Ihmiset & kulttuuri

Nopolan sisarukset poimivat tarinansa arjesta ja lapsuuden kokemuksista: "Opettaja raivostui, rutisti piirustukseni ja heitti sen kaaressa roskakoriin"

Tänään kerrottiin Sinikka Nopolan kuolemasta. MT julkaisee uudelleen sisarusten haastattelun joulukuulta 2012.
Eija Mansikkamäki
Kirjaa kirjoittaessaan siskoksilla Tiina (vas.) ja Sinikka Nopolalla on usein mielessä ensin kirjan tai hahmon nimi.

Sisarukset Sinikka ja Tiina Nopola ovat tehtailleet tänäkin vuonna jatkoa tuttuihin sarjoihin: Siiriin, Risto Räppääjään sekä Heinähattuun ja Vilttitossuun. Ensimmäistä kuvittaa edelleen Mervi Lindman, mutta jälkimmäisten ovat piirtäjät vaihtuneet. Sami Toivoselle ja Aino Havukaiselle on pukannut kiirettä Tatun ja Patun sekä perhe-elämän kanssa ja Markus Majaluomalle perheen lisäksi animaatioiden parissa.

”Ihan hyvät välit meillä silti on”, Sinikka Nopola vakuuttaa.

Kirjaa kirjoittaessaan siskoksilla on usein mielessä ensin kirjan tai hahmon nimi. Siihen on sitten sepitetty tarina ja aika usein se on myös poimittu elävästä elämästä. Esimerkiksi uusimmassa Risto Räppääjässä esiintyvä postimerkki on huhujen mukaan ollut siskosten äidillä.

”Se oli harvinainen zeppelin-merkki, arvo kolmisentuhatta euroa. Jonkun sukulaisen epäiltiin varastaneen sen. Sitten mietimme, miten yksikin perhe näytti yhtäkkiä rikastuneen...”

Myös Tiina Nopola kertoi tiistaina Keravan kirjaston kirjailijaillassa, että hänen Siiri-kirjojensa kolme Ottoa ovat oikeasti olleet kirjailijan tyttären päiväkodissa.

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat taas sijoittuvat Vesilahden Narvaan, siskosten mökkipaikkakunnalle.

Siskosten yhteistyö alkoi, kun toimittajana työskennellyttä Sinikkaa pyydettiin kirjoittamaan lastenkirja.

”Enhän minä tunne yhtään lasta”, hän hätäili, mutta keksi sitten, että lastentarhassa työskentelevä sisko tuntee satoja.

Yhteistyön voi uskoa sujuvan, sillä jutusteltu on täynnä itseironiaa ja hyväntahtoista naljailua toisilleen.

Sinikka kirjoittaa myös aikuisille, yksinkertaisella huumorilla täytettyjä arjen havaintoja. Niihin voi purkaa traumaattisiakin lapsuuden kokemuksia, joista ei ole uskaltanut puhua.

”Jäin esimerkiksi ihan ensimmäisenä koulupäivänäni ensimmäistä katua ylittäessäni polkupyörän alle, ja salasin puoli vuosisataa pelkoani siitä, kuinka pahasti pyöräilijä vammautui.”

Myös koulusta jäi trauma. ”Piirsin isolle paperille pienikokoisen kaupanmyyjän. Opettaja raivostui, rutisti piirustukseni ja heitti sen kaaressa roskakoriin ja sanoi, että tässä koulussa ei näin pieniä kaupanmyyjiä piirretä! Menin kotiin vaatekomeroon itkemään.”

Nopoloiden omaa mielilukemista lapsina olivat Astrid Lindgrenin Lotat, Marikit ja Melukylän lapset. Muumit sen sijaan näyttivät tamperelaistyttöjen silmissä niin omituisen pitkäkuonoisilta, että kirjoja ei edes avattu.

Nopoloilta irtoaa muutama neuvo kirjailijoiksi aikoville lapsille: luo jännitteitä. Päähenkilöiden kannattaa olla selvästi erilaiset (kuten Heinähattu ja Vilttitossu), henkilöjoukossa kannattaa olla yksi ”riivaaja” eli ei-niin-kiva henkilö (Elvi Räppääjä) ja ennen itsestään selvästi onnellista loppua tarinassa voisi olla vielä yllätyskäänne.

Kumpikin nimeää parhaaksi kirjakseen yleensä sen viimeksi ilmestyneen. ”Vaikkei se ehkä olekaan paras.”

Elokuvista Nopolat eivät sulje pois uuden Risto Räppääjän tekemistä.

”Mutta vaihteeksi vuorossa voisi kyllä olla Heinähattu ja Vilttitossu.”

Juttu on julkaistu alunperin Maaseudun Tulevaisuuden painetussa lehdessä 7.12.2012.

Lue myös:

Kirjailija Sinikka Nopola on kuollut 67-vuotiaana

Lue lisää

Kirjailija Sinikka Nopola on kuollut 67-vuotiaana

Elokuva-arvio: Risto Räppääjä onkin jälleensyntynyt Vincent van Gogh – ja siitä juoni vasta alkaakin tihentyä

Elokuva-arvio: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -elokuva on talviloman pirteä pelastaja

Kirja-arvio: Seikkailut kanan kanssa ovat taattua jatkoa Heinähattu ja Vilttitossu -sarjaan