Ihmiset & kulttuuri

"Haluaisin lähettää jokaiselle maaseudulla asuvalle tekstiviestin" – lukijat kertovat, mitä he toivovat maaseudulle joululahjaksi

MT julkaisee joka päivä ennen joulua hyvän mielen jutun.
Hannele Koukkari
"Toivoisin Suomen maaseudulle töitä ja työrauhaa", nimimerkki Rölli kirjoittaa.

MT:n joulujutuista ensimmäisessä kysyttiin lukijoilta, mitä he toivovat lahjaksi Suomen maaseudulle tänä jouluna. Vastauksissa oli yksi toive ylitse muiden: arvostus. Sekä maaseudun ihmisiä että ympäristöä kohtaan.

"Toivon joululahjaksi Suomen maaseudulle ihmisiä, jotka eivät roskaa ympäristöä rehupaalien muoveilla, muovikanistereilla, tupakka-askeilla, karkkipakkauksilla, juomatölkeillä, tupakantumpeilla, ilotulitusraketeilla ja koirankakkapusseilla", nimimerkki Sauvakävelijä kirjoitti.

"Toivoisin joululahjaksi kunnioitusta. Ymmärrystä jokaisen ihmisen päähän, että joku tekee aika paljonkin sen eteen, että meillä on raaka-aineita ja valmista ruokaa", Susanne toivoo.

Tarja T:llä on konkreettinen ehdotus arvostuksen

"Haluaisin lähettää jokaiselle maaseudun asukkaalle joululahjaksi tekstiviestin, jossa sanottaisiin, että sinun tekemäsi työ ja sinun valitsemasi asuinpaikka on kannanotto turvallisen ruokahuollon puolesta myös tulevaisuudessa."

Lisäksi toivotaan potkuja poliitikoille, jotka ympäristöstä huolehtimisen sijaan rähmällään kaivosyhtiöiden edessä, tukea kaikenkokoisille yrityksille, hyviä säitä, vähemmän byrokratiaa sekä ihmisille paljon etätyömahdollisuuksia.

Nimimerkki Krisse kirjoittaa joulupukille teiden kunnosta.

"Hei joulupukki,

kiitos muutamille maaseudun maanteille saaduista asfalttipäällysteistä. Nyt kun vielä ensi vuoden jouluksi saataisiin ne loputkin kuopat ja reiät täyteen koko tien levyisellä päällysteellä eikä vain sinne tänne lätkäistyillä pikkupaikoilla, jotka eivät talvea kauempaa kestä paikoillaan."

MT valitsi kirjoituksista kolme parasta. Kirjoitukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan alapuolella.

"Suomen maaseudulle en toivo joululahjaksi mittavaa tukipakettia, enkä yhtä hyvää sato vuotta. Ne olisivat ihan sama, kuin iso peräruiske; hetken helpotus, mutta ummetus vaan jatkuu.

Toivon Suomen maaseudulle sen ansaitseman arvostuksen. Jos maata ei olisi alettu viljelemään, eikä karjataloutta harjoittamaan, ei täällä olisi katajaista kansaakaan. Toivon, että kaikki suomalaiset oppisivat ymmärtämään, että elämää on myös kaupunkikeskusten ulkopuolella. Että mullassa ja sonnassa rypemisen lisäksi täällä myös oikeasti eletään. Perustetaan perheitä ja koteja. Opiskellaan, harrastetaan, matkustetaan ja maksetaan verojakin.

Toivon Suomen maaseudulle, että sen parjaaminen ja turha syyttäminen ja syyllistäminen lopetetaan. Toivon maaseudun ja kaupunkien välisen vastakkainasettelun lievittymistä.

Mieleeni muistuu aamuinen jutustelu linjapysäkillä noin 15 vuoden takaa. Seisoin 6-vuotiaan kanssa lumen keskellä, pilkkopimeässä odottamassa kyytiä eskariin.

Poikani oli ollut poikkeuksellisen vaitonainen. Varovasti kyselin, mitä miehen mielessä liikkuu.

'No kun minä olen vain tämmöinen tyhmä poika.' Tiedustelin, mikä oli saanut tuommoisia pohtimaan heti aamutuimaan. Vastasi, että kun hän oli kiinnostunut vain traktoreista, peltotöistä, metsästä ja sahoista.

Muut kaverit keskustassa kävivät harrastuksissa, kaupoissa ja kaupungilla, sekä viettivät paljon aikaa tietokonepelien kanssa. Poikani piti kai itseään kummajaisena, kun hänen kiinnostuksen kohteensa olivat niin erilaisia.

