Ihmiset & kulttuuri

BBC: Lehmien halailu lisää hyvinvointia – ilmiö on tuotteistettu Alankomaissa jo vuosia sitten

Lehmän suuri koko, hidas syke ja korkea ruumiinlämpö rauhoittavat ihmismieltä.
Markku Pulkkinen
Alankomaissa lehmiä on päässyt halailemaan yli vuosikymmenen, sillä kokemuksen on todettu olevan mukava sekä ihmiselle että eläimelle. Kuvan suomalaislehmät eivät liity tapaukseen.

Kaupungistuvassa maailmassa luontoyhteyden vaaliminen saa uusia muotoja, sillä entistä useamman yhteys luontoon ja maaseutuun on katkennut.

Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi lokakuun alussa alankomaalaisten lanseeraamasta lehmien halailusta ("koe knuffelen" hollanniksi). Aihetta on esitellyt videolla myös esimerkiksi alankomaalaislehti De Telegraaf vuonna 2016.

Lehmien halailua pääsee aiheeseen vihkiytyneillä alankomaalaisilla tiloilla kokeilemaan yleensä seuraavalla tavalla: halailukierroksen osallistuja tutustuu yleensä ensin tilan elämänmenoon, minkä jälkeen hän pääsee nojailemaan lehmää vasten pariksi–kolmeksi tunniksi.

BBC:n mukaan naudan ihmistä korkeampi ruumiinlämpö, matalampi syke ja suurempi koko vaikuttaa ihmiseen tyynnyttävästi. Eläimen rapsuttelu ja jopa nuolaistuksi tuleminen ovat osa terapeuttista kokemusta.

Lisäksi vuonna 2007 Applied Animal Behaviour Science -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että lehmätkin pitävät ihmisten läheisyydestä, ja ne kokevat erityisesti yläselän ja niskan koskemisen mukavaksi.

Alankomaalaisilla tiloilla lehmien halailuun liittyviä elämyksiä on tarjottu yli vuosikymmen, ja nykyään vastaavia palveluita on tarjolla myös muualla Euroopassa ja jopa Yhdysvalloissa.

Eläinten lisäksi erityisesti luonnon rauhoittava ja stressiä lievittävä vaikutus on todistettu monissa tutkimuksissa, ja esimerkiksi Japanissa tunnetaan metsäkylpyjen käsite.

Lue lisää: Metsä vaikuttaa positiivisesti terveeseen ihmiseen, mutta voiko se tukea kuntoutusta? – Metsäterapia kaipaa lisää tutkimusta

Metsä hoivaa mieltä ja kehoa: ”Kun stressi vähenee, tulevat tilalle helpotus ja mielenrauha"

Jos luonnon helmaan ei ole mahdollista päästä, hyötyä on myös virtuaalisista luontokokemuksista ja luonnon näytekappaleiden tuomisesta sisätiloihin.

Lue lisää: Stressi laskee, mieliala paranee, positiiviset tunteet lisääntyvät ja negatiiviset vähenevät – Tämä kaikki tapahtuu luonnon parissa, mutta on mahdollista myös virtuaalisesti

Lue lisää

Marttilan lehmien laidunnusolot ylittivät uutiskynnyksen sadassa eurooppalaisessa lehdessä – "Kunnon tarinaa ei voita mikään"

Video: Kyllä lehmä emäntänsä tuntee! Näin innokkaasti lempääläinen ylämaankarja reagoi kuullessaan tutun ääneen

Koskettavat kuvat karjanhoidosta kertovat syvistä tunteista ja arkisesta aherruksesta

ATL: Lehmä pillastui retkeilijöille Ruotsissa – kaksi naista joutui sairaalaan