MT Jättinumero: MT.FI-sivuston kaikki artikkelit saatavilla 30.10.-1.11. ilman lukurajoituksia
Ihmiset & kulttuuri

Tv-uutisista tuttu Leena Reikko jätti Lähi-idän taakseen ja kotiutui mummolaansa Nakkilaan – "Reissaaminen on nähty ja koettu"

Lähi-idän kirjeenvaihtaja Leena Reikon piti tulla Suomeen vain vuodeksi, mutta toisin kävi. Suomen maaseudun rauha on pitänyt hänet otteessaan pian 14 vuotta.
Jussi Partanen
Leena Reikko viihtyy Nakkilan Pyssykankaalla vanhassa mummolassaan, jonka piha on pörriäisten paratiisi. Puutarhanhoidon lisäksi Reikko on hurahtanut avantouintiin ja äänikirjojen kuunteluun.

Jos asuu parinkymmenen vuoden aikana Istanbulissa, Beirutissa ja Jerusalemissa, kuinka todennäköistä on, että muuttaa seuraavaksi Nakkilaan?

Todennäköistä tai ei, niin toimittaja Leena Reikko kuitenkin teki.

1990- ja 2000-luvuilla Reikko kiersi Ylen kirjeenvaihtajana ympäri Lähi-itää ja raportoi niin sodat, pommitukset kuin vallankaappauksetkin suomalaisille tv-katsojille.

”Aika Lähi-idässä oli mielenkiintoista ja viihdyin, kunnes lakkasin viihtymästä. Tilalle tuli pelko.”

Kun jokin Lähi-idän tapahtuma ylittää Suomessa uutiskynnyksen, siihen liittyy yleensä inhimillistä kärsimystä. Reikko kokee, että väkivallan näkeminen kävi vuosi vuodelta vaikeammaksi sietää.

Kun edellisten hirveyksien päälle kasaantui aina vain lisää kärsimystä, sietokyvyn raja tuli vastaan. Lopulta uupumus otti Reikosta vallan ja hän koki, ettei hänellä ollut Lähi-idässä enää annettavaa.

Kirjeenvaihtaja ilmoitti Ylelle pitävänsä vuoden sapattivapaata. Vuonna 2006 hän muutti vanhaan mummolaansa Nakkilan Pyssykankaalle keskelle Satakuntaa.

Suomeen paluu 32:n ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen aiheutti Reikolle myönteisen kulttuurishokin: kun ympärillä puhuttiin suomea, hän koki, että mikään ei voi olla vaikeaa.

Lopulta hän ei enää kokenut tarvetta lähteä mihinkään, vaan jäi mummonmökin pysyväksi asukkaaksi.

”Tässä talossa on mummun henki sellaisella hyvällä ja viihtyisällä tavalla. Naapurien kanssa olemme luontevasti yhteisöllisiä ja autamme puolin ja toisin.”

1980-luvulla Reikko opiskeli Tukholmassa sosiaalityötä ja journalistiikkaa. Ylen ulkomaankirjeenvaihtajavuosinaan hän asui 1990–1998 Istanbulissa, 1998–2001 Beirutissa ja 2001–2006 Jerusalemissa.

Työkeikat veivät Reikkoa ympäri Lähi-itää, mutta hänellä oli jatkuvasti kiinteä yhteys Suomeen. Hän työskenteli suomeksi, oli yhteyksissä läheisiinsä Suomessa ja vietti kesät Suomessa.

”Väitän, että olin pitkään Suomen vanhin kesätoimittaja."

Vaikka Reikko oli toimittajana kokenut ammattilainen, ja hän oli työskennellyt jatkuvasti suomalaisille työnantajille, työnhaku aiheutti hänelle suurimmat haasteet Suomeen paluun jälkeen.

Reikon maailmalta hankkima koulutus, työkokemus, verkostot ja kielitaito eivät tuntuneet painavan työnantajien vaakakupissa höyhentä enempää, jos tarjolla oli hakija, joka oli hankkinut koko paketin Suomen rajojen sisältä.

Nauru kaikkoaa hetkeksi Reikon kasvoilta.

”Juhlapuheissa kyllä hehkutetaan kansainvälisen kokemuksen tärkeyttä, mutta totuus on yleensä paljon nurkkakuntaisempi. Sitäkään ei tunnuta ymmärtävän, että ihminen oppii uutta ja pystyy tekemään muutakin kuin juuri sitä, mitä on viimeksi tehnyt.”

Lokakuussa Reikolla tulee täyteen 14 vuotta Nakkilassa asumista. Kuluneina vuosina hän on jatkanut freelance-toimittajana työskentelyä eri toimeksiantajille ja tehnyt pidemmän työrupeaman Loimaan lehdessä. Hän ehti myös aloittaa puutarha-alan perustutkinnon Kokemäellä.

”Sitten aloin miettiä, että Suomen kesä on niin lyhyt, etteivät puutarhahommat elätä koko vuotta. Ehkä on muutenkin parempi pitää rakas harrastus harrastuksena.”