Hetken kuunneltuani sanoin, että kyllä meitä maalaisiakin tarvitaan. Ja maataloustuotteita tarvitaan. Tämä meidän elämämme on ihan yhtä tärkeää, kuin elämät kerros- tai rivitaloissa.

Poika ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta. Jatkoin, että mitä teiltä eskarissa puuttuisi, jos enosi ei lypsäisi joka päivä lehmiään. Vastaukseksi tuli, ettei eskarissa olisi maitoa. Entä jos viljanviljelijät, niin kuin isäsi, eivät enää kylväisi mitään pelloilleen. Mitä silloin ihmiset eivät saisi kaupoista? Kaupoissa ei olisi leipää, eikä sämpylöitä.

Ja ne kanat, joiden ruoaksi meidän viljamme menee, lakkaisivat munimasta. Entä kun toinen enosi on meijerissä töissä, mitä muuta lehmän maidosta meijereissä tehdään? Poika luetteli voit ja jugurtit, juustoa unohtamatta. Jäätelön kohdalla ilme alkoi vähäkseen kirkastumaan.

Selitin, kuinka maataloustuotteet ovat tosi tärkeä osa meidän ruokailuamme. Se ruoka pöydässä on vaan nykyään niin itsestään selvää, ettei sen alkuperää ja siihen liittyvää työmäärää tule miettineeksi. Ja antaahan tuotteiden kuljetus ja käsittely työpaikkoja ja näin ollen elannon myös monelle kaupunkilaisperheelle.

Linja-auton valot tulivat näkyviin. Siirryimme lähemmäksi maantietä ja kyytiin kiipesi meidän kohdaltamme suhteellisen tyytyväisen näköinen eskarilainen.

Tästä vakavasta jutustelusta on tosiaan vierähtänyt aikaa. Tällä hetkellä eskarilainen ajaa maitoautoa ja tykkää työstään. Vapaa-aikoina kotitilalla hoituvat niin pelto-kuin metsätyötkin, vaikka onkin vielä "palkattoman rengin" asemassa.

Suomen maaseudun asema on oman elämäni aikana jatkuvasti huonontunut. Luonnonvoimille ja vastoinkäymisille emme voi mitään. Toki ne kuuluvat elämään, mutta vetävät usein aika nöyräksi.

Sitä suuremmalla syyllä, toivon Suomen maaseudulle arvostusta. Enkä toivo sitä vain joululahjaksi.

Toivon, että suomalaista maaseutua opittaisiin arvostamaan jo lapsesta lähtien. Sillä tavalla negatiiviset asenteet, ennakkoluulot ja ikävä kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu pikkuhiljaa muuttuisivat parempaan suuntaan."

Piika ja renki

Sanne Katainen
Kuka kasvattaa kinkut? Joulupöydästä puuttuisi paljon, jos suomalaiset viljelijät eivät pitäisi ruokaturvasta huolta.

"Mitäpä minä pienen mökin muija, lahjaksi toivoisin synnyinseudulle

Oispahan tuo somaa jos ei tarvis käyttää autoa omaa - vaan linjakalla pääsis kaupoille ja maalikylille

jos sais apua omalle pihalle lumet lois

apumies ja puuvajasta mullen puita verannalle laatikoille tois

syksyllä lehdet pihasta haravois ja suvella nurmikot sileiksi lois,

oispahan se sommoo,

ja saishan siinä omaishoitajamammakin sitä kauvan kaipaamaansa lommoo!

Jos vielä kunnanisät omaishoitajat huomiois ja ihan kunnon palkan ja työehdot mammalle lois,

oispahan tuo sommoo,

sais etes joskus pitää lommoo!

Vielä jos toivoa uskaltais nuorille töitä olla sais,

laittasvat kuntoon vanhat talot, pihoille poluille sähkövalot,

niin ois kylässä asuntoja koteja tulla ihmisten kaapunnista,

rauhasaan kylään Jyrkälle kyllä,

jossa jo mammalla joululakki yllä"

Mamma Jyrkällä

Kari Salonen
Julkinen liikenne on tärkeää myös maaseudulla asuville.

"Toivoisin Suomen maaseudulle kyläkouluja. Kuinka opettajat kertoisivat ensimmäisten koulupäivien aikana ekaluokkalaisille, että koulun rajat menevät tuosta isosta rauduskoivusta tuohon pieneen puroon. Aitoja ei tarvittaisi, kuin ehkä estämään pallojen lentämistä naapurin peltotontille.

