Ensihoitajan toinen työ on merellä – "Kai siellä on huomattu, että käyn vähän kierroksilla, jos en pääse merelle" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Ensihoitajan toinen työ on merellä – "Kai siellä on huomattu, että käyn vähän kierroksilla, jos en pääse merelle"

Kalastuksesta tuli Jarno Aaltoselle toinen työ. Hän suunnittelee eläköityvänsä kalastajana.
Kari Salonen
Ammattikalastaja Jarno Aaltonen pyytää rysillä siikaa ja lohta. Siian sesonki on ohi jo vappuna, ja rysät saa jo tuolloin laittaa talviteloille. Ohikulkijat luulevat rysiä milloin katkarapumerroiksi, milloin katiskoiksi.

Toissapäivänä raumalainen ensihoitaja Jarno Aaltonen kohtasi apua tarvitsevia ihmisiä ympäri Satakuntaa. Tänään hän on ammattikalastaja, jonka työympäristö on Selkämeri.

Aaltonen on aina viihtynyt kalassa, mutta ammattimaista kalastuksesta tuli vuonna 2010, kun hän perusti toiminimen eväkkäiden myymistä varten.

"Silloin alkoi myös tulosvastuu näissä hommissa", hän kertoo ja naurahtaa. Hänen suvussaan ei ole muita ammattikalastajia.

Ulkopuolisen korviin voi kuulostaa mahdottomalta yhdistää fyysisesti ja henkisesti kuormittava ensihoitajan työ, johon liittyy vastuu muiden ihmisten elämästä, ja luontoäidin armoilla tehtävä kalastajan työ, johon liittyy lisäksi yrittäjyyden vaatima byrokratia.

"Sanotaanko vaikka niin, että lomamatkoja on turha suunnitella. Toisaalta, jos olisin virka-aikaan töissä, olisin vain illat ja yöt kotona, mutta nyt pystyn olemaan kotosalla muinakin vuorokaudenaikoina", Aaltonen kertoo.

Aaltosella on omat keinonsa käyttää aikaa tehokkaasti. Ensihoitajan työssä vuorokauden mittaista päivystystä seuraa kolme vapaapäivää.

Hän tekee kalastamiseen vaadittavat paperityöt ennen päivystysvuoroa tai sen jälkeen, jotta kalastamiselle jää mahdollisimman paljon kokonaisia päiviä.

Kesäkaudella Aaltonen tekee Satakunnan pelastuslaitoksella puolikasta työaikaa, ja järjestely on sopinut työantajalle jo monta vuotta.

"Kai siellä on huomattu, että käyn vähän kierroksilla, jos en pääse merelle."

Aaltosen mielestä hänen kaksi työtään ovat niin erilaisia, että ne itse asiassa toimivat toistensa vastapainoina. On niillä yksi yhdistäväkin tekijä: sekä ensihoitajan että kalastajan työssä hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan.

Hän tosin jatkaa samaan hengenvetoon, että kalastajan työn fyysisestä raskaudesta puhuttaessa ajatellaan viime vuosisatojen kalastajia.

"Mielestäni on kalastajan omaa jääräpäisyyttä tai tyhmyyttä, jos ei käytä nykyaikaisia välineitä, joiden avulla työn rasittavuus vähenee ja turvallisuus paranee. Kunnon välineillä kalastaminen onnistuu yksinkin."

Aaltonen pyytää rysällä ja verkolla. Hänen pääkalansa oli pitkään ahven, mutta merimetsojen tulon jälkeen lohi ja siika ovat vieneet pääkalan aseman. Aaltonen pyytää myös särkeä, haukea ja kuhaa.

Siiat ja lohet hän myy suurimmaksi osaksi suoraan kuluttajille, muita kaloja vaihtelevasti eri paikkoihin. Esimerkiksi särjet matkaavat usein Pielisen kalajalosteelle ja ahvenet Kalaset oy:lle ja Rannikon kalatuotteelle.

Yritystoiminnan alusta asti Aaltonen on pitänyt kahden uransa rahavirrat erillään. Ensihoitajan tilipussilla maksetaan asuminen ja muut arjen kulut.

Kalastustoimintaansa hän kehittää vain kalastuksesta saaduilla tuloilla. Ammattikalastukseen tarvittavien välineiden hinnat ovat aivan muualla kuin halpamarkettien tasolla.

Aaltonen tiedostaa, että kaikki kalastukseen liittyvä herättää helposti kateutta, sillä moni ulkopuolinen näkee esimerkiksi Aaltosen veneen vain isona veneenä – ja samalla hintavana sellaisena.

"Minulle vene on kuitenkin työväline eikä huvipursi. Veneen pitää olla turvallinen ja sellainen, että pystyn yksin hoitamaan kaiken. En minä voi kuljettaa kaikkea kaloista köysiin jossain pikku purkissa."

Sama kateusnäkökulma koskee oikeastaan kaikkia muitakin välineitä. Esimerkiksi halkaisijaltaan parimetriset rysät herättävät mielikuvan siitä, että ne täyttyvät kalasta hetkestä.

