Kyläkoulun piha oli surkeassa kunnossa, mutta kunnan rahahanat tiukalla – kyläläiset pistivät yhdessä toimeksi ja lopputulos on näkemisen arvoinen - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Kyläkoulun piha oli surkeassa kunnossa, mutta kunnan rahahanat tiukalla – kyläläiset pistivät yhdessä toimeksi ja lopputulos on näkemisen arvoinen

Kun Mäntsälän kunta ilmoitti, ettei rahaa yhteiseen leikki- ja liikuntapihaan tahdo löytyä, Ohkolan kylässä ei jääty voivottelemaan.
Kimmo Haimi
Ohkolassa toteutettiin talkoovoimin kyläläisten yhteinen leikki- ja liikuntapiha paikallisen kyläkoulun pihaan. Leikkipuisto on voimainponnistus myös kyläkoulun säilyttämiseksi. ”Ensisijaisesti toki halutaan, että lapsilla on tasavertaiset liikuntamahdollisuudet. Se virkistää oppitunteja varten ja tarjoaa monipuolisuutta”, sanoo Kati Kottila-Etuaro.

Kun ajat ovat haastavat, yhteishengen arvo punnitaan.

Monissa kunnissa rahahanat ovat nyt tiukalla. Ensi vuodesta on ennustettu kuntatalouden historian heikointa (MT 28.8.).

Ohkolan kyläkoulun piha oli vielä keväällä yksitoikkoinen näky: maa oli kengät kastelevan märkää ja lapset saivat välituntien aikana jonottaa muutamalle keinulle.

Kiipeilyteline oli edellisenä syksynä sahattu pois vaarallisuutensa vuoksi. Ankea piha tuntui kuvastavan monen maaseutupitäjän kehitystä: kuinka kauan itse koulukaan olisi enää pystyssä?

Ohkolan kyläkoulu oli jo nostettu esiin mahdollisena säästökohteena. Vanhempaintoimikunta oli esittänyt kannanottojaan koulun puolesta, mutta tulevaisuus huolestutti.

Syksyn syysriehassa kerättiin palautetta kyläkoulun pihan kehittämiseksi. Lasten haaveissa olivat kunnon keinut ja kiipeilytelineet.

Maaseutukylän lähes 100 oppilaalle haluttiin tasa-arvoinen leikkipiha ja kylälle monipuolisemmat liikkumismahdollisuudet.

Keskustelut tyssäsivät Mäntsälän kunnan rahatilanteeseen. Alunperin 50 000 euron budjetti suli vuodenvaihteessa 30 000:een. Lopulta alkoi näyttää siltä, ettei rahoitusta hankkeelle irtoa välttämättä lainkaan. Asia oli pitkään säästölistalla. Kunnasta ei uskallettu sanoa juuta eikä jaata.

Koska asia ei näyttänyt etenevän, vanhemmat päättivät pistää toimeksi. Vanhempaintoimikunta esitti kunnalle tarjouksen: Mitäpä jos kyläläiset kunnostaisivat koulun pihan kokonaan itse?

Kunnasta suostuttiin, mutta ihmetellen. Miten ihmeessä he ajattelivat hankkia kalliit välineet pihalle?

Kimmo Haimi
Lasten hankkimalla Fyrkka-rahoituksella saatiin kaksi tasapainopuomia. Puomilla sisarukset Fanny ja Jerry Rantanen.

Muutama innokas vapaaehtoinen tuskin olisi asiassa onnistunutkaan.

Vaan kun asiaan tarttuu koko kylä, voidaan aikaan saada suurempiakin ihmeitä.

"Ohkola on lähiympäristössä tunnettu siitä, että talkootyöt ovat kylässä luonnollisia ja perinteisiä. Yhteisen hyvän eteen halutaan tehdä töitä", kertoo Kati Kottila-Etuaro Ohkolan koulun vanhempaintoimikunnasta. Hän on toiminut pihahankkeen puuhanaisena ja koordinoinut sitä eteenpäin.

Hän itse muutti Helsingistä kerrostalosta Ohkolaan ennen perheen perustamista. Kyläkoulu oli asuinpaikan valinnassa vahva vaikutin. "Sen takia tämä on itselle sydämen ja taistelun asia. Kun näkee kuinka vahva ja tiivis yhteisö on, sitä ajautuu mukaan yhteisöllisyyteen.

Hankkeeseen saatiin tukea Kehittämisyhdistys Silmu ry:ltä. Lapset hakivat lisäksi Silmun alaisuudessa toimivaa Fyrkka-rahoitusta.

