Ihmiset & kulttuuri

Children of Bodomin keulahahmo Alexi Laiho on kuollut – 41-vuotias kitaristi kuoli kotonaan Helsingissä viime viikolla

Laiho oli yksi metallimusiikin tunnetuimmista ja arvostetuimmista kitaristeista paitsi Suomessa, myös kansainvälisesti.
Laiho Tuska-festivaaleilla vuonna 2014. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Children of Bodom -yhtyeen keulahahmo, kitaristi Alexi Laiho (Markku Uula Aleksi Laiho) on kuollut, kertoo Laihon viimeaikaisen yhtyeen Bodom after Midnightin ohjelmatoimisto Grey Beard Concerts & Management tiedotteessaan. Laiho kuoli 41-vuotiaana kotonaan Helsingissä viime viikolla.

Laihon kerrotaan kärsineen pitkäaikaisista terveysongelmista. Tiedotteessa ei kerrota Laihon kuolinsyytä.

Laiho oli yksi metallimusiikin tunnetuimmista ja arvostetuimmista kitaristeista paitsi Suomessa, myös kansainvälisesti. Hänet on palkittu muun muassa Metal Hammer -lehden Golden Gods -palkinnolla ja useilla muilla kansainvälisillä tunnustuksilla.

Laiho nähtiin myös Helsingin Juhlaviikkoja varten säveltämänsä, Senaatintorille sata kitaristia koonneen 100 Guitars From Hel -jättikonsertin johtajana vuonna 2015.

"Olemme musertuneita rakkaan ystävämme ja bändimme jäsenen äkillisestä poismenosta. Sanat eivät pysty kuvailemaan sitä järkytystä ja surua, jota tunnemme", sanovat Bodom After Midnight -yhtyeen jäsenet Daniel Freyberg, Mitja Toivonen sekä Waltteri Väyrynen tiedotteessa.

Kitaristi Laiho ja rumpali Jaska Raatikainen perustivat Children of Bodomin vuonna 1993. Yhtyeen jäähyväiskeikka nähtiin toissa vuonna.

Viime vuonna Laiho kokosi Bodom After Midnight -kokoonpanon, joka ehti äänittää kolme kappaletta. Lisäksi Laiho vaikutti monissa eri musiikkikokoonpanoissa.

Laiholla oli perhe Australiassa.

"Alexi oli mitä rakastavin ja uskomattomin aviomies ja isä. Sydämemme ovat ikuisesti palasina", hänen vaimonsa Kelli Wright-Laiho sanoo tiedotteessa.

Lue lisää

Tee rantautui Eurooppaan Kiinasta 1600-luvulla – nykyään tee on Suomen neljänneksi suosituin juoma

Ruokatunnilla jonotuksesta kännykän näpyttelyyn – nykyajan pankki on aivan erilainen kuin vuosikymmeniä sitten

Urheilun suurtukija uskoo arvokisamitaleihin, mutta ei ilman kovaa työtä – hänen mielestään chillailu vaarantaa myös koko Suomen kilpailukyvyn: "Meillä pitäisi olla kunnianhimoisempi asenne"

Kuinka kävi? Tokaluokkalainen ja eskari kokkasivat kolmen ruokalajin illallisen puhelinsovelluksen avulla