Ihmiset & kulttuuri

Tavallisten natsien kotifilmeistä koostettu dokumentti näyttää, miten Hitlerin diktatuuri läpäisi yksityiselämän joka kolkan – poimi tästä myös kolme muuta radio- ja tv-vinkkiä

Ohjaaja Jan Lorenzenin dokumentissa Sota-ajan Saksa kaitafilmeissä (Land der Täter) näkyvät aiemmin julkaisemattomat, yksityishenkilöiden kuvaamat värifilmit 1930-luvun lopusta toisen maailmansodan alkuvuosiin.
Yle Kuvapalvelu
Hans Burscher on päässyt työpalvelusta kotiin. Perheen isä valmisti ja myi levysoittimia ja harrasti myös innokkaasti kuvaamista.

Poika palaa kotiin hakaristiunivormussa, halaa vanhempiaan ja ottaa kissan syliin. Sitten pistetään tanssiksi.

Porvariskodissa hyrisee sähköllä toimivia jääkaappi. Lapset saavat lahjaksi leikkiautoradan. Jonka valmisti muuten yritys, joka pakkolunastettiin juutalaiselta omistajaltaan.

Elokuvissa Saksan kansallissosialistit esitetään usein kylmänkiskoisina ja ankarina miehinä.

Ohjaaja Jan Lorenzen maalaa dokumentissa Sota-ajan Saksa kaitafilmeissä (Land der Täter) monipuolisempaa kuvaa natseista ja heidän arjestaan.

1930-luvun lopulla ja toisen maailmansodan alkuvuosina Hitlerin Saksa elää kukoistuskautta.

Samalla koko yhteiskunta yksityiselämää myöten on jo valjastettu diktatuurin päämääriä palvelemaan.

Kotirouvat kesämekoissaan harjoittelevat kaasunaamarin pukemista. Yrityksissä työntekijät pitävät jumppataukoja, sillä maa tarvitsee hyväkuntoisen armeijan.

Kertojan huomiot ovat oleellisia. Ne särkevät kuvien auvoisuuden esimerkiksi tilanteessa, jossa berliiniläisperhe on saanut uuden asunnon paremmalta alueelta. Kuvastahan ei näy, että asunnossa aikaisemmin asuneet juutalaiset on häädetty.

Aineisto on haalittu yksityisiltä keräilijöiltä, kirpputoreilta ja arkistoista. Monet filmeistä on arkistoitu sillä ehdolla, että ne tulisivat julkisiksi vasta niissä esiintyvien henkilöiden kuoleman jälkeen. Siksi dokumenttia ei aikaisemmin olisi voinutkaan tehdä.

On huomattava, että filmeissä ei esiinny yhteiskunnan koko kirjo. Vain hyväosaisilla oli varaa kuvata, ja hekin säästivät arvokkaan värifilmin tärkeimpiä hetkiä varten.

Yle TV1 lauantai 9.1. klo 09.05 ja Yle Areena 31.1. asti.

Yle Kuvapalvelu
Kaasunaamariharjoitukset kuuluivat Natsi-Saksan arkeen.

Viikon valinnat

  • 1. Lajit katoavat. Jo raihnaisen oloinen David Attenborough varoittaa luonnon sukupuuttoaallosta ja sen seurauksista. Toivoakin on vielä hieman. Prisma: Totuus sukupuutosta Yle TV1 keskiviikko klo 19.00
  • 2. Naisasia haltuun. Meneekö feminismi yli hilseen? Perehdy tasa-arvokeskusteluun Outi Kaartamon ja Jonna Tapanaisen sekä vaihtuvien vieraiden seurassa. Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen Yle Puhe lauantaisin klo 09.03
  • 3. Kotimaiset koomikot. Stand Up! -ohjelmassa kotimaiset koomikot naurattavat katsojia. Nyt alkaa ohjelman neljäs kausi. Stand Up! Nelonen maanantai klo 21.00 ja keskiviikko klo 23.05
Lue lisää

Kirja-arvio: Turhamaiset kenraalit tasoittivat Hitlerin tien valtaan

SDP:n paikallispoliitikon paita rinnastaa pääministeri Sipilän natseihin – "Arveluttavaa ja huonoa huumoria"

Kansallisarkiston selvitys: Suomalaiset SS-miehet osallistuivat Kaukasuksen teloituksiin

HS: Perussuomalaisten Halla-aho puuttunut ainakin kaksi kertaa nuorisojärjestön ääriajatteluun