Mukaan lähti ohkolalaisia yhdistyksiä, yrityksiä ja yksityisiä tukijoita. Hankintoja tuki myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä Lappset.

Kasassa oli lopulta 35 000 euron edestä leikkivälineitä. "Kunnassa he eivät olleet uskoa, että olisi yhteisönä mahdollista hankkia näin merkittävät leikkivälineet", Kottila-Etuaro sanoo.

Suunnittelun toteutti paikallinen rakennusinsinööri. Maansiirtourakoitsija oli niin ikään ohkolalainen ja myös asennustyöt tehtiin paikallisten yrittäjien ohjaamina talkoovoimin. Talousasioita hoiti paikallinen urheiluseura.

"Kaiken kaikkiaan mukana on ollut ainakin 100 vapaaehtoista, jos mukaan lasketaan kaikki talkoolaiset. Pikkulapsetkin auttoivat risutalkoissa.", Kottila-Etuaro arvioi.

Kimmo Haimi
”Ohkolassa yhteisöllisyys on luonnollista – ei keinotekoista”, sanoo pihahankkeen koordinaattori Kati Kottila-Etuaro.

Uuden leikki- ja liikuntapihan avajaisia juhlittiin syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Nyt pihassa on kaksi kahden istuttavaa keinua ja kaksi hämähäkkikeinua.

Lisäksi pihalla on motoriikkarata. "Periaatteessa kiipeilyteline, mutta monipuolisempi." Aikuisillekin saatiin oma liikuntateline.

Vauvoille on oma vauvakeinu, jonka äärellä perhekerho voi kokoontua. Seniorit hankkivat oman rahoituksen pöytäryhmään.

Enää leikkien alustana ei ole märkä heinikko, vaan suodatinkankaalla erotettu kivituhkapiha. Kyläkoulu pääsi mukaan myös Kekkilän Kasvatetaan iloa -sponsoriohjelmaan. Leikkialuetta varten saatiin alennuksella turvahaketta, jota upposi leikkipihaan kaiken kaikkiaan yli 180 kuutiota. "Haluttiin, että piha on siisti ja turva-alueet laajat."

Hanke vähensi kunnan kiinteistön korjausvelkaa 50 000 eurolla, Kottila-Etuaro sanoo. Leikkipuisto on voimainponnistus myös kyläkoulun säilyttämiseksi.

"Ensisijaisesti toki halutaan, että lapsilla on tasavertaiset liikuntamahdollisuudet. Se virkistää oppitunteja varten ja tarjoaa monipuolisuutta."

Mutta sattumaa tai ei, Ohkolan koulua ei esitetä Mäntsälän kunnnan uudessa toimenpideohjelmassa lakkautettavaksi.

"Sanotaan, että koulu on kylän sydän. Jos koulu lakkaa, sydän lakkaa lyömästä. Koko kyläyhteisö lähtee taantumaan. Jos koulu lakkaisi, harrastustoiminnalta putoaisi pohja. Eiväthän lapsiperheet muuta, jos ei ole sitä vetovoimaa. Me voimme näyttää, kuinka vahva yhteisöllisyys voi olla."

Piha on myös aiempaa vehreämpi: alueelle saatiin lisää marjapensaita ja paikallinen yrittäjä lahjoitti omenapuita.

Viimeisen omenapuun istuttivat avajaisissa kunnanjohtaja ja rehtori kahden ekaluokkalaisen kanssa. Toiveena on, että lapset voivat kymmenen vuoden päästä syödä omenoita oman koulun pihasta.

Lue lisää:

Vuoden eteläpohjalainen kylä onnistui houkuttelemaan lapsiperheitä, mutta nyt sieltä viedään koulu

Hulvattomat karvialaiset tempaisivat taas: Rakensivat linnakkeen keskelle kylää

5- ja 6-luokkalaiset tytöt rakensivat itse leikkimökin kyläkoululle – verhoihin kirjoitettiin "Olet täydellinen juuri tuollaisena kuin olet"

Kimmo Haimi
Hankintoja tuki myös 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä leikki- ja liikunta­paikkavälineiden valmistaja Lappset. Roikkumassa Viena Tölli.
Lue lisää

Pelastusoperaatioon tarvitaan 2 090 kansilankkua ja 20 000 ruuvia – kyläläiset kunnostavat Destian käyttökieltoon laittaman Keikyän 252-metrisen riippusillan

Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö on ylipainoinen tai lihava

Hyvinkäällä puretusta talosta tuli metsäautotie – betonimurskan voi käyttää tien rakentamiseen

Lasten ruoka-allergiat ovat vähentyneet viime vuosina – eniten oireita aiheuttavat maito, kananmuna ja viljat