Hevoset

Ministeriksi nouseva Lintilä luopuu Hippoksen puheenjohtajuudesta

Hevoset 27.10.2016

Hevosalan keskusjärjestössä Suomen Hippoksessa johtajavaihdokset seuraavat toisiaan.


Kari Salonen
Mika Lintilä jättää luottamustehtävänsä Hippoksessa vuodenvaihteessa.

Elinkeinoministeriksi vuodenvaihteessa nouseva keskustan kansanedustaja Mika Lintilä johtaa viidettä peräkkäistä kautta Suomen Hippoksen hallitusta. Hän kertoo MT:lle, että luopuu luottamustehtävästä ministeripestin vuoksi.

Puheenjohtajan vaihdosta käsitellään perjantaina hallituksen puhelinkokouksessa, kertoo järjestön tiedottaja Ilkka Nisula MT:lle.

Järjestön varapuheenjohtaja on Oulun raviradan puheenjohtaja, yrittäjä Kari Eriksson.

Samaan ajankohtaan osuu myös Hippoksen toimitusjohtajan vaihdos, mikä tekee tilanteesta järjestölle tuulisen.

Vesa Mäkinen aloittaa keskusjärjestön operatiivisessa johdossa, kun nykyinen toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi siirtyy uuden rahapeliyhtiön, Veikkauksen, myyntijohtajaksi. Hippoksen tytäryhtiö Fintoto sulautuu samalla Veikkaukseen ja Koskenniemi on ollut myös Fintoton toimitusjohtaja.

Lintilän viides kaksivuotiskausi ratkesi keväällä Hippoksen valtuuskunnassa äärimmäisen täpärästi, vain arvan turvin. Vastaehdokkaista Antti Lehtisalo keräsi toisella kierroksella saman kannatuksen, jolloin järjestön sääntöjen mukaan mentiin arvontaan.

Hippoksen puheenjohtaja on aiemminkin noussut ministeriksi. Kalevi Hemilä oli sitoutumattomana maa- ja metsätalousministerinä Paavo Lipposen hallituksissa vuodesta 1995 vuoteen 2002.

Hän jätti ministeriksi noustuaan luottamustehtävänsä, mikä oli välttämätöntäkin, sillä MMM säätelee useita Hippoksen toimialaan kuuluvia asioita.

Hemilä valittiin ministeripestin päätyttyä uudelleen hevosjärjestön puheenjohtajaksi vuonna 2003.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT