Ihmiset & kulttuuri

Espanjan talouskriisi muutti Eider Ramosin elämän suunnan – Saimaan rannat alkoivat tuntua kodilta, kun hän suuntasi viheriölle

Tulevaisuudensuunnitelmia Ramosilla on oikeastaan vain sen verran, että mitään ei ole lyöty lukkoon.
Sanne Katainen
Eider Ramosin alkuperäinen suunnitelma oli kehittyä hammaslääkärinä ja ihmisenä sekä hankkia hyvää työkokemusta Suomessa. Nykyään hän on kahden maan kansalainen.

Jos sattuu valmistumaan hammaslääkäriksi keskelle Espanjan velkakriisiä ja massatyöttömyyttä, luovat ratkaisut ovat tarpeen. Eider Ramos teki ratkaisun, jonka johdosta hän työskentelee nykyään Oralilla hammaslääkärinä ja asuu rivitalossa Mikkelissä.

Aloitetaan kuitenkin alusta. Ramos kasvoi San Sebastiánissa Baskimaan itsehallintoalueella Espanjan pohjoisosassa. Hänen ykkösharrastuksensa oli Etelä-Euroopassa suosittu futsal, jota kutsutaan toisinaan myös salijalkapalloksi.

Lukion jälkeen hän haki ja pääsi opiskelemaan hammaslääketiedettä Baskimaan yliopistoon Bilbaoon. Vaikka kyseessä oli unelmien ala, omilleen muuttaminen 17-vuotiaana oli suuri elämänmuutos.

"Onneksi uskalsin lähteä, sillä opiskeluvuodet olivat lopulta upeaa ja hauskaa aikaa."

Valmistumisen jälkeen vastassa olikin kaikkea muuta kuin hauskuutta, sillä töitä ei yksinkertaisesti ollut. Hurjien työttömyysprosenttien maassa ihmiset tinkivät ensimmäisenä hammashoidostaan, ja harvoihin auki oleviin hammaslääkärinvirkoihin vaadittiin vähintään kolmen vuoden työkokemus.

22-vuotiaasta Ramosista tuntui pahalta muuttaa takaisin vanhempiensa luokse, sillä vanhemmat olivat maksaneet tyttärensä opinnoista, asumisesta ja elämisestä noin 10 000 euroa vuodessa viiden vuoden ajan – opintotukea ja -lainaa kun ei Espanjassa tunneta.

Ramos ei kuitenkaan voinut valmistuttuaan auttaa perhettään rahallisesti, vaikka isäkin oli jäänyt työttömäksi.

"Vanhemmat eivät ikinä valittaneet tilanteesta yhdelläkään sanalla, mutta jokainen voi kuvitella, miten paljon kaikkia silloin ahdisti."

Eider Ramos

  • Syntynyt vuonna 1989 San Sebastiánissa Espanjassa. Espanjan ja Suomen kansalainen.
  • Valmistunut hammaslääkäriksi Baskimaan yliopistosta Bilbaosta vuonna 2012.
  • Asunut ja työskennellyt hammaslääkärinä Mikkelissä vuodesta 2013.
  • Harrastukset: jalkapallo ja futsal.
  • Edustukset jalkapallossa: Porrassalmen Urheilijat -62:ssa Itäisen alueen naisten Kolmosessa ja Ristiinan Pallossa Itäisen alueen 8 vastaan 8 -sarjassa.
  • Edustus futsalissa: Porrassalmen Urheilijat -62:ssa Itäisen alueen Kakkosessa.
  • Pelipaikka: hyökkääjä.

Kolmen kuukauden jälkeen Ramos ja hänen poikaystävänsä, samalta vuosikurssilta valmistunut hammaslääkäri hänkin, löysivät eurooppalaisesta työnvälityspalvelusta Euresista suomalaisyrityksen ilmoituksen, jossa etsittiin lääkäreitä ja hammaslääkäreitä Suomeen.

Kuten viittä vuotta aiemmin, myös tällä kertaa Ramosista tuntui pahalta lähteä kotoa.

"Olen luonteeltani vähän sellainen, että jokainen iso muutos itkettää, vaikka tietäisin, että muutos on kohti parempaa."

Bilbaon yliopistosta valmistuneita hammaslääkäreitä lähti pohjoiseen lopulta kymmenkunta, ja he viettivät ensin seitsemän kuukautta Tallinnassa suomen kielen opinnoissa. Kun kieli alkoi olla hallussa, Ramosin suuntana oli Mikkeli.

Kukaan, jolta Ramos kyseli tulevasta asuinpaikastaan, ei osannut kertoa kaupungista varsinaisesti mitään hyvää. Lähinnä Ramosia varoiteltiin siitä, että Mikkelissä saatetaan suhtautua penseästi ulkomaalaisiin.

"Se osoittautui ihan vääräksi luuloksi. Ei minun ulkomaalaisuudestani kukaan mitään negatiivista ole sanonut."

Ramosin alkuperäinen suunnitelma oli kehittyä ammattilaisena ja ihmisenä sekä hankkia hyvää työkokemusta. 

Aluksi hän laski päiviä seuraavaan kotimatkaan, mutta jossain vaiheessa Biskajanlahden rantojen lisäksi myös Saimaan rannat alkoivat tuntua kodilta. Nyt vuosia Suomessa on vierähtänyt jo kahdeksan.

Sanne Katainen
Eider Ramos on saanut työkalenterinsa täyttymään hyvin: "Varmasti silläkin on vaikutusta, että minä ihan aidosti pidän työstäni ja potilaistani. Savon murrettakin olen oppinut juuri heiltä."

Ramosin kotiutumista Suomeen edisti urheiluharrastuksen aloittaminen uudelleen. Junnuikäisenä hän oli pelannut futsalia Baskimaan korkeimmalla sarjatasolla ja osallistunut myös Espanjan maajoukkueleireille. Futsal-harrastus oli jatkunut myös yliopistovuosina.

