantoeläimiin on modernissa yhteiskunnassa enää pienen joukon käsissä.

Yksityisistä jäämistöistä löytyy edelleen biologista materiaalia, kuten oikean hevosen jouhia keinuhevosella, mutta nuoremmat polvet eivät aina välttämättä ymmärrä sen arvoa.

Laine pitää hanketta myös tärkeänä, kun Luonnonvarakeskuksen (Luke) hevostutkimus on ollut viime vuosina vaakalaudalla. ”Tämä tuo pienen uuden ulottuvuuden siihenkin, miten suunnata hevosalan tutkimusta.”

Päivi Laine toimi kollegansa Marjatta Lähdekorven kanssa Hevosopiston ja sitä edeltäneen valtion hevostalouskoulun opettajana Ypäjällä. Oppiaineen nimi oli ”hevostalous Suomessa”. Siinä opetettiin taustoja alan tuleville ammattilaisille.

Aineisto oli 1990-luvulla koottava palasista: lehtileikkeistä, eri oppi- ja tietokirjoista ja myös haastattelemalla hevosalan ihmisiä.

”Nyt hyödynnetään sitä, mitä Marjatan kanssa on jo pienessä määrin tehty 20 vuotta. Emme ole kiinnostuneita pelkästään hevosista ja niiden haudoista vaan ihmisistä niiden takana”, Laine valottaa.

Matkan varrella Ypäjällä aloitettiin suomenhevosseminaari, johon tulee vuosittain väkeä ympäri maan.

”Hevosmiesten ja myös -naisten joukossa on positiivinen henki. Kaikki ovat yhtä innostuneita hankkimaan tietoa. Jos sitä ei ole itsellä, asiaa kerrotaan eteenpäin, kunnes joku paremmin tietävä löytyy.”

Suomenhevosen varhaistutkimuksen hanke on jo ollut Helsingin yliopistolla käynnissä muutaman vuoden.

Se sai alkunsa biologi Karin Hemmannin kiinnostuksesta suomenhevoseen. Tai kuten hän itse kuvasi (MT 27.7.2018) kantaori Murron hampaista, joista tutkija sai vinkin sivutuotteena, kun hän pyysi suomenhevosen kesäihottumaa koskevaan tutkimukseensa näytteitä yleisöltä MT:n kautta vuonna 2009.

”Sanoin pari vuotta sitten Karinille, että tiedän, mihin (toinen kantaori) Kirppu on haudattu. Sitten pian hänelle ja arkeologi Tuija Kirkiselle selvisi, että yliopiston tutkimushankkeen rahoitus ei riitä esimerkiksi hautojen avaamiseen”, Laine kertaa.

Alkoi siis rahoituksen haku, ja sen varmistuttua Laineen ja Lähdekorven systemaattisempi tietojen keruu.

”Hevosista ja hevosihmisistä on valtavasti tietoa, mutta ne ovat hajallaan. Mitä enemmän palasia saa kokoon, sitä enemmän herää kysymyksiä siitä, mitä niiden välissä on tapahtunut.”

Hyvä esimerkki on kerjäläisten ravikuninkaaksi kansan suussa nimetty Valokas ja sen valmentaja Oiva Laine. Heistä on ansiokkaasti kirjoittanut moni hevosalan tiedon harrastaja ja tutkija, kuten edesmenneet Veijo Toivonen, Ilmari Ojala ja Kyösti Saranpää.

Kun Valokkaan ja toisen Laineen valmennettavan, Rymy-Murron, hauta avattiin elokuussa Kouvolan Korialla, esiin on tullut muutakin.

”Sen jälkeen kun olin ollut siellä montussa, Oiva ja hänen hevosensa ovat tulleet uniinkin. Kertomukset risteilevät päässäni: mikä on totta, mikä vain tarinaa”, Päivi Laine kuvaa.

Yhden ihmisen kautta piirtyy kaari vielä agraarisen yhteiskunnan menosta läpi niiden vuosikymmenten, joina Suomi rakennettiin sotien jälkeen vientikaupan menestyjäksi.

”Suomenhevonen on tässä mielessä suomalaisen yhteiskunnan peili”, Laine vertaa.

”Mitkä ovat olleet olot, joissa Oiva Laine aloitti kauppias Matti Takasen hevosten hoitajana 19-vuotiaana 1930-luvun lopulla? Entä kuinka hän selvisi kahdesta sodasta ja sen lomassa kilpaili Valokkaalla?” Päivi Laine pohdiskelee.

Sotavuoden 1943 kuvista näkee, kuinka hevonen on Kuninkuuskisassa hienossa kunnossa, mutta nuori mies itse on laiha ja silmät kuopalla rasituksesta.

Huomautettakoon, että Päivi Laine ei ole sukunimikaimalleen sukua.

”Ihmisenä hän on ollut vähän ’hurja poika’, ristiriitainen persoona siis. Erikoista on, että hänet tavanneilta miehiltä tulee enemmän negatiivista tarinaa, naisilta taas positiivista. Yhteistä niille on kuitenkin, että hurjaakin voidaan arvostaa, jos ihminen on ollut tekemisissään ammattilainen.”

Kerjäläisten kuninkaaksi Valokasta kutsuttiin, koska se yritettiin saada kolme kertaa kantakirjaan, mutta aina oli tuloksena hylky.

”Milloin se oli laiska, milloin vääränvärinen tai vihainen, mutta silti ihmisten mieleinen, juoksija Jumalan armosta.”

Näin on Oiva Laine itse sanonut aikansa parhaimmistoon kuuluvasta ravurista.

Päivi Laine toteaa, että on suuri vahinko, kun oria ei kantakirjattu. Se jätti vailla virallista siitoslupaakin arvokasta jälkeläistöä.

”Sekin kuvaa omaa aikaansa. Työhevonen oli vielä se, mitä kantakirjaajat arvostelivat, vaikka kansakunta oli jo enemmän siirtynyt traktoreihin ja hevonen raviurheiluun.”

Muitakin kiintoisia tarinoita Laineella ja Lähdekorvella on jo aihioina. Tutkimuksen ohessa on tarkoitus kirjoittaa kansantajuinen teos, jonka työnimenä on ”Suomenhevosen Suomi”.

Vaikka kovin montaa hautaa ei pystytä kaivamaan, kaksikolla on yksi, joka kiinnostaisi erityisesti.

”Jaakon hauta olisi ihan sensaatio, jos se löytyisi. Jäljet johtavat Porvooseen”, Laine sanoo vähän arvoituksellisesti.

”Se on varma, että jos joka ikisen haudan takaa tulee esiin tällainen määrä kulttuuriperintöä kuin Korialta, niin tästä tulee maailmaa suuremmat selvitykset.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Leipomon tulipalo sammui – kipinä yrittämiseen ei

Vanhojen suomenhevosten haudat auki: ainutlaatuiselle tutkimushankkeelle myönnettiin 109 000 euron rahoitus

Suomenhevosten salapoliisit etsivät kuolleiden hevosten jouhitukoista vihjeitä menneisyydestä – "Murton vierasverisyys on ihan mahdollista"