Koulun urheilukenttä jäädytettäisiin talvella koko koulun yhteisvoimin – vanhaa, pitkää palomiesletkua ohjaisivat sekä oppilaat että opettajat. Lopputulos ei ehkä olisi yhtä tasainen kuin mitä kunnon koneilla olisi saatu, mutta siihen jäähän iskostuisi varsinainen yhteistyön voima.

Samaa yhteistyötä edistettäisiin myös koulun järjestämissä tapahtumissa, esimerkiksi yökouluissa. Pimeässä koulua ympäröivä metsä olisi yhtä turvallinen kuin perjantaisten liikuntatuntien aikana, sillä lähimetsän kivet ja kannot tunnettaisiin yhtä hyvin kuin kaikkien oppilaiden koko nimet, iät ja mielenkiinnon kohteet.

Minä sain olla tällaisessa koulussa. Oma kyläkouluaikani on jäänyt minulle lämpimänä mieleen ja pystyn edelleen muistelemaan vanhan kyläkoulumme piilopaikkoja ja maastoa vanhojen koulukavereideni kanssa.

Kyläkoulussani oli alle 60 oppilasta, mutta oppilaskoko ei negatiivisesti vaikuttanut koulutuksen laatuun. Omia opintopolkujani pohtiessani, kyläkoulussani sain henkilökohtaisinta opetusta, jossa rakentavasti huomioitiin vahvuuteni ja heikkouteni.

Opintopolkuni onkin johtanut pienestä kyläkoulusta maailmalle kansainväliseen yliopistoon. Suomessa olemme siinä onnekkaassa asemassa, ettemme joudu koulut mielessä miettimään, missä asua. Pystymme turvaamaan lapsillemme hyvän opetuksen ja sitä kautta hyvän tulevaisuuden asuinpaikkakunnasta riippumatta.

Olen itse vasta reilu parikymppinen, mutta olen jo nuoruuteni ja aikuisuuteni aikana joutunut sivusta seuraamaan, kuinka kyläkouluja suljetaan toinen toisensa perään. Oma kokemukseni kyläkouluista on ollut positiivinen – näiden koulujen yhteishenki on tiivis ja kaveria todella autetaan.

Luontoon päästään jo välitunneilla ja biologian sieniopastus voidaan aloittaa heti koulua ympäröivästä metsästä. Koulun sijainti lähellä metsää mahdollistaa immuunipuolustuksen vahvistumisen ja kyläkoululaiset ovat onnekkaita, ettei immuunijärjestelmää parantavia kunttia tarvitse keinotekoisesti tuoda heidän lähettyvilleen.

Koulualueella kun on jo ennestään metsäpohjaa, missä möyriä ja tutkia luontoa. Siksipä myös maaseudun kyläkoulut ovat tärkeässä asemassa lasten terveen luontosuhteen kasvamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Hidas elämä-konsepti on saanut enemmän jalansijaa, kun ihmiset alkavat olla kyllästyneitä ylikulutukseen, jatkuvaan stressiin ja häiriöärsykkeisiin. Tämän historiallisen vuoden jälkeen useammat ovat alkaneet unelmoida elämästä hieman syrjäisemmässä, maaseudulla, missä luonto avautuisi lähes heti ulko-oven takaa.

Joissakin ammateissa etätyö onkin mahdollistanut työn tekemisen vaikkapa tunturin juurelta hirsimökistä. Mikäli useammat yritykset myös jatkossa mahdollistavat etätyön jatkuvuuden, ehkäpä maaseudun autioituvien talojen pihat saadaan täytettyä pienillä saappaanjäljillä. Arkipäivinä nämä saappaanjäljet toivottavasti johtaisivat lähellä sijaitsevaan kyläkouluun."

Jenny

Lari Lievonen
Lapset askartelivat joulukortteja Rautavaaralla.

Lue lisää

Äidinkielen opettaja jätti työnsä ja perusti kustantamon, joka julkaisee vain lasten ja nuorten kirjoittamia kirjoja

Virtalähde pureutuu ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Muisti maaseudusta palailee pätkittäin

"Ilman kalaa ja riistaa ihmiset olisivat kuolleet nälkään" – Aapo Aholan muistelmissa käydään läpi Suomen sotavuosia ja maaseudun elämänmenoa menneinä aikoina