Hevoset

Tuomas Enbuske ja helsinkiläinen vihreiden varavaltuutettu saivat Twitterissä aikaan kohun hevostalouden "miljoonatuista"

Ravipelien tuotot kulkevat nykyään maa- ja metsätalousministeriön budjetin kautta, koska rahapeliyhtiöt RAY, Veikkaus ja Fintoto yhdistettiin.
Satu Pitkänen
Tällaisiinko kitoihin uppoavat miljoonien veroeurot?

Hevostalous on tällä viikolla saanut roimasti kyseenalaista julkisuutta viestipalvelu Twitterissä. Kohu hevosalan väitetyistä miljoonatuista käynnistyi, kun helsinkiläinen varavaltuutettu Mikko Kiesiläinen (vihr.) tviittasi valtion budjettiin liittyen, että ensi vuoden budjetista käytetään 40 miljoonaa euroa julkisia varoja "hevostalouden edistämiseen".

Asiaan tarttui mediapersoona Tuomas Enbuske omalla Twitter-tilillään.

"40 miljoonaa. Eli saman verran kuin hallituksen vuosittaiset säästöt peruskoulusta. Kuka tämän on lobannut ja miksi helvetissä tämä jatkuu?"

Keskustelu kääntyi pian siihen, miten kepulaiset masinoivat valtavia tukia joutavaan hevosten pitämiseen. Hevosalan edustajat koettivat vakuuttaa, etteivät he saa euroakaan tukea harrastukseensa. Sitäkin koetettiin muistuttaa, että hevosala työllistää Suomessa tuhansia ihmisiä.

Kohussa väärinymmärretty kohta oli se, että hevosala saisi tukea valtiolta. Alan 40 miljoonaa euroa löytyy kyllä maa- ja metsätalousministeriön – eli valtion – budjetista. Raha on kuitenkin raveissa totopeleillä kerättyä voittoa.

"Tämä ei ole käytännössä minkäänlaista tukea valtiolta", sanoo Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen.

Raha kiertää nykyään ministeriön budjetin kautta sen vuoksi, että Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto yhdistettiin viime vuoden alusta lähtien.

"Rahat käyvät tämän vuoksi maa- ja metsätalousministeriössä. Aikaisemmin Suomen Hippoksen omistama peliyhtiö Fintoto jakoi pääosan totopelien tuotoista suoraan alalle", selvittää Mäkinen.

Kyseessä on siis raha, joka on kerätty ravipelituotoilla. Tällä rahalla pidetään yllä raviratoja ja järjestetään ravikilpailuja, jotta ravipelit voivat jatkua. Mainitusta 40 miljoonasta eurosta viiden prosentin osuuden käytöstä päättää maa- ja metsätalousministeriö, loppujen käytöstä jakoesityksen tekee Hippos ja päätöksen maa- ja metsätalousministeriö.

Mäkinen on saanut viime päivinä vääntää asiaa rautalangasta. Jos ja kun asiasta ei mitään tiedä, twitterkeskustelun perusteella voi aivan hyvin kuvitella, että peruskoululaisten rahat hummataan uhkapeleihin ja hevosiin.

"Sosiaalisella medialla on ihan mahdoton voima mielipiteiden muokkaajana. Tämä on herättänyt paljon intohimoja, eikä keskustelussa aina ole faktat hallussa", hän pohtii.

Lue lisää

Mikä on hevosihmisen arvo?

Tiedämme enemmän kuin pystymme jakamaan, ajatuksia raviurheilun maakunnallisesta johtamisesta

Lähtekää ulkomaille töihin