Ihmiset & kulttuuri

5-vuotiaana Saara Finni lähti evakkomatkalle kissanpentujen ja lampaan kanssa – hän ei kaipaa Karjalaan takaisin, mutta etsii synnyinseutujensa tarinoita tallentaakseen ne kirjaksi

Saara Finni kirjoitti kirjan rajan takaisesta Karjalasta äitinsä lapsuusmuistojen perusteella.
Jarno Mela
Tervakoskella asuva Saara Finni puuhailee mielellään puutarhassa. Pihatyöt ovat myös hyväksi selälle, joka on aiemmin vihoitellut. ”Kun kesän viettää maalla, selkä kestää terveenä.”

Tietokoneen kovalevylle oli tallentunut 170 sivun verran materiaalia massiivista kirjaa varten, kun Saara Finni sairastui. Hän laihtui kymmenen kiloa ja ajatukset kääntyivät väkisinkin kohti kuolemaa.

Lopulta syy Finnin heikkenemiseen löytyi: kilpirauhasen liikatoiminta. Nyt lääkitys on kohdillaan, mutta välikohtaus oli Finnille tietynlainen herätys.

”Rupesin miettimään, että elämä voi olla aika lyhyt. Tuon kirjan valmistuminen olisi kestänyt kauan, joten halusin saada valmiiksi edes jotain pientä”, 82-vuotias Finni sanoo.

Lopulta syntyi omakustanne­kirja Wiipurin matka 1900 ja Seminaarista paluu 1906. Kirjan ensimmäinen ja pidempi osio pohjautuu Finnin äidin kertomukseen siitä, kun hän kahdeksanvuotiaana pääsi isänsä kanssa hevosella Viipuriin myymään juottovasikkaa, voita ja munia.

Ihan pieni ei tästäkään kirjasta tullut, sillä lopulta teokseen löytyi asiaa yli kolmelle­sadalle sivulle.

”Se paisui kuin pullataikina, kun sain paljon tietoa Viipurista. Olin kirjoittanut Viipurista aiemmin viisi liuskaa, mutta siitä tulikin 75 liuskaa. Minulla oli hirveä halu oppia uusia asioita.”

Kirjan torimatka alkaa Finnin synnyinseuduilta Etelä-Karjalan Antreasta. Elokuussa 1938 syntynyt Finni ei muista perheen ensimmäistä evakkomatkaa, mutta lopullinen lähtö Antreasta on tallentunut Finnin mieleen.

Perhe lähti jatkosotaa pakoon juuri ennen juhannusta vuorokauden varoitusajalla. Finni oli alle kuusivuotias ja vaati, että kolme pientä kissanpoikaakin pääsisivät mukaan evakko­matkalle.

Pienen tytön vastuulle oli uskottu myös Pirkko-niminen musta lammas, jota Finni talutti kuorman takana aina kun jaksoi. Kun voimat ehtyivät, lammas sidottiin kärryjen perään ja Finni pääsi isänsä rinnalle istumaan korkealle kuorman päälle.

”Sieltä näin kilomerien pituisen hevoskuormien, lehmien, lampaiden ja muiden eläinten täyttämän tien. Silti tunsin oloni turvalliseksi, olihan mukana koko perhe eläimineen ja tavaraakin oli kokonainen kuormallinen.”

Kotikonnuilta pienen tytön muistiin tallentuivat kotipiha, peltoaukeat ja mummola – oikeastaan kaikki kotoa kirkolle asti. 1990-luvun alussa Finni pääsi palaamaan synnyinseuduilleen, ja vaikka jopa tie oli eri paikassa kuin ennen ja kivi­navetat purettu, hän tunnisti tutun maiseman.

”Antrea on mielenkiintoinen, mutta minulla ei ole sinne sellaista hirveää kaipuuta, niin kuin aikuisilla, jotka sieltä lähtivät. Minulle evakkomatka oli lähinnä jännittävä seikkailu, vaikka ymmärsin murheen, joka näkyi vanhemmissa.”

Jos Finni jotain katuu, niin sitä, ettei tullut kyselleeksi rajan taakse jääneistä alueista enemmän vanhemmilta sukulaisiltaan kun nämä olivat vielä elossa. Omat juuret kiehtovat Finniä.

”En minä halua Antreaa tai Karjalaa takaisin, mutta kaikkien vanhojen asioiden selvittäminen tuntuu mielenkiintoiselta. Päivät kuluvat rattoisasti.”

Finnin perhe asettui Kanta-­Hämeeseen Janakkalan Tervakoskelle. Kylän keskustassa asuva Finni käy edelleen silloin tällöin pikkuisessa mökissä, jossa koko perhe asui.

Hautapaikkakin on katsottu mökin viereen.

Aikuiseksi vartuttuaan Finni työskenteli toimittajana, kunnes hänen selkänsä alkoi vihoitella. Selkä leikattiin, mutta kivut eivät lähteneet. Makuuasento oli mukavin, mutta aika meinasi käydä pitkäksi.

Sitten Finni keksi kiinnittää matkakirjoituskoneen kameran jalustaan ja niin hän alkoi kirjoittaa kirjoja.

Vuosien varrella on syntynyt romaaneja ja tietokirjoja. Hänen vuonna 1972 toimittamansa Pientilan emäntä -kirja sai jopa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Kaikkein parhainta palautetta Finni on silti saanut tuoreimmasta kirjastaan, jonka murre on kuljettanut lukijoiden mielet Karjalaan.

”Olen kirjan myötä löytänyt serkkuja neljännestä ja viidennestä polvesta, kun olen jutellut lukijoiden kanssa.”

Lue lisää

Lukeminen on supervoima, jonka voi löytää uudelleen vaikka vuosien tauon jälkeen – Vesa Sisättö kertoo, miten siinä voi onnistua

Saimaannorpat, tanssikielto ja terrorismi näkyvät tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon finaalikuusikossa

Kirjamessut peruutettiin ja siirrettiin verkkoon – Löytävätkö lukijat tämän vuoden uutuuskirjojen ääreen?

Kirja-alan hinnoittelussa alkutuottaja on heikoilla: kirjailija saa myydystä kovakantisesta kirjasta kolme euroa, äänikirjasta vain hiluja