Ihmiset & kulttuuri

Työmatkojen kulkeminen väsyneenä yleistä – vuorotyö väsyttää erityisesti

Työpaikoilla on syytä miettiä, millaisella työkulttuurilla väsymystä voidaan vähentää, huomauttaa Liikenneturvan asiantuntija.
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista yli kolmannes kertoo kulkevansa työmatkoja usein väsyneenä. Kuvituskuva.

Yli kolmannes työmatkalaisista kulkee työmatkansa usein väsyneenä, kertoo Liikenneturvan selvitys.

Vastaajista 38 prosenttia kertoi kulkevansa työmatkansa usein väsyneenä. Jonkinasteista väsymystä työmatkoillaan kokee valtaosa kyselyyn vastanneista. Vain vajaa viidennes koki, ettei ole lainkaan väsynyt työmatkalla.

Liikenneturva selvitti suomalaisten työmatkaliikennettä kyselyllä vuonna 2019. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1 039 henkilöä.

Työmatkojen kulkeminen on tänä vuonna vähentynyt koronapandemian vuoksi huomattavasti. Esimerkiksi Yle uutisoi toukokuussa, että Suomessa etätöihin siirryttiin kiivaimmin koko EU:n alueella. Suomen lisäksi ainoat muut EU-maat, jossa etätöihin siirtyi yli puolet työntekijöistä, ovat Alankomaat, Belgia ja Luxemburg.

Yli viidennes vastaajista kertoi tekevänsä vuorotyötä ainakin joskus, ja lähes puolet heistä kokee, että vuorotyö vaikuttaa heikentävästi työmatkojen turvallisuuteen.

Pääosin työmatkat koetaan turvallisiksi, mutta joka kymmenes vastaaja kokee paluumatkan turvattomammaksi kuin menomatkan. Syiksi mainitaan mm. liikenteen rytmi ja määrä sekä väsymys.

”Tavallisin syy poikkeavaan väsymykseen on riittämätön unen määrä. Vain nukkumalla voi vähentää univajeesta johtuvaa väsymystä", muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.

Hän korostaa, että terveydelliset syyt ja sairaudet ovat asia erikseen.

"On luonnollisesti tärkeää tunnistaa, mitä työntekijä voi itse tehdä väsymyksen estämiseksi, mutta vielä tärkeämpää on miettiä, miten työpaikoilla asia voidaan ratkaista yhdessä”, Taskinen huomauttaa.

Väsymys tutkitusti vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja reaktioaikaan. Liikenneturvan Taskinen pohtii, että työpaikalla on hyvä olla selkeät ohjeistukset siitä, miten väsymystä on mahdollista ennaltaehkäistä.

”Esimerkiksi etätyön mahdollisuus, liukuva työaika, suositukset työmatkoista ja lepotauoista myös vuorotyön osalta voivat ennaltaehkäistä työntekijän väsymistä. Myös selkeä ohjeistus työhön liittyvistä tilaisuuksista, alkoholinkäytöstä ja kulkemisista joko julkisilla tai taksilla voi olla tarpeen."

Korona-ajan etätyöskentely on näkynyt esimerkiksi kasvaneena muuttona maaseutukuntiin ja mökkikuntien mökkikauden pitenemisenä.

Lue lisää: Tutkimus: Kaupunkeihin investoidaan väärin perustein, sillä etätyötä ja maaseudulla asumista ei oteta huomioon – tästä syntyy suuren mittaluokan virhe kaupunkien hyväksi

Vantaalainen Annika Suomi suitsuttaa etätyöskentelyä mökillä: "Tuntuu, että kesä ja loma jatkuvat"

Lue lisää

”Kuluttaja joutuu vain luottamaan siihen, että eläimille myytävät heijastimet toimivat" – kannattaa testata itse kännykän salamalla

Tämä varuste vakuuttaa henkesi talven hämärillä teillä – ”Ei se kauhean kalliiksi tule, vaikka ostaa koko perheelle. On ennen kaikkea välittämisen ele”, asiantuntija sanoo

Korona vaihtoi syksyiset rengasratsiat valistukseen

Kysely paljastaa: Kävelijät haluavat kuulla tämän äänen ennen kuin polkupyörä ajaa kohdalle