Mikkelissä futsalia ei kuitenkaan aluksi ollut tarjolla, jalkapalloa kyllä. Ramos järkeili, että koska hän ei ole ennen pelannut jalkapalloa, mutta hänellä oli vahva futsal-tausta, oikea taso olisi jossain höntsää ylempänä.

Ristiinan Pallo (Ri-Pa) osoittautuikin lopulta erinomaiseksi Suomeen sopeuttajaksi ja ystävyyssuhteiden luojaksi. Kun Ramos pelaa, hän pelaa täydestä sydämestä ja haluaa kylvää samaa intoa ja voitontahtoa myös joukkueeseen.

Nykyään Ramos pelaa sekä jalkapalloa että futsalia, tarkemmin ottaen kahdessa joukkueessa ja kolmessa sarjassa. Porrassalmen Urheilijat -62:ssa hän pelaa jalkapallossa Itäisen alueen naisten Kolmosessa ja futsalissa Itäisen alueen Kakkosessa. Jalkapallossa hän pelaa myös Ri-Passa Itäisen alueen 8 vastaan 8 -sarjassa.

Hammaslääkärin työn ja aikaavievien harrastusten yhdistäminen onnistuu, sillä Ramos pystyy itse hallitsemaan työkalenteriaan. Hänellä on tapana työskennellä iltapäiväkolmeen asti, pitää pieni siesta ja lähteä harjoituksiin.

Viime vuosikymmenen lopulla hänen nimensä nähtiin Etelä-Savon parhaiten tienaavien alle kolmekymppisten listoilla. Hänellä ei ole työssään pohjapalkkaa tai valmista asiakaskuntaa, joten kalenterin täyttyminen on ollut itsestä kiinni.

"Varmasti silläkin on vaikutusta, että minä ihan aidosti pidän työstäni ja potilaistani. Savon murrettakin olen oppinut juuri heiltä."

Sanne Katainen
Nykyään Eider Ramos pelaa sekä jalkapalloa että futsalia. Kahden lajin pelaaminen kolmessa sarjassa onnistuu, kun pitää työpäivän jälkeen pienen siestan ennen harjoituksiin suuntaamista.

Lähes vuoden jatkunut korona-arki on näkynyt Ramosin elämässä erityisesti matkustelun vähenemisenä. Ramosilla on ollut tapana käydä useita kertoja vuodessa San Sebastiánissa ja matkustella muutenkin eri maissa.

Korona-aikaan hän on kuitenkin pysynyt Suomessa lukuun ottamatta viime lokakuuta, jolloin iloinen perhetapahtuma veti hänet Baskimaahan. Hänestä tuli tuolloin täti, sillä veljen perheeseen syntyi vauva.

Etenkin jouluna tunteet olivat pinnassa, kun perhe oli hajallaan maanosan eri laidoilla. Päivittäinen yhteydenpito perheeseen ja ystäviin hoituu onneksi WhatsApilla.

"Baski ja espanja ovat tunnekieleni, ja on tärkeää päästä puhumaan niillä."

Ramos on tottunut vastaamaan suomalaisille, mitä hän kaipaa Espanjasta ja mitä hän on vastaavasti omaksunut suomalaisesta kulttuurista. Suomen talven pimeys ja kylmyys ovat hänelle nykyään siedettäviä, mutta eivät edelleenkään mukavia. Talvien siedettävyysaste kohosi siinä vaiheessa, kun Ramos hankki auton – jos ei huvita kyntää sohjossa tai kinoksissa, ei ole pakko.

Ramosin ruokailuajat ovat sen sijaan suomalaistuneet Suomessa vietettyjen vuosien aikana. Espanjassa on tapana kokoontua yhteiselle päivälliselle sitten, kun kaikki ovat päässeet töistä, koulusta ja harrastuksista. Suomessa hän on oppinut syömään silloin, kun itsellä on nälkä, eikä muiden aikataulujen ja menojen mukaan.

"Pakko kyllä sanoa, että espanjalainen ruoka on erilaista. Tai no, parempaa. Minusta tuntuu edelleen oudolta ottaa buffetista lohta ja broileria samalle lautaselle", hän naurahtaa.

Mikkelissä Ramos on oppinut rakastamaan rauhaa, hiljaisuutta ja luonnonläheisyyttä. Mikkelissä hän myös tutustui koiriin.

Espanjassa kenelläkään Ramosin lähipiirissä ei ollut koiria, mutta Suomessa hän taas näki päivittäin, miten rakas perheenjäsen lemmikki voi olla. Nyt hänelläkin on koira, ranskanbulldoggi Pupi.

Tulevaisuudensuunnitelmia Ramosilla on oikeastaan vain sen verran, että mitään ei ole lyöty lukkoon. Elämä saattaa pitää hänet Suomessa tai viedä takaisin Espanjaan tai luoda jonkin muun ratkaisun. Ramos on ollut jo pari vuotta Espanjan ja Suomen kaksoiskansalainen.

"Koen olevani onnekas, sillä minulla on mahdollisuus valita kahden välillä tai pitää molemmat."

Sanne Katainen
"Pupin pitää esiintyä haastattelussa", huomauttaa Eider Ramos ranskanbulldogistaan.

Lue lisää

Ja lopussa Suomi voittaa

Kirja-arvio: Kolmen nuoren tarinoita yhdistää jalkapallo ja epävarma hapuilu aikuisiksi

Teemu Pukki nousi joukkueensa sankariksi – ratkaisi Norwichin voiton rangaistuspotkullaan

Amanda Rantasen ihmeellinen maali ja Helmareiden lento kohti EM-kisoja