Tosiasiassa rysien koko selittyy kaksikuorisella rakenteella. Ulompi kuori estää hylkeitä pääsemästä kala-aterian ääreen.

"Ja jos rysä on vaikka avomerellä pyytämässä lohta, ei se mikään magneetti ole eikä se imuroi seutukunnan lohia sisäänsä. Jokainen ohi uiva lohi joko ui rysään tai vielä todennäköisemmin ui muualle."

Sosiaalinen media on ollut mukana yrityksen alusta asti. Aaltonen kertoo kalastajan työstään esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa.

Hän haluaa avoimilla some-päivityksillään hälventää kalastajan työhön liittyviä harhaluuloja, ennakkoluuloja ja stereotypioita. Jos nuoria halutaan houkutella kalastajan ammattiin, tuskin on ainakaan haittaa siitä, jos ammattikalastajia näkyy myös somessa.

Sosiaalisen median ja parinsadan hengen WhatsApp-ringin avulla hoituu myös kalojen myynti yksityishenkilöille. Aaltonen ei koe, että jatkuva tavoitettavana oleminen olisi rasite.

"Ihmiset ovat myös oppineet, että kalaa ei ole saatavilla, ellen ole kertonut siitä. Sinänsä minulla on hyvä tilanne, että kaikki kala kyllä menee, mutta toisaalta on harmi myydä ei-oota.

Kari Salonen
Jarno Aaltosella on pienessä saaressa pyydysvarasto ja kalanperkauspaikka. Koska rantaan ei saa rakentaa, Aaltonen suolistaa kalat pressun alla. Jokainen kalastaja voi pyytää vain oman kiintiönsä verran lohia. Joka kalastajalla on oman kiintiöosuutensa verran lohen pyrstöihin kiinnitettäviä merkkejä, jotka matkaavat lohen mukana siihen asti, kunnes ne on myyty kuluttajille tai niistä on tehty fileitä.

Aaltosen kalastustoiminnan tukikohta, pyydysvarasto ja kalastusvälineiden huoltopaikka on pieni saari sadan metrin päässä mantereesta. Saarelle ei tule sähköä eikä vettä, joten esimerkiksi kaikki kalojen jäähdyttämiseen tarvittava jäähile on tuotava mantereelta.

Koska kalat ovat vaihtolämpöisiä, se tarkoittaa, että esimerkiksi 20-asteisesta vedestä nostettu ahven on 20-asteinen. Kun siihen lisätään hellelukemissa huiteleva ilman lämpötila ja jääkontin avaaminen jokaisen kalan kohdalla erikseen, se tarkoittaa, että jäätä pitää etenkin kesäaikaan roudata merelle konttitolkulla, jotta kalat saa jäähdytettyä jääkaappikylmiksi.

"Onhan hieman huvittavaa, että minä kuljetan mantereelta jäätä merelle ja melkein sama määrä jäätä kulkee sitten myös takaisin mantereelle."

Aaltosen varsinainen koti on rivitalossa kolmen kilometrin päässä, ja kalastajan työ seuraa miestä myös kotiin, sillä autotalliin on rakennettu elintarviketila.

Nyt, kun Aaltonen on kehittänyt yritystään 10 vuotta, hänen tuloistaan puolet alkaa tulla kalastuksesta.

Suunta on sellainen, mihin hän on pyrkinytkin. 47-vuotias Aaltonen on suunnitellut eläköityvänsä mieluummin kalastajana kuin ensihoitajana.

Ensihoitajan työssä joutuu yleensä kohtaamaan ne ihmiselämän ikävimmät puolet. Lisäksi hän on huomannut neljännesvuosisadan työuransa aikana, miten esimerkiksi päivystysverkoston alasajo vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Esimerkiksi vanhusta saatetaan ajaa ambulanssilla keskellä yötä naapurimaakuntaan päivystykseen, koska hän ei pärjää kotona, eikä asia voi odottaa aamuun, jolloin pääsisi huomattavasti lähempään sairaalaan.

"Kaikkiaan uskon jaksavani eläkeikään paljon paremmin kalastajana kuin hoitotyössä."

Kari Salonen
Kalastaja Jarno Aaltosen yritys tunnetaan nimellä Pullan kala, vaikka se ei – ainakaan vielä – ole toiminimen virallinen nimi. Erikoinen nimi sai alkunsa, kun Aaltonen ei saanut sähköpostia omalla nimellään, mutta "pullankala" meni sähköpostipalvelimelle läpi. Pulla-nimitys tuli nuoruuden jääkiekkoharrastuksesta.

Lue lisää

Video: Massiivinen särkisaalis herättää yhä erikoisia reaktioita rannalla: "Onko tuo joku vitsi?"

Fosforin määrä kaksinkertaistui Selkämerellä kymmenessä vuodessa – Suomenlahden happitilanne parantui

Kala antaa elannon Jari Lehikoiselle – kalastajan ammatti oli miehen haave pienestä pitäen

Tukkujen ja keskusliikkeiden juhlapuheet kotimaiseen kalaan liittyen eivät kohtaa tekoja – kotimaisen kuhan kalastajahinta romahti 30 prosenttia ja tiskille nostetaan virolaista kuhaa