Suomen Punaisella Ristillä (SPR:llä) on ollut käyttöä Reikon kansainväliselle työkokemukselle muun muassa turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien parissa. Hän kuuluu myös SPR:n kansainvälisen avun reserviin, ja SPR:n keikat ovat vieneet hänet esimerkiksi Keniaan, Somalimaahan, Syyriaan, Irakiin ja Filippiineille.

Vapaa-ajalla Reikkoa ei ole enää kiinnostanut ulkomaanmatkailu.

”Olen varsinainen kotihiiri. Reissaaminen on nähty ja koettu.”

Jussi Partanen
Leena Reikon mummonmökin vanhimmat osat ovat yli sadan vuoden takaa. Iloinen värimaailma on Reikon käsialaa.

Kun Reikko puntaroi elämässään tekemiään valintoja, päällimmäinen tunne on tyytyväisyys. Hän on valinnut aina sen vaihtoehdon, joka kulloinkin on tuntunut oikealta, eikä sitä, mitä hänen on oletettu tekevän.

Kun hän halusi nähdä ja kokea maailmaa, hän teki niin. Kun hän halusi palata Suomeen, hän teki niin.

Reikon nuorena tekemät valinnat liittyivät vahvasti työntekoon, ja parikymmentä vuotta Lähi-idässä kului töissä, töissä ja töissä. Jatkuvan työnteon hinta – ja samalla mahdollistaja – oli perheettömyys.

”Ystäviä minulla on aina ollut, en ole koskaan ollut sillä tavalla yksinäinen. Mutta toisaalta minulla ei ollut aikaa tai kiinnostusta sitoutua parisuhteeseen.”

Reikon vasemmassa nimettömässä on kyllä sormus, mutta se on vain rekvisiittaa. Keksitystä aviomiehestä kertominen on tuttua monelle maailmalla yksin liikkuvalle naiselle.

”Ajattelin, että jos voin sitoutua kissoihin, niin miksi en myös mieheen. Sitä mieheen sitoutumista ei kuitenkaan tapahtunut.”

Jussi Partanen
Jassu-kissa tassutteli Leena Reikon elämään Jerusalemissa. Mirri on asustellut Nakkilassa yhtä kauan kuin emäntänsä, eli pian 14 vuotta.

Niin, kissat. Jerusalemin-vuosina Reikon elämään alkoi ilmestyä hännäkkäitä perheenjäseniä.

Reikon kämppäkaveri, sittemmin henkirikoksen uhrina Suomessa menehtynyt kuvaaja Carina Appel päästi kaatosateesta sisälle katukissan. Jassu-kissa asettui taloksi.

Seuraavana saapui naapurin asuinoloihin kyllästynyt yksisilmäinen Adrian, joka sai seitsemän poikasta Reikon sänkyyn.

Kukaan ei huolinut yhtä kissanpentua, joten Mustiksesta tuli Reikon kolmas mirri.

Kun Reikko muutti Jerusalemista Nakkilaan, Jassu, Adrian ja Mustis seurasivat emäntänsä mukana.

Nyt Adrianin ja Mustiksen hautojen ympärillä kasvaa kissankelloja ja Länsirannan Ramallahista tuoduista siemenistä kasvaneita unikkoja.

Jassu-kissalla on ikää 18 vuotta ja hampaita jäljellä enää kaksi, mutta kissaherra liikkuu edelleen ketterästi ja naukuu vaativasti.

Viisi vuotta sitten Reikon ja Jassun pihapiiriin tassutteli tallikissa nimeltä Pikkiliini.

”Tämä poika sai silloin ihan uutta virtaa”, Reikko kertoo ja silittää Jassua.

Yksi Reikon tulevaisuuden haaveista on kirjoittaa kirja kaikesta siitä, mitä hän näki ja koki kirjeenvaihtajavuosinaan Lähi-idässä.

Reikosta on kuitenkin tuntunut hankalalta tarttua kokonaisen kirjan mittaiseen kirjoitusprojektiin, sillä hän kokee olevansa omimmillaan uutisten napakan ilmaisun parissa.

Hänellä on kuitenkin selvä ajatus siitä, mitä hän haluaisi kirjallaan suomalaisille sanoa.

”Rauha. Se on yksi sana, joka tiivistää sen, mitä Suomessa on. Hyvinvointivaltio on käsittämättömän arvokas asia, ja toivottavasti suomalaiset ymmärtävät, että siitä kannattaa pitää huolta myös jatkossa.”

Jussi Partanen
Leena Reikko ajatteli, että kissoihin sitoutuminen auttaisi sitoutumaan myös mieheen, mutta niin ei käynyt.

Lue lisää

Kun uutisesta saa vainun, kaikki muu häviää

Se alkoi yöllisellä viestillä Brysselistä – näin MT uutisoi Suomessa ensimmäisenä ja laajimmin pelätystä katastrofista, joka sekoitti koko EU:n sianlihamarkkinat

Selvitys: Jessikka Aron palkinto peruttiin Trumpia kritisoivien tviittien takia

Jäikö sanomalehti syrjään kesällä? – Nämä kahdeksan MT:n helmeä sinun kannattaa ainakin lukea