Puolustusministeri Kaikkosen perheeseen syntyi poikavauva – "Onni on tässä ja nyt" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Puolustusministeri Kaikkosen perheeseen syntyi poikavauva – "Onni on tässä ja nyt"

Puolustusministeri palaa töihin elokuun lopulla.
Puolustusministeri Antti Kaikkosen perheeseen syntyi vauva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) perheeseen on syntynyt poika. Ministeri kertoo perheuutisen Twitterissä.

Kaikkosen tviitissä on kuva pienistä vaaleansinisistä lenkkitossuista.

"Pienet lenkkarit ovat odottaneet meillä käyttäjäänsä. Jännittävät päivät ja viikot ovat nyt ohi. Alkaa uusi vaihe, uusi elämä on syntynyt. Ihmeeltä ja ihmeelliseltä se tuntuu. Onni on tässä ja nyt", ministeri kirjoittaa.

Kaikkosen puoliso on Jannika Ranta. Myös hänellä on keskustataustaa muun muassa ministerien eritysavustajan tehtävistä.

Twitterissä monet ovat jo ehättäneet onnittelemaan pariskuntaa. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) koristi tviittinsä sydämin.

"Valtiovallan tervehdys! Onnea ja siunausta kaikille kolmelle."

Myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) onnittelee kollegaansa.

Puolustusministeriö ilmoittaa oman onnitteluviestinsä yhteydessä, että ministeri palaa töihin elokuun lopulla.

Lue lisää

Kaikkonen: Väitteet Venäjän Talebanille maksamista "tapporahoista" eivät ole vaikuttaneet suomalaisiin Afganistanissa

Puolustusministeri Kaikkonen kenttäpiispan möläytyksistä: "Tällaisilla lausunnoilla ei pidä haitata Puolustusvoimien hyvää työtä yhtään enempää"

Sekavaan tilanteeseen ajautunut keskusta päättää uudesta valtiovarainministeristä tänään – arvuuttelu ministeristä käy kuumana, samoin valtakamppailu puolueessa

Antti Kaikkonen valitsee pienokaisen ennemmin kuin lähtee kisaamaan valtiovarainministerin salkusta tai keskustan puheenjohtajuudesta