Ihmiset & kulttuuri

Euroopan ja Lähi-Idän hallinnasta käytiin väsytyssotaa yli 100 000 vuotta

Ihminen tarvitse elintilaa väestön kasvaessa. Eurooppaa hallinneet neandertalit eivät halunneet ihmistä reviirilleen.
David Mark / Pixabay
Lopulta neandertalien noin 100 000 vuotta kestänyt puolustus murtui ja ne pikkuhiljaa hävisivät.

Nykyihminen ja neandertalin ihminen kävivät hidasta väsytyssotaa yli 100 000 vuoden ajan, kertoo Science Alert -verkkolehti.

Noin 600 000 vuotta sitten esi-ihmisistä osa jäi Afrikkaan ja osa vaelsi Aasiaan ja Eurooppaan. Afrikassa kehittyi ihminen ja muualla lajista kehittyi neandertalilainen.

Ihminen kuitenkin tarvitsi elintilaa väestön kasvaessa. Tutkijat päättelivät, että ihmisen leviäminen Afrikan ulkopuolelle kesti pitkään, koska neandertalit puolustivat reviireitään Euroopassa ja Lähi-idässä.

Ensimmäisen kerran ihminen pyrki Eurooppaan noin 200 000 vuotta sitten.

Todisteena sodista on nuijaniskujen jälkiä sekä ihmisten että neandertalien kalloissa. Vammoja löytyy myös käsivarren luista. Tutkijat arvelevat, että kädellä yritettiin suojautua iskuilta.

Irakista on löytynyt neandertalilainen, jonka rinnan on puhkaissut keihäs.

Osa vammoista on voinut tulla metsästyksen vahingoissa.

Neandertaleilla oli strategisia etuja. Ne olivat jo alueilla ja tunsivat olot. Lähitaistelussa ne olivat ruumiiltaan vahvoja. Ihminen oli hintelämpi.

Lopulta neandertalien noin 100 000 vuotta kestänyt puolustus murtui ja ne pikkuhiljaa hävisivät.

Tutkijat eivät tiedä, mikä lopulta ratkaisi.

Joka tapauksessa ihmiset olivat jo tuhansia vuosia yrittäneet edetä Eurooppaan ja Lähi-itään, joten keinot parantuivat ja ihmiset oppivat taistelemaan. Todennäköisesti ihminen lopulta oli parempi sotimaan.

Ihmisen reviirin hallinta on kehittynyt esi-isillä jo seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Myös simpanssit puolustavat yhdessä reviiriään ihmisen lailla.

Lue lisää

Mikä on hevosihmisen arvo?

Evakkojen sulkeminen suomenruotsalaisilta alueilta on harhakäsitys, joka elää edelleen: "Sodan jälkeen kielikysymyksestä tuli kanava ärtymyksen purkamiselle"

Uutispäällikön kommentti: Koronapandemian oikea vertailukohta on toinen maailmansota — maailma menee nyt uuteen järjestykseen

Iran voi koetella Naton toimintakykyä