Ihmiset & kulttuuri

Aarre: Voitto Suosaari tekee rasvanpolttotreenin metsää raivaamalla – tavoitteena hänellä on kehonrakennuksen MM-kulta ja enemmän metsähehtaareita

Jämsäläinen Voitto Suosaari tavoittelee lisää metsähehtaareita ja valmistautuu raivaussahan kanssa kehonrakennuksen maailmanmestaruuskisoihin.
Hanne Manelius
Kehonrakentajan metsätyöpäivän eväs on aina samanlainen ja täsmälleen sama kuin kotilounas olisi: grammalleen tarkkaan punnittu määrä riisiä, lihaa, kasviksia ja oliiviöljyä.

”Tämä metsä on pakko saada”, Voitto Suosaari ajatteli heti, kun nousi autostaan Raatovuorella Längelmäellä. Mäen päältä hän näki jyrkän rinteen, joka avautui länteen. Alhaalla lainehti Eväjärvi.

”Olin tutkinut paikkaa kartalta, mutta näkymä ylitti odotukset kirkkaasti. Maisema oli karussa jylhyydessään mykistävän kaunis.”

Voitto Suosaari tuli paikalle rakennusarkkitehtina tekemään piirustukset omistajan lupahakemuksiin rantatonteille. Pian omistaja kuitenkin ehdotti, että Suosaari ostaisi itse koko 30 hehtaarin tilan. Olihan tämä jo metsänomistaja ja asui vain kymmenen kilometrin päässä.

”Yritin siinä sitten pidätellä, etten paljastaisi innostustani. Kauppaa hierottiin neljä kuukautta”, Suosaari kertoo nyt, viisitoista vuotta myöhemmin, samoilla jalansijoilla Raatovuoren laella.

Nyt Suosaarella on takanaan metsäkauppoja jo parisenkymmentä, ja metsämaata on kertynyt reilut 300 hehtaaria. Niiden määrätietoisesta hankkimisesta hän innostui vuonna 2003 samalla kun rakensi liikerakennusta Jämsään.

”Olen kova asettamaan itselleni tavoitteita, ja rakennustyön lomassa aloin ajatella, että olisi mukava rakentaa vielä 5 000 neliötä ja omistaa 400 hehtaaria metsää.”

Rakennustavoitteeseen on yhä matkaa tuhansia neliöitä, mutta metsätavoite lähenee. Suosaari onkin nostanut sen tuhanteen hehtaariin ja kymmenen prosentin kasvuun vuodessa.

”En tosin tiedä, pystynkö siihen koskaan.”

Suosaari on kilpaillut 15 vuotta klassisessa kehonrakennuksessa, nykyään yli 50-vuotiaiden masters-sarjassa. Palkintokokoelmassa on kahdeksan Suomen mestaruutta, kaksi EM-hopeaa ja yksi EM-pronssi sekä pronssi maailmanmestaruus­kisoista.

”Vielä puuttuu EM- ja MM-kultaa, eli tavoiteltavaa riittää. Viime joulukuun MM-kisoissa olin viides, ja päätin jatkaa kilpailemista.”

Kisailun Suosaari yhdistää metsänhoitoon. Se auttaa häntä laskemaan kehon rasvaprosentin mahdollisimman lähelle kahta, jolloin lihakset pääsevät paremmin esiin.

”Rasvan vähentäminen alkaa kolmesta neljään kuukautta ennen kisoja, ja metsän raivaamisessa sydämen syke on rasvanpolttoon ihan ideaali, samanlainen kuin reippaassa kävelyssä.”

Millainen on Suosaaren mielestä ihanteellinen metsätyöpäivä kisoihin valmistautuessa? Millä kriteereillä hän hankkii metsäpalstoja? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.

Lue lisää

Aarre: 54-vuotta metsurina työskennellyt Jaakko Pessinen kuntoutuu nyt sairauskohtauksesta – ”Terveyden arvon ymmärtää kokonaan vasta sitten, kun sen on menettänyt”

Onko tämä nyt ruokasieni vai sittenkin myrkkysieni? Aarre: Sienitieto päivittyy koko ajan, joten vanhoihin sienikirjoihin ei kannata luottaa

Erimielisyys vesistökuormituksesta ratkaistavissa

Aarre: Sudet on otettava huomioon hirvijahdissa Kiihtelysvaarassa – ”Jos susia nähdään, ammutaan merkkilaukaus”