
Ravivihje: Where Is My Mind varmana
Avauskohteessa iskee yhteen kova kaksikko.
Avauskohteen Callex oli selityksittä paras Kuopion suomenhevosravien kovimmassa koitoksessa. Terho Rautiaisen tallin lahjakkuus otti heti juoksun hallintaansa ja piti keulasta lopulta helppoon voittoon. Ori on todella nopea kiihdyttäjä ja Kuopion tasolla kilpaillessaan voitto on ulottuvilla. Ainoa varmistus on Myrskyri, joka hävisi suosikille Kuopiossa, mutta lähti silloin 20m takamatkalta. Nyt ruuna matkaa todennäköisesti johtavan takana ja rattaille nousee tuttu mies Henri Bollström. Kunto edellyttäisi jo paluuta voittokantaan.
Janne Korven Where Is My Mind haki Vermon kovasta ylisarjasta sellaisen ennätyksen, että pääsi mukaan Derbyn karsintoihin. Kyseisessä kilpailussa ruuna jäi kaikki tallella pussiin Arctic Loverin viedessä voiton. Derbykarsinnassa ruuna ei ollut parhaimmillaan ja tuli maaliin kaukana muiden takana. Keskiviikkkona vastus on tuntuvasti helpompi ja Korven ajokki johtanee lähtöä alusta loppuun.
Kolmannen kohteen Bolt Kronos on tehnyt Vermon Suurkimpan omistajat onnellisiksi jo useita kertoja ja tuntuu että ori vain parantaa otteitaan kaiken aikaa. Viimeksi se kiri kuukauden tauolta viimeisen kierroksen 12-vauhtia. Morris on voitokas ja hienossa kunnossa kilpaileva ori. Kari Savolaisen suojatti on parhaimmillaan ylipitkillä matkoilla, mutta juostava 2100m ei ole ongelma. Full Picture kuittaa armotta, jos alussa hurjastellaan ylivauhtia.
Neljännessä kohteessa Lemieux Boko on hyvältä paikaltaan selvä suosikki. Campari Jet pinkaisi kesällä Mikkelissä mailin 12-vauhtia ja osoitti Vermon monte-lähdössä vireen olevan edelleen kohdallaan.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Salam Aleikum lähtee lujaa ja hallinnee juoksua pitkään. Planbee jäi kaikki tallella pussiin Derbyn finaalipäivänä ajetussa 4-vuotiaiden lähdössä. Kriteriumin sankari on lähdön mielenkiintoisin hevonen. BWT Gazeau oli Derbyn finaalissa hienosti neljäs. Kunto edellyttäisi jo paluuta voittojen tielle. Mr Stahl ja Bee Combo ovat ikävillä paikoilla, mutta niidenkään voitto ei saa yllättää.
Peggy Gou ja Electric Cherry ovat hienossa kunnossa ja parhailla paikoilla. Takarivin Proven Immigrant ja Happy Or Not ovat kunnossa ja pystyvät paljoon, mikäli suosikit epäonnistuvat.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 5 Callex, 4 Myrskyri (1,8)
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Lähtö 2: 2 Where Is My Mind (4,9)
Lähtö 3: 4 Bolt Kronos, 3 Morris, 2 Full Picture (8,1)
Lähtö 4: 2 Lemieux Boko, 4 Campari Jet (11,10)
Lähtö 5: 3 Salam Aleikum, 4 Planbee, 1 BWT Gazeau, 6 Mr Stahl, 8 Bee Combo (2,5)
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Lähtö 6: 2 Peggy Gou, 1 Electric Cherry, 11 Proven Immigrant, 9 Happy Or Not (8,7)
240 riviä x 0,1 e = 24 euroa
Osaston luetuimmat
- Sunnuntain MT Ravit -ohjelmassa ollaan derbyvoittajien jäljillä
- Whole Lotta Love debytoi Tamara Skutnabbilta sunnuntaina
- Ravivihje: Kyle Web on löytänyt huiman voittovireen
- Conrad Lugauerin ”suomalaiskuulumiset”: Tetrick Wania seuraavaksi UET GP:ssä, Foremost tauolla
- Ruotsalaiset ravimediat: vedonlyönnin verotus kiristymässä uuden budjetin myötä
- Uutisviikko minuutissa: Ykköskorin varsa Weikko puhutti jo ennen SE-tulosta
- Viikonlopun ravit: Tammat pääosassa Lappeenrannassa – Villinmiehen Tammakilvassa suuria seteleitä jaossa kummallekin rodulle