Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Ihmiset & kulttuuri

Tanssibändi Mutkattomien Eki Jantunen oli lähellä koko Suomen pysäyttänyttä tragediaa: "Yhtäkkiä näimme, että Estonia-niminen laiva ohitti meidät”

Tanssiorkesteri Mutkattomat täyttää 45 vuotta. Yhtye tunnetaan erityisesti Jätkän humpasta.
Jaana Kankaanpää
"Hirveän yön jälkeen valkeni kuulas aurinkoinen aamu ja meri oli aivan tyyni. Silloin todella ymmärsi luonnon voiman", Eki Jantunen muistelee Estonian onnettomuutta.

Mutkattomat-yhtyeen keulahahmo Erkki "Eki" Jantunen oli tekemässä juontoja televisiolähetykseen Tallinnan laululavalla 1980-luvun lopulla, kun virolaiset ajoivat maansa vapauttamista Neuvostoliitosta.

"Kyllä siinä Erkki-pojalla valui kyynel silmästä, kun 100 000 ihmistä sytytti päiväjuhlan päätteeksi kynttilän ja lauloi Tallinnan pimenevässä illassa Viron kansallislaulun."

Viroon liittyy myös toinen koskettava keikkamuisto. Mutkattomat esiintyi syyskuussa 1994 Viking Linen MS Mariellalla. Laiva oli matkalla Helsingistä Tukholmaan.

Yhtye soitti puolilta öin viimeistä keikkasettiään hurjassa myräkässä.

"Merellä oli 15 metrin aallokko ja todella pimeää. Väki ja bändi keikkuivat laidasta laitaan kun yhtäkkiä näimme, että Estonia-niminen laiva ohitti meidät."

Matkustaja-autolautta Estonia upposi 28. syyskuuta 1994 kello 1.50. Onnettomuudessa kuoli 852 henkeä. Mariella oli mukana meripelastusoperaatiossa.

Laivan viihdepäällikkö kysyi seuraavana päivänä, voisiko Mutkattomat soittaa yleisön pyynnöstä ravintolan pääsalissa. Eki keräsi muiden bändin jäsenten kanssa nipun herkkiä lauluja 45 minuutin konserttiin.

"Jokainen laulu päättyi yhteiseen itkuun. Hirveän yön jälkeen valkeni kuulas aurinkoinen aamu ja meri oli aivan tyyni. Silloin todella ymmärsi luonnon voiman."

Lue lisää

"Kun The Beatles jäi listalla Mutkattomien taakse, meinasi nuoria miehiä jo huimata" – Jätkän humppa nosti tanssibändin koko Suomen tietoisuuteen

Ruotsissa nostettu syytteet kahta ihmistä vastaan Estonian hautarauhan rikkomisesta

Asiantuntijat Estonian vuosipäivän alla: Henkilökunnan osaaminen avainasemassa matkustajalautan joutuessa hätään

Estonian uppoamisesta kulunut tänään 25 vuotta – Viimeiseksi alukselta saaduksi viestiksi jäi: "Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä"