Ihmiset & kulttuuri

Espanjantauti tappoi erityisesti nuoria ja hyväkuntoisia aikuisia

Pelkästään Suomessa espanjantautiin kuoli noin 25 000 ihmistä.
National Museum of Health and Medicine
Sotilassairaala Kansasissa espanjantaudin aikana.

Espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssaepidemia puhkesi keväällä 1918 ja levisi parissa kuukaudessa ympäri maapalloa.

Ensimmäiset espanjantautitapaukset havaittiin yhdysvaltalaisella sotilasleirillä maaliskuussa 1918. Koska sotasensuuri salasi tautiuutiset, pandemia tuli julkisuuteen vasta, kun tauti levisi sodan ulkopuolella olleeseen Espanjaan. Näin sen nimeksi vakiintui espanjantauti.

Kaikkiaan tauti vei mennessään kymmeniä miljoonia, joidenkin arvioiden mukaan jopa sata miljoonaa ihmistä. Pelkästään Suomessa espanjantautiin kuoli noin 25 000 ihmistä.

Poikkeuksellista espanjantaudissa oli se, että tauti iski tappavana erityisesti nuoriin ja hyväkuntoisiin aikuisiin.

Lue lisää