Hevoset

Ravikärpäsen purema periytyy: Kolme sukupolvea Hietasia osallistuu Kuninkuusraveihin

Ravivuoden päätapahtumaan Turkuun odotetaan kolmena päivänä yhteensä 55 000 kävijää.
Ville Toivonen
12-vuotias Elias Intomieli on noussut tänä vuonna lopullisesti suomenhevosten ykköskaartiin sen valmentajan Hannu Hietasen ohjastamana. Ori nähdään Turun Kuninkuuskisassa.

Hietasen raviperhe on niitä, joissa hevososaaminen on periytynyt sananmukaisesti polvelta toiselle. Viljelijä-valmentaja Hannu Hietanen tuo valmennettavansa Elias Intomielen kuninkuuskisaan.

Isä Markku Hietanen ajaa Eliasta sekä myös tammakisaan osallistuvaa Akaasiaa, jota valmentaa kurikkalainen Ari Oja-Nisula.

14-vuotias Eveliina jatkaa suvun hevosuraa. Hän ajaa sunnuntaiaamuna kahdella ponilla: omalla valmennettavalla Smedens Hannah`lla ja Paakkarin siskosten Farmens Tixillä.

Hänen "ykköstykkinsä", kaikkien aikojen voittoisimpiin kuuluva suomalainen raviponi Ernst Rivaldo starttaa perjantaina Kaustisella eikä saavu Turkuun.

18-vuotias Jani on isänsä kanssa kokopäivätoimisesti työssä tallissa ja myös ottanut tuntumaa ohjastamiseen.

Nyt ajotehtäviä on tullut vähän enemmänkin, kun minä olen sairauslomalla. Hän voitti juuri Ylistaron paikallisraveissa kahdella hevosella, Hannu kertoo.

Hietasten tilalla Laihialla on vähän vajaa sata hehtaaria. Heinää tuotetaan omien hevosten lisäksi jonkun verran myyntiinkin. Lisäksi viljellään kauraa.

Tallissa on siitostammoineen ja varsoineen noin 30 hevosta.

Hannu Hietanen osallistuu kuninkuuskisaan ensimmäistä kertaa omalla valmennettavalla, ohjastustuntumaa on jo aiemmin samoin kokemusta perheen useilla hevosilla aiemminkin.

Perheen parhaat saavutukset "Kunkkareista" ovat eittämättä isä-Markulla. Hän on legendaarisia ravimiehiä: kilpailukokemusta 70-vuotiaalle vanhemmalle Hietaselle on kertynyt peräti seitsemältä vuosikymmeneltä.

Kuninkuuskisassa hän on aiemmin ajanut omistamillaan ja valmentamillaan Helurilla ja tämän pojalla Velurilla. Kuningatarkisassa Sukkula jäi kaksi kertaa kakkoseksi. Ensimmäinen häviö syntyi täpärällä 0,8 sekunnin erolla.

Kunkkareissa Markku Hietanen nousee niiden harvinaisten kuljettajien joukkoon, jotka ajavat samoissa mittelöissä sekä oritta että tammaa. Tänä vuonna tuplakuskeja tullaan Kunkkarikilvassa näkemään peräti liuta.

Kuninkuusravien järjestelyt kulkivat maanantaina illansuussa aikataulussa. Kaikki alueelle tulevat 80 telttaa oli juuri saatu pystyyn, kertoi Turun Hippoksen toimitusjohtaja Ilmari Halinen.

Suurimmat teltoista ovat yli tuhannen neliön suuruisia. Kuten Metsämäen radalla käyneet tietävät, maasto on tällaisen väliaikarakentamisen kannalta haasteellinen - ei mitenkään tasaista, vaikka lähellä Aurajokea ollaankin.

Talkoissa on ollut yhteensä noin 200 eri ihmistä. Vilkkaimpina päivinä 70 on työskennellyt yhtä aikaa tapahtuman eteen.

Alkuviikko osoitti Halisen mukaan myös odotettua vilkastumista lippukaupassa.

Kokonaisuutena lipunmyynti on käynyt paremmin kuin koskaan sähköisen lippukaupan aikana Kuninkuusraveissa, hän kehaisee.

Järjestäjät laskevat kävijätavoitetta päivittäin: 5 000 perjantaina ja 25 000 sekä lauantaina että sunnuntaina. Ennakkomyynnin valossa Halinen pitää tavoitetta täysin saavutettavana.

Lue lisää:

Jo nimet kutsuvat Turun raveihin: Huumaava Eeva, Köppinen, Pörnä-Tyttö...

Raviasiantuntija Lähdekorpi vetää MT:n ravistudiota Kunkkareissa - tässä haastateltavat

MT:n ravistudio ravitorilla perjantaina kello 11 ja lauantaina sekä sunnuntaina kello 10.45. Tule katsomaan, ketkä joutuvat Kari Lähdekorven tenttiin.

Kuninkuusravien osallistujien esittelyt löytyvät Suomen Hippoksen sivulta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suomenhevosen geneettinen tutkimus tuotti yllätyksen, jota ei ole löytynyt mistään muusta nykyisestä kesyhevosrodusta

Markku Lumiaho kasvattaa suomenhevosia, joita ei tarvitse enää erikseen markkinoida: ”Jos ei satsaa, ei pärjää”

Pääseekö Sheikki kuninkaaksi? Se nähdään toivon mukaan ensi kesänä Seinäjoella