Hevoset

Nuoret hevoset innostavat Tenhusia – vaikka omistajakunta on lähtökohtaisesti vähäisempi kuin etelämpänä

Sopivan kumpuilevat maastot suovat hyvät harjoitusmaastot perinteikkäällä hevostilalla.
Pentti Vänskä
Anna-Kaisa Tenhusen usko Keijoon eli Ranch Quiijoteen on kannattanut. Pahakin jännevamma voi parantua, kun toipumiseen annetaan aikaa.

Pääpainomme on nuorisossa. Olemme tehneet vähitellen siirtymää siihen suuntaan, kertovat valmennustoiminnastaan Miika ja Anna-Kaisa Tenhunen.

Pariskunta aloitti valmentamisen vaiheittain Anna-Kaisan isän Heikki Smolanderin kanssa. Miika on ollut päätoiminen valmentaja kaudesta 2015.

Joku voisi ajatella, että lähellä Tuusniemen ja Kaavin rajaa sijaitseva tila on syrjässä. Tenhusten mielestä sijainti on nuoria hevosia ja kasvatustoimintaa ajatellen erinomainen.

”On ainakin oma rauha. Metsä­teitä vaihtelevassa maastossa riittää. Omalla kilometrin radalla riittää silläkin pari eritasoista nousua”, Miika Tenhunen kertoo.

Kuopion ja Joensuun radat ovat kumpikin alle tunnin matkan päässä, Mikkeliin ja Jyväskylään sekä useille pienemmille radoille pääsee enintään kolmessa tunnissa.

Tilanne on nyt myös kasvatustoiminnan kannalta parantunut, kun Tuusniemelle tullut eläinlääkäri on erikoistunut hevosiin. Anna-Kaisa Tenhunen odottaakin kesään helpotusta.

”Jää ainakin pois kuljettamista, kun tammat voidaan siementää kotona.”

Eniten sijainti hankaloittaa kasvattien kimppojen perustamista eli hevosten yhteisomistusta.

”Hevosista kiinnostunut omistajakunta on jo lähtökohtaisesti pienempi kuin etelämmillä leveyksillä”, Miika Tenhunen arvioi.

Ranch Quijote tallin valmennettavista tämän syksyn piriste. ”Keijon” vuosi sitten syksyllä tullut jännevamma oli kohdassa, jossa ennuste ei luvannut kovin suuria parantumisen mahdollisuuksia.

”Se vaikutti aina luokkahevoselta. Anna-Kaisa halusi vielä yrittää sen kanssa, kun sen ympärillä ollut kimppa purkautui”, Miika selittää.

Ruuna oli talven seurustelu-upseerina ja tapakasvattajana oripihatossa. Siellä se liikkui kevättä kohti Anna-Kaisan mukaan niin hyvin, että sen jalan arvioitiin kestävän ajoakin.

Yhdeksän startit ovat tuottaneet kahta lukuun ottamatta sijan kaksariin. ”Uskomme sen parantavan vielä, kun pääsee treenaamaan meillä täyden talven toivon mukaan terveenä.”

Tenhuset panostavat myös nuorten hevosten kasvatukseen, missä he jatkavat Anna-Kaisan isän sekä ukin Toivo Smolanderin jäljillä. Tila on ollut suvulla 1600-luvulta.

Tenhuset ovat kiinnostuneita sekä suomenhevosista että lämminverisistä.

Kiinnostus suuntautuu niin suomenhevosiin kuin lämminverisiin.

”Meillä on tuuriakin, kun on saatu hyviä tammoja. Yritetään sitten valita niille oreja sen mukaan, että ainakin teoriassa saataisiin laadukkaita varsoja”, Miika Tenhunen toteaa.

Grace Sundance ja Global Ocean ovat kokonaan pariskunnan ja Xena sekä V.G. Wilma myös perheen omistuksessa. Carol Ale ja Milinan Tarina ovat yhteisomistuksessa.

Yhteensä siitostammoja on yhdeksän, niistä osa on hoidossa. Tänä kesänä varsoja syntyi tilalla seitsemän. Tallipaikkoja on yhteensä 40. Tila työllistää yhden päätoimisen työntekijän, jonka lisäksi yksi hevosenomistajista on paljon apuna.

Lue lisää